Kunnanhallitus, kokous 3.2.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 44 Maksuton aamupalakokeilu Tuusulan kouluissa, aloite

TUUDno-2019-2002

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Liisa Palvas esitti seuraavan Tuusulan Puolesta valtuustoryhmän aloitteen:

"Tuusulan Puolesta-valtuustoryhmä esittää valtuustoaloitteessaan, että Tuusulan kunta selvittää mahdollisuutta maksuttomaan aamupalaan Tuusulan kouluissa 1.-9.-luokkalaisille. 

Aamupalan tärkeys ja vaikutus lapsen ja nuoren fyysiseen ja psyykkiseen jaksamiseen tunnistetaan. Vaikutus ei ole pelkästään oppilaalle itselleen koulutyötä tukevaa, vaan myös oppimisympäristön työskentelyrauhan ja viihtyisyyden kannalta vaikutus on suuri. Maksuton aamupala on myös tukipalvelu kodin suuntaan auttaen niitä oppilaista, joille aamupala, tai ruokailu ylipäätään ei ole säännöllistä. Aamupalan syömisen on huomattu jopa edistävän lounaan syöntiä, kun aamiaista aloitettiin tarjoamaan ammatillisissa oppilaitoksissa opiskeleville. 
Oppilaiden ja esim. aamupalaan osallistuvan koulun oppimisen tukihenkilöstön kohtaaminen yhteisellä ajalla luo vuorovaikutusta ja toimii ennaltaehkäisevästi syrjäytymisen ja muiden haasteiden tunnistamisessa. Toimintaa voidaan kehittää myös kunnan osallisuus-alustalla, ja kutsua esim. koulun oman henkilöstön avuksi alueen kehittämisverkoston toimijoita. 

Maksutonta aamupalaa on kokeiltu Lahdessa, laajentuen jo useampaan kouluun, sekä Joensuussa ja Jyväskylässä. Aamupala voitaisiin tarjota alkuun kokeiluna esim. lukukauden ajan parissa koulussa. Saadun kokemuksen myötä jatkoa ja toiminnan laajentamista voidaan harkita. Kokeilun rahoittamiseksi pyydämme selvittämään, olisiko esim. Opetushallituksesta haettavissa soveltuvaa apu- tai hankerahaa, tai löytyykö kokeilun rahoitukseen kolmannen sektorin toimijaa. 

Maksuton aamupala on erinomaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, soveltuen Tuusulan kunnan strategiaan ja tahtoon löytää uusia tapoja toimia, sekä on osa Tuusulan kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtäväkenttää."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Kirsi Hanski, ruokapalvelupäällikkö, kirsi.hanski@tuusula.fi

Perustelut

Sivistyksen toimialueen vastaus aloitteeseen:

Ehdotettu maksuton aamupala kaikkiin Tuusulan peruskouluihin vaatii erilaisia pilotteja, jotta saadaan selville tarkka kustannustaso, aamupalan tarjoamisen kysyntä, työntekijäresurssien oikeanlainen taso sekä maksuttoman aamupalan kohdentamiseen liittyvät tekijät. Tässä vastauksessa kuvataan kolme erilaista vaihtoehtoa tarjota maksutonta aamupalaa oppilaille. Vaihtoehdot 1 ja 2 tarjotaan kaikille halukkaille. Vaihtoehdossa 3 maksuton aamupala tarjotaan tarkkaan kohdentaen suurimmassa syrjäytymisvaarassa oleville oppilaille. 

Raaka-aineiltaan edullisin vaihtoehto olisi tarjota aamupalaksi kaurapuuroa, jonka kustannukset olisivat pelkän puuron raaka-aineiden suhteen noin 500 000 €, mikäli aamupuuro tarjotaan jokaiselle oppilaalle jokaisena kouluaamuna. Tämä raaka-ainekustannus ei kata edes maitolasillista, ja kun henkilöstön lisäyksistä aiheutuvat kustannukset otetaan huomioon, nouseekin hinta jo 1,5 miljoonan euron luokkaan vuositasolla. Puuroaamiaista ei ole mahdollista tarjota kaikilla kouluilla, sillä joissakin kouluissa ei ole ruoanvalmistuslaitteistoa eikä henkilökuntaa paikalla aamupala-aikaan. Puuron kuljettaminen kuumana keskuskeittiöltä näihin kohteisiin päivittäin ennen koulun alkua ei ole nykyisen ruokakuljetussopimuksen puitteissa mahdollista. Aamupalaksi voidaan toki tarjota muutakin kuin puuroa. Kylmänä tarjottavat aamupalat (jogurtti, rahka, leipä esimerkiksi) eivät sido aamusta henkilökuntaa samalla tavalla kuin puuroaamiaisen järjestäminen. Näissä aamupalavaihtoehdoissa raaka-ainekustannus saattaa nousta moninkertaiseksi puuroaamiaiseen verrattuna. 

