Konsernijaosto, kokous 27.4.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 19 Osallistuva budjetointi 2020, tilannekatsaus

TUUDno-2019-1909

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Tuusula haluaa strategiansa mukaan olla edelläkävijä asukkaiden osallisuuden edistämisessä. Pormestarimallin käyttöönoton myötä kunnan osallisuustyötä kehitetty määrätietoisesti. Osallistuva budjetointi, tuttavallisemmin OSBU, on yksi keskeinen väline asukkaiden demokraattisen osallisuuden toteuttamisessa – se on tapa tehdä päätöksiä yhdessä. Osbussa asukkaat saavat ideoida,yhteiskehittää ja äänestää mihin yhteiset varat käytetään.

Osallistuva budjetointi 2019

Osallistuvaa budjetointia kokeiltiin Tuusulassa vuonna 2018 alueellisissa kehittämisverkostoissa 40 000 € budjetilla ja vuonna 2019 OSBU vietiin läpi kuntatasoisena 100 000€ budjetilla. Osallistua saivat kaikki 12 vuotta täyttäneet. Aluksi asukkaat saivat ideoida mihin 100 000€ yhteisiä varoja käytetään. Tämän jälkeen käynnistyi ideoiden jalostusvaihe, jonka aikana ideoita yhteiskehitettiin ja niistä jalostui ehdotuksia. Lopuksi ehdotuksista
äänestettiin ja äänestyksen voittaneet ehdotukset vietiin toteutukseen.

Osallistuvan budjetoinnin toteutuksessa hyödynnettiin sähköisen osallistumisalustan lisäksi myös perinteisiä paperilomakkeita ja asukastilaisuuksia. Toteutettavia ehdotuksista äänesti 591 henkilöä, mikä on 2% äänioikeutetuista. Valtaosa (81%) äänesti verkon kautta ja loput pop up -äänestypisteissä. Äänestäneiden taustatietoja ei kerätty, mutta äänestyspisteiden kokemusten perusteella äänestykseen osallistui lähinnä keskiikäisiä työssäkäyviä tai aktiivisesti yhteiskuntaan osallistuvia eläkeläisiä. Myös ideoiden aihepiirit ja kokemukset ideahakuvaiheen pop up –pajoista tukevat näkemystä osallistuvasta budjetoinnista lähinnä jo muutoinkin aktiivisten asukkaiden vaikuttamisen välineenä. Tämän päätelmän perusteella kuluvan vuoden prosessi ei ollut niin yhdenvertainen ja saavutettava, kuin olimme toivoneet. 

Asukkaiden tyytyväisyys osallistumisen tapoihin

Tuusula selvitti kesällä 2019 asukkaiden tyytyväisyyttä kuntapalveluihin ja johtamisjärjestelmän uudistukseen sekä verkkokyselyllä että satunnaisotannalla valituille asukkaille lähetetyllä paperilomakkeella. Kyselyn tulosten mukaan uudet osallistumisen tavat, kuten osallistumisalusta osallistu.tuusula.fi ja osallistuva budjetointi ovat jääneet vielä melko tuntemattomiksi isolle osalle kuntalaisia. Tuusulalaisista 5% on käyttänyt sähköistä osallistumisalustaa ja 29% on ollut tietoisia alustasta. Vastaajista 34% on tietoisia osallistuvan budjetoinnin käyttöönotosta Tuusulassa, mutta 47% kaikista vastaajista ei tunne osallistuvaa budjetointia ollenkaan. Osallistuvan budjetoinnin tunnettuuden lisääminen asukkaiden keskuudessa on iso haaste. Myönteistä on,että vastaajista 45% kokee, että osallistuva budjetointi lisää asukkaiden aktiivisuutta ja kiinnostusta yhteisten asioiden hoitoon ja 42% mielestä se auttaa kohdentamaan varoja oikeisiin kohteisiin. Tietämättömien osuus vastaajista oli edeltävissä kysymyksissä 40% luokkaa. Asukkailta kysyttiin myös ovatko eri asukasryhmät saaneet äänensä hyvin kuuluville osallistuvan budjetoinnin
prosessissa. Tämän kysymyksen osalta myönteisiä vastauksia saatiin vain 22%, kriittisiä 23% ja tietämättömien osuus oli peräti 55% vastaajista.

