Tekninen lautakunta, kokous 20.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 108 Tuusulan viher- ja virkistysverkoston kehittäminen

TUUDno-2019-2316

Valmistelija

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Viher- ja virkistysverkoston kehittämisraportti esittelee viher- ja virkistysverkoston nykytilan Tuusulassa. Raportti on työstetty pääasiassa kaavoituksen, viherpalveluiden, vapaa-aikapalveluiden ja paikkatiedon yhteistyönä. Viherpalvelut on vastannut Tuusulan viheralueita koskevasta osiosta, jossa esitellään teemakartoin hoidettavat viheralueet, puistot ja leikkipaikat, niityt sekä kunnan omistamat metsät. Vapaa-aikapalvelut on työstänyt osion, jossa esitellään Tuusulan urheilu- ja liikuntapaikat. Kaavoitus on vastannut työn koordinoinnista ja työstänyt osion, jossa esitellään sini- ja viheryhteydet, luonnonsuojelualueet sekä kulttuurimaisemat.

Kuntakehityslautakunta on omalta osaltaan hyväksynyt raportin 16.9.2020 pidetyssä kokouksessa (§ 88). Teknisen lautakunnan käsittelyn jälkeen raportti käsitellään kunnanhallituksessa.

Raportti ei ole suunnitelma, vaan inventaarionomainen selvitys kunnan tämän hetken viher- ja virkistysverkostosta sekä kuvaus eräistä kunnan viher- ja virkistysalueiden perustamiseen ja hoitoon liittyvistä nykykäytänteistä. Raportti koostuu yleisestä osiosta viher- ja virkistysverkoston merkitysestä ja tehtävästä asuinympäristössä. Seuraavassa kappaleessa käydään läpi kartoin, taulukoin ja osin tilastotiedoin Tuusulan viher- ja virkistysverkostoa sekä Tuusulassa harjoitettuja käytäntöjä mm. puistojen, metsien, niittyjen, urheilualueiden, maiseman ja kulttuurin vaalimisen sekä luonnonsuojelun suhteen. Lopuksi raportissa esitellään alueelliset kehittämistavoitteet Tuusulassa.

Lausunto

Tuusulan kunnan viher- ja virkistysverkoston kehittämisraportti on monipuolinen kuvaus Tuusulan kunnan nykyisestä virkistys- ja viheralueiden muodostamasta verkostosta. Raportissa on myös kuvattu hyvin seikkaperäisesti viher- ja virkistysverkoston muodostamiseen ja hoitoon liittyviä prosesseja. Paikoitellen kuvaukset ovat ehkä jopa liiankin seikkaperäiset, ja käsitettä viher- ja virkistysverkosto on lavennettu koskemaan myös kulttuuri-, maisema- ja osittain rakennetunkin ympäristön puolelle. Kattavuudestaan huolimatta raportista puuttuu yksi erittäin olennainen kappale: kuvaus, millaisia ristiriitoja viheralueiden eri maankäyttömuodoissa ja suojelutavoitteissa esiintyy, ja miten nämä ristiriidat käsitellään Tuusulassa.

Raportti on laatuaan uusi ja se luonnollisesti hakee vielä muotoaan. Raporttia päivitetään valtuustokausittain ja seuraavan valtuustokauden aikana raporttiin voidaan tehdä isompia rakenteellisia ja sisällöllisiä muutoksia. Ennen tämän raportin julkaisua tekninen lautakunta haluaa kuitenkin kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin, jotka liittyvät raportin yleiseen luettavuuteen ja sisältöön:

  • Raportin luettavuuden parantamiseksi on syytä tarkastaa, että irralliset, tekstiin liittymättömät taulukot ja kuvat, kuvituskuvia lukuunottamatta, on syytä poistaa. Luettavuuden kannalta taulukon otsikkoteksti suositellaan laitettavaksi taulukon päälle ja kuvateksti kuvan alle.
  • Väliotsikkohierkia on tarkistettava ja selkeytettävä numeroinnilla. Tämä selventää tekstin kokonaisrakennetta, auttaa lukijaa suunnistamaan tekstissä, ja löytämään kiinnostavat kohdat sekä parantaa tekstin luettavuutta ja ymmärrettävyyttä.
  • Koska kyseessä on raportti nykytilasta ja toimintatavoista, määräyksenomaiset kohdat olisi syytä karsia ja muuttaa prosessikuvauksiksi, että ei syntyisi väärää käsitystä raportin tarkoituksesta.
  • Termistö on vielä syytä tarkistaa ja yhdenmukaistaa. Tiettyä epäjohdonmukaisuutta ja ristiriitaisuutta on mm. käsitteissä ”suojaviheralue”, ”suojametsä”, ”taajamametsä”, ”puistometsä” ”lähimetsä”, ”lähivirkistysalue”, ”ulkoilumetsä”. 
  • Joissakin kappaleissa ja kuvissa esiintyy vielä kohtia, joiden oikeellisuus on syytä tarkistaa. Mm. hulevesiä ja viheralueiden hoitoa käsittelevissä kappaleissa.