Aamupalan tarjoaminen aiheuttaa jokaisessa vaihtoehdossa kustannuksia, joita syntyy raaka-ainehankinnoista, henkilöstöresurssin lisäämisestä, lisääntyvästä astiahuollosta tai vaihtoehtoisesti kertakäyttöastioiden käyttämisestä. Aamiaisesta koituvat kustannukset eivät ole ainoa haaste aamupalan järjestämisessä. Osaavan keittiöhenkilökunnan saamisessa on suuria haasteita. Henkilöstöresurssin lisäämistarve on yhtä keittiötä kohden niin pieni, että henkilökuntaa ei tulla saamaan ainoastaan aamupala tarvetta varten. Olisi myös pohdittava, asettaako suppean aamupalan tarjoaminen pienissä kyläkouluissa opiskelevat oppilaat eriarvoiseen asemaan kuin suurilla kouluilla runsaampaa aamupalaa nauttivat toverinsa. 

Ehdotamme kokeilua kolmella suurella koululla kolmesta erilaisesta aamupalavaihtoehdosta. Ehdotamme kokeilujen ajoittamista syyslukukaudelle 2020 alkaen koulun alusta ja jatkuen syyslomalle saakka. Kevät 2020 on haastava jakso kokeilun kannalta, sillä keväälle osuu paljon ”rikkonaisia” työviikkoja ja keväälle on sovittu erilaisia teemapäiviä. Syksylle 2020 on mahdollista järjestää pidempi kokeilujakso, josta saadaan todenmukaisempaa tietoa aamupalan järjestämisen kustannuksista ja todellisista vaikutuksista. Kokeilujen avulla pystymme arvioimaan kunkin aamupalavaihtoehdon todellisia kustannuksia ja päättämään, pystyykö kunta tarjoamaan aamupalaa oppivelvollisille asukkailleen.  

    

Kokeilukohteet ja kokeiltavat aamupalat 

Kokeilu 1. Tarjolla on kaurapuuroa ja lasillinen rasvatonta luomumaitoa. Aamupala on suunnattu ensisijaisesti yläkouluikäisille oppilaille, ja aamupalalle osallistuminen on vapaaehtoista. Aamupuuro tarjolla kouluaamuina klo 7.45-8.30 linjastosta. Ruokailun valvonta kuuluu opettajalle tai koulunkäynninohjaajalle. 

Kohdentamisen indikaattorit kouluterveyskyselystä: 

  • Ei syö aamupalaa päivittäin 

  • Ei syö koululounasta päivittäin 

  • Kokemus koulu- ja luokkayhteisöön kuulumisesta alhainen 


Mahdollisuudet: 

  • aamupala tarjoaa mahdollisuuden opettajan ja oppilaan kohtaamiselle heti aamulla oppituntien ulkopuolella 

  • Kokeilun pohjalta olisi mahdollista laajentaa puuroaamiaisen tarjoamista isoimmille kouluille  


Riskit/haasteet: 

  • Aamupalaa ei voida toteuttaa jokaisella koululla, koska henkilökuntaa ei ole paikalla kaikissa keittiöissä heti aamulla 

  • aamupalaa ei voida valmistaa jokaisella koululla, koska kaikissa keittiöissä ei ole ruoanvalmistuslaitteistoa 

  • Ovatko oppilaat tasa-arvoisessa asemassa, jos kaikille ei tarjota mahdollisuutta aamupalaan? 

  • Aiheuttaa tarpeita lisätä henkilöstöresurssia koulun keittiöllä 1-1,5h/ pvä/koulu. Ruokapalveluilla on haasteita saada henkilökuntaa, vaikka lisärahoitusta löytyisikin. 

  • Jos aamupala on vapaaehtoinen, on menekkiä vaikea ennustaa ja ruokahävikin hallinta äärimmäisen haastavaa 

  • Jos ei käytetä kertakäyttöisiä astioita, aiheuttaa aamupalan tarjoaminen ylimääräisiä astiahuoltotarpeita ja lisää kustannuksia. 