Kansanvallan peruskorjaus ja demokratiakokeilut 2020

Sitra teetti vuonna 2018 selvityksen suomalaisen demokratian tilasta. Kansanvallan peruskorjaus -selvityksen kokosi Liisa Hyssälä ja Jouni Backman.  Selvityksessä todettiin, että yli 100-vuotisen edustuksellisen demokratiamme rakenteet ja toimintatavat eivät enää vastaa nykyajan ja tulevaisuuden tarpeita. Tämä oli yksi pääviesteistä osana selvitystyötä tehdyistä yli sadasta haastattelusta, joissa keskeiset vaikuttajat valtion- ja kuntahallinnosta, eduskunnasta, valtioneuvostosta, puolueista, etujärjestöistä ja elinkeinoelämästä pääsivät luottamuksellisesti kertomaan näkemyksiään. Julkaisuun voi osallistua osoitteessa https://www.sitra.fi/julkaisut/kansanvallan-peruskorjaus/

Demokratiakokeilut 2020 on osa Sitran käynnistämää Kansanvallan peruskorjaus-hanketta. Demokratiakokeiluilla tavoitellaan demokratiaa vahvistavia innovatiivisia ja sektorirajat ylittäviä yhteishankkeita, joilla edistetään demokraattista osallisuutta, osallistumista ja vuoropuhelua. Tavoitteena on käynnistää kevään 2020 aikana useita kunnianhimoisia demokratiakokeiluja, jotka uudistavat kuntademokratian käytäntöjä. Kokeilujen avulla pyritään vahvistamaan erityisesti niiden väestöryhmien osallistumista ja osallisuutta, jotka ovat syrjäytyneet tai vaarassa syrjäytyä demokraattisesta osallistumisesta.

Tuusula haki mukaan Sitran Demokratiakokeilut 2020 –kumppaniksi osallistuvaan budjetointiin liittyvällä kehitysidealla. Tuusula oli Kuntamarkkinoilla mukana kertomassa kokeiluideastamme Sitran tietoiskussa, paneelissa ja standilla. Lokakuun aikana hakemuksia voi vielä täydentää ja jatkokehittää. Sitra tekee kumppanivalinnat marraskuussa. Demokratiakokeiluhankkeeseen voi tutustua osoitteessa https://www.sitra.fi/hankkeet/demokratiakokeilut2020/

Osallistuva budjetointi 2020

Tuusulan vuoden 2020 osallistuvan budjetoinnin toteutukseen esitetään osoitettavan 100 000€. Osa summasta kohdennetaan kuntatasoisille ehdotuksille ja osa alueellisille ehdotuksille. Alueellinen osuus jaetaan asukasluvun suhteessa alueiden välillä.

Osallistuvan budjetoinnin aikataulu:

  • Ideahaku 1.10.–24.11.2019
    • Pop up-ideapajoja eripuolilla kuntaa
    • Kuntalaisten illat
      • 13.11. klo 18-20, Jokelan koulukeskus, Jyväkuja, 05400 Jokela
      • 6.11. klo 18-20, Kellokosken koulu, Koulutie 7, ovet B1 ja B2, 04500 Kellokoski
      • 24.10. klo 18-20,  Vaunukankaan koulu, Vaunukankaantie 3-5, D-ovi, 04300 Tuusula
      • 9.10. klo 18-20, Paijalan koulu Paijalantie 44, 04300 Tuusula 
      • 1.10.  klo 18-20, Riihikallion koulu, Pellavamäentie 7, 04320 Tuusula
  • Jatkojalostuspajat, joissa asukkaat ja kunnan asiantuntijat kohtaavat
    • 11.12.19 Hyrylä,
    • 7.1. Jokela,
    • 9.1. Kellokoski,
    • 14.1. Riihikallio
    • 16.1. Lahela
  • Äänestys 1.2.–23.2.
  • Toteutus käynnistyy 1.3.