Nämä edellä mainitut kohdat on syytä korjata ja lisätä jo ennen raportin nähtäville laittoa. Kehitysehdotuksiksi seuraavan valtuustokauden raporttia varten tekninen lautakunta esittää seuraavia kohtia:

  • Nyt tehty raportti on varsin laaja. Luettavuuden ja hallittavuuden parantamiseksi seuraavaa raporttia on syytä tiivistää enemmän otsikon mukaiseksi. Samoin on syytä tehdä linjaus, keskitytäänkö vain julkisen viher- ja virkistysverkoston esittelyyn vai otetaanko mukaan myös kaikki yksityinen toiminta.
     
  • Tilastotietoa on syytä tuoda lisää seuraavaan raporttiin ja laskelmia kuinka paljon rahaa kunta käyttää eri virkistys- ja viherpalveluihin kuntalaista kohti. Vertailun vuoksi raportissa voisi tuoda vertailutietoa myös muihin samankokoisiin kuntiin, siinä laajuudessa kuin tilastotietoa on saatavissa.
     
  • Kappaleessa 5 ”Alueelliset kehittämistavoitteet Tuusulassa” tulisi jatkossa tarkastella myös muutostarpeita kunnan omassa viher- ja virkistysverkoston palvelurakenteessa sekä niiden tuotantoprosesseissa.
     
  • Nyt hyväksyttävänä olevassa raportissa jokaista aihepiiriä, viheralueet, virkistys ja luonnonsuojelu, tarkastellaan omana itsenäisenä prosessinaan ikään kuin niillä ei olisi yhtymäkohtia toisiinsa. Seuraavan valtuustokauden raporttiin on lisättävä kappale, jossa tarkastellaan, millaisia ristiriitoja viheralueiden eri käyttömuototavoitteista aiheutuu ja kuinka ne ratkaistaan kunnassa. Kuten Suomen ilmastopaneelin asiantuntijaryhmä on todennut, niin metsien eri käyttömuodoille kuten puuntuotannolle, hiilensidonnalle, suojelulle ja virkistyskäytölle asetettavat tavoitteet kilpailevat keskenään, eikä tavoitteita voida todennäköisesti saavuttaa samanaikaisesti. Usein mielikuvissa metsien suojelu, soiden ennallistaminen ja ilmastomuutoksen torjunta nähdään yhtäläisyysmerkkinä, mikä saattaa johtaa suojelualueiden perustamisessa, soiden ennallistamistoimissa ja hakkuiden vastustamisessa herkästi vääränlaisiin perusteluihin.

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • hyväksyä liitteenä olevan raporttiluonnoksen Viher- ja virkistysverkoston kehittäminen edellä mainituin tekstin tarkistuksin
  • ehdottaa kunnanhallitukselle, että

KUNNANHALLITUS päättää

  • hyväksyä liitteenä olevan raporttiluonnoksen Viher- ja virkistysverkoston kehittäminen edellä mainituin tekstin tarkistuksin
  • laittaa nähtäville päivitetyn raporttiluonnoksen Viher- ja virkistysverkoston kehittäminen.

Päätös

Tekninen lautakunta päätti

  • hyväksyä liitteenä olevan raporttiluonnoksen Viher- ja virkistysverkoston kehittäminen edellä mainituin tekstin tarkistuksin
  • ehdottaa kunnanhallitukselle, että

KUNNANHALLITUS päättää

  • hyväksyä liitteenä olevan raporttiluonnoksen Viher- ja virkistysverkoston kehittäminen edellä mainituin tekstin tarkistuksin
  • laittaa nähtäville päivitetyn raporttiluonnoksen Viher- ja virkistysverkoston kehittäminen.

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.