Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, kokous 13.12.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 110 Hyrylän keskustan taideohjelma, lausunto

TUUDno-2019-2022

Valmistelija

  • Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnan kuntakehityslautakunta on kokouksessaan 30.10.2019 hyväksynyt kaavoituksen palveluyksikössä laaditun Hyrylän keskustan taideohjelman (§ 127). Taideohjelmasta oli määrä pyytää lausunnot kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta ja tekniseltä lautakunnalta, ja viedä tämän jälkeen taideohjelma kunnanhallituksen päätettäväksi. Kunnanhallitus oli käsitellyt ja hyväksynyt taideohjelman 4.11.2019 pitämässään kokouksessa kuulematta em. lautakuntia (§433). Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta esittää kunnanhallitukselle, että Hyrylän keskustan taideohjelma käsitellään uudelleen.

Tuusula tunnetaan kulttuurikuntana. Taideohjelmilla ja julkisen taiteen hankinnoilla vahvistetaan tätä imagoa. Uuden brändin mukaisesti Tuusulassa painotetaan taidetta kaikissa muodoissa. Tuusulan brändiin ja osin Tuusulan kunnan strategiaan perustuen kaavoituksessa on valmisteltu Hyrylän keskustan taideohjelmaa toukokuusta 2018 lähtien. Sopivia taiteen paikkoja on kerätty osallistaen sekä kuntalaisia että kunnan työntekijöitä. Taideohjelmassa määritellään taiteen keskeisimmät sijoituspaikat Hyrylän keskustan alueella, jossa on tunnistettu kolme tärkeää yhteyttä, joita tulee korostaa taiteen keinoin. Yksittäisiä taiteen pääsijoituspaikkoja on tunnistettu kuusi kappaletta ja muita mahdollisia sijoituspaikkoja seitsemän kappaletta.

Taideohjelman pohjana on toiminut Rykmentinpuiston taideohjelma. Alueiden väliltä löytyy kaupunkikuvallisia yhtymäkohtia. Hyrylän keskustan taideohjelman toteutus tapahtuu kuitenkin eri tavalla, kuin Rykmentinpuiston taideohjelman.

Hyrylän keskustantaideohjelmassa suositellaan käyttämään taiteeseen lähtökohtaisesti 2 % hankkeen budjetista. Tämä tarkoittaa sitä, että keskustan alueella kaikissa yksityisissä rakennushankkeissa ja osassa julkisista hankkeista noin 2 % budjetista tulee varata taidetta varten. Yksityiset hankkeet vastaavat itse taiteen hankinnasta osana rakennusprosessia. Taideohjelman noudattamisesta sovitaan kaavoituksen käynnistämissopimuksen, maankäyttösopimuksen tai tontinluovutusehtojen yhteydessä. Taideohjelma koskee ainoastaan uusia, taideohjelman hyväksymisen jälkeen käynnistyviä hankkeita Hyrylän keskustan alueella. Yksityisten hankkeiden taide voi sijaita ulko- ja/tai sisätiloissa. Hankittavan taiteen on oltava laadukasta ja ammattitaiteilijan tekemää. Yksityisten hankkeiden taidehankintoja ohjaa kunnan organisaation mukainen Keskustaprojekti ja asiantuntijoina toimivat taidemuseo sekä Julkisivu- ja lähiympäristölaaturyhmä (JLLR).

Taiteen hankinnan koordinoinnista vastaa keskustaprojekti. Tarvittaessa keskustaprojektin varoista kustannetaan taidekoordinaattori ohjaamaan taidehankintoja. Taidekoordinaattorin tai muun taiteen ammattilaisen käyttäminen hankkeissa auttaa taiteilijavalinnoissa ja sopimusten laadinnassa. Taideteoksen hankinnan yhteydessä taiteilijat arvioivat teoksensa elinkaaren ja mahdolliset huoltokustannukset, jotka ohjataan museon konservointivaroihin. Taideteosten ylläpidosta vastaa tämän jälkeen taidemuseo.