  • Jos käytetään kertakäyttöisiä astioita, syntyy paljon kartonkijätettä. Kertakäyttöastioiden käyttäminen ei ole vastuullista toimintaa pitkällä aikavälillä ja nostaa kustannuksia. 

  • Ylimääräinen siivouskierros 

  • aiheuttaa tarpeen ylimääräiselle siivouskierrokselle ruokasalissa aamulla 


Kustannukset isossa yksikössä puuroaamiaisesta /kerta 

  • raaka-aineet noin 1 €/oppilas 

  • arvio oppilaista noin 100 

  • siivouskustannukset (linjasto, pöydät, lattia siivotaan ennen lounasta erikseen) 

  • 2h keittiötyötä 

  

Kokeilu 2. Aamupalaksi noudettavissa näkkileipää ja kasvirasvalevitettä, juustoa ja maitoa koulun ruokasalista. Tarjolla klo 7.45-8.30 kouluaamuina. Ruokailun valvonta kuuluu opettajalle tai koulunkäynninohjaajalle. 

Kohdentamisen indikaattorit kouluterveyskyselystä: 

  • Ei syö aamupalaa päivittäin 

  • Ei syö koululounasta päivittäin 

  • Kokemus koulu- ja luokkayhteisöön kuulumisesta alhainen 


Mahdollisuudet: 

  • Ei sido henkilöstöä, eikä aiheuta tarvetta lisätä henkilöstöresurssia 

  • Biojätteen määrä vähäistä 

  • Ei vaadi suurta astiaresurssia 

  • Ei vaadi astiahuoltoa 

  • Valvontaa ei tarvita.  

  • Mahdollista toteuttaa jokaisella koululla.  

  • Kustannukset maltilliset.  

  • Ei leimaa palvelun käyttäjää, koska on omatoimisesti ja diskreetisti otettavissa. 

  • Siivouskierros 


Riskit: 

  • Ilkivalta, jos ei valvontaa 

  • Oppilaan ja aikuisen kohtaamista ei tapahdu, jos paikalla ei ole opettajaa/muuta koulun henkilökuntaa 

  • aiheuttaa tarpeen ylimääräiselle siivouskierrokselle ruokasalissa aamulla 


Kustannukset isossa yksikössä näkkäriaamiaisesta /kerta 

  • raaka-aineet noin 0,60 €/oppilas 

  • arvio oppilaista noin 100 

  • siivouskustannukset (linjasto, pöydät, lattia siivotaan ennen lounasta erikseen) 

  • 1 h keittiötyötä 

  

Kokeilu 3. Tarjolla edellisenä päivänä valmistettu kylmä aamupalatuote. Aamupala saattaa olla esimerkiksi leipää, rahkaa, tuorepuuroa tai smoothie. Syödään yhdessä nuorisotyöntekijän/oppilashuoltahenkilöstön edustajan/erityisistä opetusjärjestelyistä vastaavan opettajan tms. kanssa, työntekijän kutsumana. Tarjolla koulun ruokasalissa klo 7.45-8.30 kouluaamuina. 

Kohdentamisen indikaattorit kouluterveyskyselystä: 

  • Tässä vaihtoehdossa on kyse vahvimmasta syrjäytymisen ehkäisyn toimesta. Tämä vaihtoehto sopisi koulua käymättömien oppilaiden tueksi tai muista syistä suurimmassa syrjäytymisvaarassa olevien oppilaiden tueksi. 

  • Kouluterveyskyselyn indikaattorit koulun valinnassa 

  • Tyytyväisyys elämään alhainen 

  • Kokemus luokka- ja kouluyhteisöön kuulumisesta alhainen 

  • Kokemus päivittäisten tekemisten merkityksellisyydestä alhainen 

  • Tuntee itsensä yksinäiseksi tai ei ole läheisiä ystäviä 

  • Kokemus mahdollisuudesta keskustella koulun aikuisten kanssa alhainen 

  • Koulu-uupumus, opintojen merkityksen vähentyminen 

  • Kouluterveyskyselyn indikaattoreiden lisäksi/sijaan pilottikoulun valinta voidaan tehdä yhdessä kasvun ja oppimisen tuen henkilöstön ja oppilashuoltahenkilöstön kanssa. Tässä vaihtoehdossa tärkeää on kohdentaa rajattu kokeilu sellaiseen kouluun, jossa on keskimääräistä enemmän erityisiä opetusjärjestelyjä. 


