Perustelut
Vuoden 2020 talousarvion täytäntöönpanosäännösten mukaan taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan toimielimille tammi-huhtikuulta osavuosikatsauksissa sekä koko vuodelta tilinpäätöksessä. Liittteenä on Yleishallinto ja johdon tuki (kunnanviraston johto) toimialueen palvelualueiden ja palveluyksiköiden käyttösuunnitelmat.
Keski-Uudenmaan soten maksuosuus vuodelle 2020 on Tuusulan kunnan osalta 112,7 milj. euroa (toimintakate). Tämä alittaa n. 2,9 miljoonalla eurolla viime vuoden toteuman. Alkuvuoden toteuma oli 37,4 milj euroa. Kustannuskehitys on alkuvuodesta ollut, etenkin erikoissairaanhoidon osalta, viime vuotta maltillisempi. Kuluvan vuoden osalta on kuitenkin, ottaen huomioon edellisen vuoden toteuma, tarve lisätä Keusotelle varattua määrärahaa 3,9 miljoonalla eurolla.
Liitteenä myös Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen osavuosikatsaus I 2020, käyttösuunnitelman seuranta.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Markku Vehmas oli asiantuntijana kokouksessa.