Vuonna 2020 osallistuvan budjetoinnin kehitystyön painopisteenä on osallistujajoukon laajentaminen. Haluamme yhä useamman asukkaan osallistumaan ja äänestämään, mutta sen lisäksi haluamme lisätä osallistuja- ja äänestäjäjoukon heterogeenisyyttä luomalla edellytyksiä erityisryhmien ja syrjäytymisvaarassa olevien kuntalaisten osallistumiselle. Tämä edellyttää koko prosessin tarkastelua ja kehittämistä saavutettavuuden näkökulmasta. Myös sähköistä osallistumisalustaa on kehitettävä käyttäjäystävällisemmäksi ja helpompikäyttöiseksi.

Haimme Sitran Demokratiakokeilut 2020 –kumppaniksi, sillä heikompiosaisten, työttömien, kuntoutujien, vammaisten ja muiden syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten osallistumisen lisääminen osallistuvaan budjetointiin on haaste, jonka varmasti jokainen osallistuvaa budjetointia hyödyntävä kunta jakaa. Osallistuva budjetointi kiinnostaa suomalaisia kuntia, mutta harva kunta on toteuttanut sitä kuntatasoisesti kaikki osallistuvan budjetoinnin prosessin vaiheet läpikäyden. Moni kunta vasta miettii osallistuvan budjetoinnin hyödyntämistä ja kuinka prosessin voisi toteuttaa. Mallinnettua erityisryhmät huomioivaa osallistuvan budjetoinnin prosessia voi hyödyntää yhtälailla alueellisissa tai yksittäisten palvelualueiden toiminnoissa kuin koko kunnan laajuisessakin osallistuvan budjetoinnin prosessissa. Selkokielimateriaalista hyötyy monet muutkin asukasryhmät (maahanmuuttajat, ikäihmiset, erilaiset oppijat) ja materiaali on suoraan kaikkien kuntien käytettävissä ja skaalattavissa erikokoisissa osallistuvan budjetoinnin projekteissa. Kokeilussa muodostuva mallinnettu erityisryhmien osallistuvan budjetoinnin prosessi ja luotu selkokielimateriaali on vapaasti
kaikkien käytettävissä ja sitä pyritään levittämään Sitran lisäksi myös esim. Kuntaliiton Demokratiaverkoston ja Uuden sukupolven organisaatiot –verkostohankkeessa.

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • merkitä tiedokseen valmistelutilanteen ja evästää osallistuvan budjetoinnin 2020 jatkovalmistelua
  • esittää kunnanhallitukselle, että osallistuvaan budjetointiin osoitetaan 100 000€ vuodelle 2020.

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta 

  • merkitsi tiedokseen valmistelutilanteen 
  • keskusteli osallistuvan budjetoinnin 2020 jatkovalmistelusta
  • päätti ehdottaa kunnanhallitukselle, että osallistuvaan budjetointiin osoitetaan 100 000 € vuodelle 2020.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Osallistuvan budjetoinnin 2020 ideahaku 1.10.–24.11. tuotti ennätykselliset 684 ideaa

Ideoiden määrä lähes kolminkertaistui edellisvuodesta. Osallistuvaa budjetointia toteutetaan Tuusulassa nyt kolmatta kertaa. Asukkaiden ideoimille ja äänestyksen voittaneille ehdotuksille on jaossa 100 000 € vuodelle 2020 (valtuuston päätös 9.12.2019). 