Mahdollisuudet: 

  • aamupala tarjoaa mahdollisuuden nuorisotyöntekijän ja oppilaan kohtaamiselle 

  • Mahdollistaa monipuolisemman aamupalatarjonnan 


Riskit/haasteet: 

  • Aamupalaa ei voida toteuttaa jokaisella koululla, koska henkilökuntaa ei ole paikalla kaikissa keittiöissä heti aamulla 

  • aamupalaa ei voida valmistaa jokaisella koululla, koska kaikissa keittiöissä ei ole ruoanvalmistuslaitteistoa ja ruoanvalmistustaitoista henkilökuntaa 

  • Ovatko oppilaat tasa-arvoisessa asemassa, jos kaikille ei tarjota mahdollisuutta aamupalaan? 

  • Korkeat raaka-ainehinnat verrattuna muihin kokeiluihin 

  • Aiheuttaa tarpeita lisätä henkilöstöresurssia koulun keittiöllä 1-1,5h/ pvä/koulu (aamupalan valmistus). Ruokapalveluilla on haasteita saada henkilökuntaa, vaikka lisärahoitusta löytyisikin. 

  • Nuorisotyön resurssit/oppilashuollon resurssit? 

  • Jos ei käytetä kertakäyttöisiä astioita, aiheuttaa aamupalan tarjoaminen ylimääräisiä astiahuoltotarpeita ja lisää kustannuksia. 

  • Jos käytetään kertakäyttöisiä astioita, syntyy paljon kartonkijätettä. Kertakäyttöastioiden käyttäminen ei ole vastuullista toimintaa pitkällä aikavälillä ja nostaa kustannuksia. 

  • aiheuttaa tarpeen ylimääräiselle siivouskierrokselle ruokasalissa aamulla 


Kustannukset isossa yksikössä edellisenä päivänä valmistetusta kutsuaamiaisesta /kerta 

  • raaka-aineet noin 1,5-2 €/oppilas 

  • arvio oppilaista noin 20 

  • siivouskustannukset (linjasto, pöydät, lattia siivotaan ennen lounasta erikseen) 

  • 2h keittiötyötä 


Koonti 

Maksuttoman aamupalan tarjoaminen kaikille kunnan perusopetusikäisille oppilaille vaatii erilaisia pilotteja, joiden perusteella ratkaistaan mahdollisuus laajentaa kokeilua. Mikäli valtuusto hyväksyy tässä ehdotetut kokeilut, ne toteutetaan syksyn 2020 aikana. Tähän ei ole varattu erillistä rahoitusta, ja erityisesti pilottien jälkeinen mahdollinen laajempi aamupalan tarjoaminen kouluissa vaatii myöskin lisäresursointia. Maksuttoman aamupalan tarjoamisessa yksi tärkeimpiä tavoitteita on aamupalan kohdentuminen niille oppilaille, jotka sitä tarvitsisivat. Kokeilujen perusteella kiinnitetään kustannusten lisäksi huomiota myös tähän puoleen. 

Kaikille järjestettävän aamupalan kustannukset ovat suuret, joten näemme tarkoituksenmukaisemmaksi käyttää mahdollinen taloudellinen panostus mieluummin opetuksen resursseihin pääosin henkilöstöön ja heidän koulutukseensa.

 

Ehdotus

Esittelijä

Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää

  • antaa asiaselostuksessa olevan selvityksen valtuutettu Liisa Palvaksen esittämään Tuusulan puolesta -valtuustoryhmän aloitteeseen
     
  • esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että 7.10.2019 Liisa Palvaksen esittämä Tuusulan puolesta -valtuustoryhmän aloite katsotaan tulleen käsitellyiksi.

Päätös

Lautakunta päätti yksimielisesti ehdottaa vaihtoehto 3 mukaista aamupalakokeilua yhden koulun osalta ensi syksyn aikana.

Muilta osin lautakunta päätti hyväksyä asian päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Kirsi Hanski, ruokapalvelupäällikkö, kirsi.hanski@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että 

 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Liisa Palvaksen 7.10.2019 § 136 esittämän Tuusulan puolesta valtuustoryhmän aloitteen tulleen käsitellyksi.

 

---

Puheenjohtajan avattua asiassa keskustelun Tuija Reinikainen esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun. 

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • palauttaa asian uudelleen valmisteluun. 

Tiedoksi

sivistystoimiala

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.