Perustelut
Kirjaston kotiseutukokoelma –rahasto on perustettu Raija Helinä Matikan jälkeen jättämästä ja Valtionkonttorin Tuusulan kunnalle luovuttamasta varallisuudesta (Valtionkonttorin päätös 1126/08.02.01/2017 ja Tuusulan kunnanhallitus 19.11.2018 § 402/2018). Rahaston peruspääoma on 54.529,33 euroa. Rahaston pääomaa voidaan kartuttaa testamentein ja lahjoitusvaroin.
Rahasto on tarkoitettu Tuusulan kunnankirjaston kotiseutukokoelman järjestämiseen ja luettelointiin sekä kotiseutukokoelmaa koskevan kokoelmasuunnitelman luomiseen siten, että kotiseutukokoelma saataisiin kuntalaisten aktiiviseen käyttöön. Kotiseutukokoelmaan on kerätty Tuusulaan liittyvää kirjallista ja audiovisuaalista aineistoa sekä tuusulalaisten kirjailijoiden teoksia. Lisäksi kokoelmaan kuuluu vanhoja esimerkiksi koulujen ja tehtaiden kirjastoja. Kirjaston kaikissa toimipisteissä on kotiseutuaineistoa. Rahaston varoilla kokoelmaa voidaan täydentää ja siihen voidaan liittää esim. museon arkistoissa olevaa materiaalia.
Kotiseutukokoelma sijoitetaan Tuusulan pääkirjaston yhteyteen omaan tilaan, joka kunnostetaan ja jonka kalustus uusitaan. Kotiseutukokoelmalla on suuri merkitys paikallishistorian ja -kulttuurin säilyttämisen kannalta sekä paikallisidentiteetin vahvistajana.
Rahastosta voidaan maksaa Tuusulan kunnankirjaston kotiseutukokoelman järjestämiseen, kokoelmasuunnitelman luomiseen, luettelointiin ja kokoelman kartuttamiseen sekä kotiseutukokoelmatilan kunnostamiseen ja kalustamiseen liittyviä palkka-, konsultointi-, koulutus-, materiaali-, tila- ym. kustannuksia. Rahaston varoja voidaan käyttää tuusulalaisten kirjailijoiden ja kirjoittajien vuosittaiseen palkitsemiseen.
Rahaston varojen käytöstä päättää kirjastotoimenjohtaja kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan hyväksymän toimintasuunnitelman puitteissa.
Tavoitteet:
- Kotiseutukokoelman aineiston läpikäynti ja arviointi. Kokoelmaan kuulumattoman aineiston poistaminen ja/tai siirtäminen muualle.
- Luetteloimattoman aineiston läpikäynti ja arviointi. Aineiston luettelointi niiltä osin, kun se on tarkoituksenmukaista pitää osana kokoelmaa. Muun aineiston poistaminen ja/tai siirtäminen muualle.
- Kokoelmaan kuuluvan audiovisuaalisen aineiston digitointi tekijänoikeuksien sallimissa puitteissa,
- Eri toimipisteissä olevan aineiston arviointi niin, että kokoelma muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden riippumatta sen fyysisestä sijainnista.
- Koordinointi kunnanarkiston ja museon kanssa aineiston säilyttämisperiaatteista.
- Kokoelmasuunnitelman laatiminen. Suunnitelman on tarkoitus toimia jatkossa ohjeena kokoelman kartuttamisessa ja ylläpidossa.
- Kokoelmatilan muuttaminen avoimeksi ja siihen liittyvät tila- ja kalustejärjestelyt.
- Kotiseutukokoelman avaaminen yleisölle aktiiviseen käyttöön.
- Tuusulalaisen kirjoittajan tai kirjoittajien palkitseminen vuosittain.
Toimintasuunnitelma 2020 ->
Rahaston peruspääoma on 54.529,33 euroa.
Vuonna 2020-2021:
- Kotiseutukokoelman järjestämiseen, luettelointiin ja kokoelmasuunnitelman luomiseen palkataan kokoelmatyön hallitseva ammattilainen kuudeksi (6) kuukaudeksi (n. 20.000 euroa sivukuluineen).
- Tehdään suunnitelma kotiseutukokoelman tilan kunnostamisesta ja kalustuksen uusimisesta.
- Tilan kunnostaminen ja kalustaminen (n. 20.000 euroa).
2021 - 2030
- Tuusulalaisten kirjailijoiden ja kirjoittajien vuosittainen palkitseminen (yhteensä n. 15.000 euroa).
”Vuoden tuusulalainen kirjoittaja”-palkinnon tarkoituksena on kannustaa tuusulalaisia kirjailijoita ja kirjoittajia heidän tärkeässä työssään kirjallisen kulttuurin edistäjinä. Palkinto voidaan myöntää tuusulalaiselle tai Tuusulassa vaikuttaneelle henkilölle, ryhmälle tai yhdistykselle.
Palkinnon saajasta päättää Tuusulan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kirjastotoimenjohtajan esityksestä. Palkintoon ei kohdistu hakumenettelyä. Palkinto voidaan myös päättää jättää jakamatta.
”Vuoden tuusulalainen kirjoittaja” -palkinto sisältää kunniakirjan ja rahapalkinnon. Palkintoja voidaan harkinnan mukaan jakaa yksi tai useampi.
Palkintosumma on 1000 - 2000 euroa per vuosi (1 – 5 v)
Ehdotus
Esittelijä
-
Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää hyväksyä Kirjaston kotiseutukokoelma –rahaston toimintasuunnitelman.