Käytössä on yhteensä 100 000 euroa. Summa jakautuu koko kunnan ja alueiden kesken seuraavasti:
Koko Tuusula – 40 000 euroa
Etelä-Tuusulan kylät – 13 000 €
Hyrylä – 19 000 €
Jokela (sisältää Jäniksenlinna, Laululaakso, Purola ja Vanhakylä) – 11 500 €
Kellokoski – 8 000 €
Riihikallio – 8 500 €

Ideoita kerättiin sähköisellä osallistumisalustalla sekä kasvokkaisissa kohtaamisissa
Ideoita kerättiin loka-marraskuun aikana sähköisellä osallistumisalustalla, pop up -ideapajoissa, kunta-laisten illoissa, kirjastoissa sekä TuusInfossa. Myös koulut osallistuivat ideoiden keräämiseen. Ideoita saivat jättää kaikki tuusulalaiset asukkaat ja Tuusulassa toimivat yhteisöt. 
Ideoihin voi tutustua sähköisellä osallistumisalustalla osoitteessa https://osallistu.tuusula.fi

Osallistuvan budjetoinnin ideoiden määrä Tuusulassa
Vuosi 2018 – 65 asukkaiden ja yhteisöjen ideaa
Vuosi 2019 – 268 asukkaiden ja yhteisöjen ideaa
Vuosi 2020 – 684 asukkaiden ja yhteisöjen ideaa

Jokaiseen ideaan vastataan osallistumisalustalla

Osallistuva budjetointi etenee vaiheittain: ideointia seuraa ideoiden yhteiskehittäminen, äänestys ja toteutus. Asukkaiden ideat koskevat mm. erilaisia tapahtumia sekä parannuksia omaan asuinympäristöön ja asukkaiden hyvinvointiin. Ideoista noin viidesosa koski koko Tuusulaa ja muut jakautuivat alueiden välillä. Kunnan asiantuntijat käyvät parhaillaan läpi saatuja ideoita ja arvioivat niiden toteutusmahdolli-suuksia. Jokaiseen ideaan vastataan ja vastaukset julkaistaan sähköisellä osallistumisalustalla.

Sähköinen osallistumisalusta osoitteessa https://osallistu.tuusula.fi

Yhteiskehittämisen pajat käynnistyvät 11.12.

Osallistuvan budjetoinnin seuraavassa vaiheessa asukkaat ja kunnan asiantuntijat kohtaavat yhteiskehittämisen pajoissa joulu- ja tammikuun aikana. Yhteiskehittämisen pajoja järjestetään eripuolilla Tuusulaa. Pajat käynnistyvät 11.12. klo 14–16 Hyrylässä. 7.1. klo 18–20 ollaan Jokelassa, 9.1. klo 18–20 Kel-lokoskella, 14.1. klo 18–20 Riihikalliossa ja 16.1. klo 18–20 Lahelassa. Pajoissa ideoille laaditaan alusta-va toteutussuunnitelma ja kustannusarvio. Kaikissa pajoissa on mahdollista työstää kaikkia alueita sekä koko Tuusulaa koskevia ideoita.

Yhteiskehittämisen pajat:
11.12. klo 14–16 Kokoustila Ostari, Koskenmäenpolku 4, ovi D, Hyrylä
7.1. klo 18–20 Jokelan koulukeskus, kirjastoluokka
9.1. klo 18–20 Kellokosken koulu, Kirnu
14.1. klo 18–20 Riihikallion koulu
16.1.2020 klo 18–20 Vaunukankaan koulu

Äänestys 1.2.–23.2. ja voittaneiden ehdotusten toteutus käynnistyy maaliskuussa

Helmikuussa käynnistyy äänestys toteutettavista ehdotuksista. Äänestysaikaa on 1.2.–23.2. Äänestää voi sähköisellä osallistumisalustalla sekä pop up äänestyspisteissä eripuolilla kuntaa. Äänestystulos julkaistaan 25.2. Toteutus käynnistyy 1.3.

Osallistuvan budjetoinnin kehittäminen kohti hybridirahoitusta – demokratiakokeilut 2020

Tuusulan kunta ja Tampereen kaupunki ovat Sitran Demokratiakokeilut 2020 –hakuprosessin finalisteja. Tuusula haluaa kehittää Tampereen kanssa uutta rahoitusmallia kuntalaisten ideoiman toiminnan tukemiseen. Sitra tekee lopulliset päätökset vuonna 2020 rahoitettavista kokeiluista joulu-tammikuussa. Mikäli Tuusulan ja Tampereen kokeilu valitaan mukaan, tullaan Tuusulan osallistuvan budjetoinnin proses-sia täydentämään joukkorahoituksen elementeillä jo vuoden 2020 aikana. Yhdistämällä osallistuvan budjetoinnin ja joukkorahoituksen vahvuudet, syntyy uusi hybridirahoituksen malli.

