Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta, kokous 10.12.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 131 Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen käyttösuunnitelma 2020

TUUDno-2019-2354

Valmistelija

  • Risto Mansikkamäki, ympäristökeskuksen johtaja, risto.mansikkamaki@tuusula.fi

Perustelut

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta teki 20.8.2019 esityksen Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen talousarvioksi 2020 ja palvelusuunnitelmaksi 2020–2024 (§ 65) sekä ympäristökeskuksen palvelusopimukseksi 2020–2022 (§ 66). Ympäristökeskus on pyytänyt esitykistä sopijakuntien lausunnot, ja Tuusulan kunnanvaltuusto on 9.12.2019 hyväksynyt ympäristökeskuksen talousarvion ja palvelusuunnitelman sekä ympäristökeskuksen palvelusopimuksen.

Tuusulan hallintosäännön mukaan lautakunnat tekevät alaistensa palveluyksiköiden osalta ehdotuksen käyttösuunnitelmaksi, jonka kunnanhallitus hyväksyy. Vuoden 2020 talousarvion laadintaohjeen mukaan käyttösuunnitelmaehdotukset tulee olla käsiteltyinä lautakunnissa 31.12.2019 mennessä. Talousarvion määrärahat ovat sitovia valtuustoon nähden toimialuetasolla siten, että yleissitovuutena on valtuustoon nähden toimialueen toimintakate eli määrärahan ja tuloarvion erotus. Määrärahoihin ja tuloarvioihin sisältyvät sisäiset erät. Sitovuus koskee talousarviovuoden 2020 tavoitteita ja määrärahoja ja tuloarvioita. Myös Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän ja Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen määrärahat ovat nettositovia.

Ehdotus

Esittelijä

  • Risto Mansikkamäki, ympäristökeskuksen johtaja, risto.mansikkamaki@tuusula.fi

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä liitteenä olevan Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen palvelualueen sekä siihen kuuluvien palveluyksiköiden käyttösuunnitelmaehdotuksen 2020.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

kunnanhallitus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.