Tavoitteena on toteuttaa taidehankintoja n. parin vuoden välein. Pitkän aikavälin tavoitteena on saada toteutettua julkista taidetta ainakin 50 % taideohjelmassa esitetyistä keskeisistä taiteen paikoista.

Aiemmin sovitun käsittelyjärjestyksen mukaisesti Hyrylän taideohjelma viedään kolmeen lautakuntaan: Kuntakehityslautakuntaan, Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakuntaan ja Tekniseen lautakuntaan, ja näiden jälkeen taideohjelman hyväksymisestä päättää kunnanhallitus.

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto:

On hyvä, että Tuusulassa laaditaan taideohjelmat keskeisille keskusta-alueille. Taide luo alueiden identiteettiä, ja teoksista muodostuu nopeasti yhteisiä maamerkkejä. Julkinen tai muissa yhteisissä paikoissa sijaitseva taide on kenen tahansa saavutettavissa ilman pääsymaksuja ja aukioloaikoja. Taiteen tuominen Hyrylän keskusta-alueelle tukee myös kulttuurikunnan imagoa.

Ennen lopullista hyväksyntää taideohjelma vaatii joitakin täsmennyksiä. Hyrylän taideohjelma tulee toimimaan esimerkkinä myöhemmin kunnassa laadittaville taideohjelmille. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin:
 

  • Taiteen sijoituspaikat ovat likimääräisiä ja niitä tulee tulkita suhteessa keskustan kehittymiseen. Hyrylän taideohjelmassa mainitut taiteen sijoituspaikat eivät voi olla sitovia, koska keskusta-alue muotoutuu tulevien vuosikymmenien aikana.
  • Keskustaprojektin taiteilijan, taiteen tai yhteisöllisten taideprojektien valintavaiheessa on mukana oltava taidemuseon edustaja, joka varmistaa sekä taiteen laadun että sujuvan valintaprosessin (sisältäen sopimukset). Museon edustaja voi olla myös hankkeeseen palkattu taidekoordinaattori, kuraattori ja/tai taiteilija. Julkisen taiteen tilauksessa ohjauksella on merkittävä rooli työprosessien onnistumisessa ja taiteen laadun varmistamisessa, vaikka taiteellinen vastuu on luonnollisesti taiteilijalla. varat
  • Teokset kuuluvat valmistumisen jälkeen taidemuseon hoidon ja inventoinnin piiriin vain, jos museon edustaja on ollut osallisena teosvalinnassa ja varmistamassa, että teoksia on mahdollista huoltaa. Ammattitaiteilijoiden kanssa tehtävissä sopimuksissa tulee olla ylläpito-ohjeet ja teoksen arvioitu elinkaari. Käytännössä teosten ylläpitoa toteutetaan tarveharkinnan mukaan yhteistyössä taiteilijan, teknisen toimen ja/tai ulkopuolisten konservaattoreiden tai taideteoksessa käytetyn materiaalin asiantuntijan kanssa.
  • Taideohjelmaa päivitettäessä täytyy sopia, miten teosten ylläpito ja niistä syntyvät huoltokustannukset hoidetaan.
  • Hankkeita toteutettaessa on lisärahoitusvaihtoehtoina otettava huomioon mahdolliset ulkopuoliset rahoituslähteet (esim. Taike) 
  • Taideohjelman mukaan mm. ”Valituissa rakennushankkeissa julkisen taiteen toteuttamista varten varataan esimerkiksi 2 % hankkeen budjetista” ja ”Keskustaprojekti määrittelee hankekohtaisesti, mihin tekniikan hankkeisiin prosenttiperiaatetta sovelletaan”. Edellä mainitut kirjaukset ovat epämääräisiä ja niitä tulee tarkentaa.
  • Taideohjelman termistöä on tarkennettava ja määritellä mm. mitä tarkoitetaan taiteilijakirjastolla, keskustaprojektilla tai taidekoordinaattorilla.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tiina Simons, kehittämispäällikkö, tiina.simons@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää antaa Hyrylän keskustan taideohjelmasta asiaselostuksen mukaisen lausunnon.

 

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.