Demokratiakokeilut 2020 tavoitteena ovat demokratiaa vahvistavat ja innovatiiviset yhteishankkeet, joilla edistetään demokraattista osallisuutta, osallistumista ja vuoropuhelua. Kokeilut toteutetaan pääosin vuoden 2020 aikana. Kokeilut ovat osa Kansanvallan peruskorjaus -projektia, jonka tavoitteena on vah-vistaa Suomen asemaa uudistumiskykyisenä demokratian mallimaana. Sitra toteuttaa Demokratiakokeilut 2020 -projektin yhteistyössä Kuntaliiton kanssa. Kehitteillä on hybridirahoitusmalli kunnan asukkaiden ja yhteisöjen ideoiman ja yhdessä kehittelemän toiminnan tukemiseen. Tampere kokeili keväällä 2019 joukkorahoitusmallia, jossa tuettiin asukas- ja yhteisölähtöistä toimintaa yhdistämällä joukkorahoitusta kunnan omaan rahoitukseen. Tuusula on ensimmäisiä kuntia Suomessa, joka on ottanut käyttöönsä osallistuvan budjetoinnin sähköisen alustan sekä altistanut osan kunnan budjetista suoran demokratian prosessiin. Suunnitellussa Tuusulan ja Tampereen kokeilussa näitä kahta halutaan yhdistää luovalla tavalla. Tavoitteena on rahoittaa asukkaiden ja yhteisöjen itsensä ideoimaa toimintaa osallistuvamman joukkorahoituksen keinoin. Uuden toimintamallin avulla pyritään tuomaan eri toimijoita yhteen ja saamaan aikaiseksi vaikuttavampia hankkeita.

Kahden erikokoisen kunnan yhteiskokeilussa tavoitellaan oppeja siihen, miten malli toimii erilaisissa toimintaympäristöissä. Testaamisen ja jatkokehittämisen jälkeen malli on kaikkien kuntien käytettävissä. Sen kehittämiseen halutaan ottaa mukaan myös asukkaita, yhteisöjä, oppilaitoksia (esim. Tampereen yliopisto) ja järjestöjä.
 

Yhteisömanageri Katja Repo esittelee  osallistuvan budjetoinnin 2020  tilannekatsauksen ja Heidi Hagman kertoo Demokratiakokeilut 2020 -kokeilun valmistelusta.

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • merkitä tiedokseen tilannekatsauksen osallistuvan budjetoinnin etenemisestä sekä Demokratiakokeilut 2020 kokeilun valmistelusta.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

  • Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Osallistuvaa budjetointia on tehty Tuusulassa kuntatasoisesti vuodesta 2018. Tuusula on osallistuvan budjetoinnin edelläkävijöitä Suomessa, maailmanlaajuisesti osallistuvaa budjetointia tehdään tuhansissa kaupungeissa. Suomessa kuntatasoista osallistuvaa budjetointia hyödynnetään nykyään mm. Helsingissä (2019->), Turussa (2020->) ja Tampereella 2020->). Tuusulan naapurikunnista Nurmijärvi (2019), Järvenpää (2020) ja Hyvinkää (2020) ovat kokeilleet osallistuvaa budjetointia.

Tuusulassa vuoden 2020 osallistuvan budjetoinnin prosessi käynnistyi lokakuussa 2019 ideointivaiheella ja se huipentui äänestykseen helmikuussa 2020. Äänestystuloksen julkaisun jälkeen käynnistyi eniten kannatusta saaneiden ehdotusten toteutus 100 000 euron budjetin puitteissa.

Kehittämispäällikkö Heidi Hagman antaa tilannekatsauksen osallistuvan budjetoinnin etenemiseen ja kehittämiseen Tuusulassa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto päättää

  • merkitä asian tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Heidi Hagman selosti asiaa.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.