Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta, kokous 24.9.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 55 Osallistuva budjetointi 2020, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta 24.9.2019

TUUDno-2019-1909

Valmistelija

  • Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Tuusula haluaa strategiansa mukaan olla edelläkävijä asukkaiden osallisuuden edistämisessä. Pormestarimallin käyttöönoton myötä kunnan osallisuustyötä kehitetty määrätietoisesti. Osallistuva budjetointi, tuttavallisemmin OSBU, on yksi keskeinen väline asukkaiden demokraattisen osallisuuden toteuttamisessa – se on tapa tehdä päätöksiä yhdessä. Osbussa asukkaat saavat ideoida,yhteiskehittää ja äänestää mihin yhteiset varat käytetään.

Osallistuva budjetointi 2019

Osallistuvaa budjetointia kokeiltiin Tuusulassa vuonna 2018 alueellisissa kehittämisverkostoissa 40 000 € budjetilla ja vuonna 2019 OSBU vietiin läpi kuntatasoisena 100 000€ budjetilla. Osallistua saivat kaikki 12 vuotta täyttäneet. Aluksi asukkaat saivat ideoida mihin 100 000€ yhteisiä varoja käytetään. Tämän jälkeen käynnistyi ideoiden jalostusvaihe, jonka aikana ideoita yhteiskehitettiin ja niistä jalostui ehdotuksia. Lopuksi ehdotuksista
äänestettiin ja äänestyksen voittaneet ehdotukset vietiin toteutukseen.

Osallistuvan budjetoinnin toteutuksessa hyödynnettiin sähköisen osallistumisalustan lisäksi myös perinteisiä paperilomakkeita ja asukastilaisuuksia. Toteutettavia ehdotuksista äänesti 591 henkilöä, mikä on 2% äänioikeutetuista. Valtaosa (81%) äänesti verkon kautta ja loput pop up -äänestypisteissä. Äänestäneiden taustatietoja ei kerätty, mutta äänestyspisteiden kokemusten perusteella äänestykseen osallistui lähinnä keskiikäisiä työssäkäyviä tai aktiivisesti yhteiskuntaan osallistuvia eläkeläisiä. Myös ideoiden aihepiirit ja kokemukset ideahakuvaiheen pop up –pajoista tukevat näkemystä osallistuvasta budjetoinnista lähinnä jo muutoinkin aktiivisten asukkaiden vaikuttamisen välineenä. Tämän päätelmän perusteella kuluvan vuoden prosessi ei ollut niin yhdenvertainen ja saavutettava, kuin olimme toivoneet. 

Asukkaiden tyytyväisyys osallistumisen tapoihin

Tuusula selvitti kesällä 2019 asukkaiden tyytyväisyyttä kuntapalveluihin ja johtamisjärjestelmän uudistukseen sekä verkkokyselyllä että satunnaisotannalla valituille asukkaille lähetetyllä paperilomakkeella. Kyselyn tulosten mukaan uudet osallistumisen tavat, kuten osallistumisalusta osallistu.tuusula.fi ja osallistuva budjetointi ovat jääneet vielä melko tuntemattomiksi isolle osalle kuntalaisia. Tuusulalaisista 5% on käyttänyt sähköistä osallistumisalustaa ja 29% on ollut tietoisia alustasta. Vastaajista 34% on tietoisia osallistuvan budjetoinnin käyttöönotosta Tuusulassa, mutta 47% kaikista vastaajista ei tunne osallistuvaa budjetointia ollenkaan. Osallistuvan budjetoinnin tunnettuuden lisääminen asukkaiden keskuudessa on iso haaste. Myönteistä on,että vastaajista 45% kokee, että osallistuva budjetointi lisää asukkaiden aktiivisuutta ja kiinnostusta yhteisten asioiden hoitoon ja 42% mielestä se auttaa kohdentamaan varoja oikeisiin kohteisiin. Tietämättömien osuus vastaajista oli edeltävissä kysymyksissä 40% luokkaa. Asukkailta kysyttiin myös ovatko eri asukasryhmät saaneet äänensä hyvin kuuluville osallistuvan budjetoinnin
prosessissa. Tämän kysymyksen osalta myönteisiä vastauksia saatiin vain 22%, kriittisiä 23% ja tietämättömien osuus oli peräti 55% vastaajista.

Kansanvallan peruskorjaus ja demokratiakokeilut 2020

Sitra teetti vuonna 2018 selvityksen suomalaisen demokratian tilasta. Kansanvallan peruskorjaus -selvityksen kokosi Liisa Hyssälä ja Jouni Backman.  Selvityksessä todettiin, että yli 100-vuotisen edustuksellisen demokratiamme rakenteet ja toimintatavat eivät enää vastaa nykyajan ja tulevaisuuden tarpeita. Tämä oli yksi pääviesteistä osana selvitystyötä tehdyistä yli sadasta haastattelusta, joissa keskeiset vaikuttajat valtion- ja kuntahallinnosta, eduskunnasta, valtioneuvostosta, puolueista, etujärjestöistä ja elinkeinoelämästä pääsivät luottamuksellisesti kertomaan näkemyksiään. Julkaisuun voi osallistua osoitteessa https://www.sitra.fi/julkaisut/kansanvallan-peruskorjaus/

Demokratiakokeilut 2020 on osa Sitran käynnistämää Kansanvallan peruskorjaus-hanketta. Demokratiakokeiluilla tavoitellaan demokratiaa vahvistavia innovatiivisia ja sektorirajat ylittäviä yhteishankkeita, joilla edistetään demokraattista osallisuutta, osallistumista ja vuoropuhelua. Tavoitteena on käynnistää kevään 2020 aikana useita kunnianhimoisia demokratiakokeiluja, jotka uudistavat kuntademokratian käytäntöjä. Kokeilujen avulla pyritään vahvistamaan erityisesti niiden väestöryhmien osallistumista ja osallisuutta, jotka ovat syrjäytyneet tai vaarassa syrjäytyä demokraattisesta osallistumisesta.

Tuusula haki mukaan Sitran Demokratiakokeilut 2020 –kumppaniksi osallistuvaan budjetointiin liittyvällä kehitysidealla. Tuusula oli Kuntamarkkinoilla mukana kertomassa kokeiluideastamme Sitran tietoiskussa, paneelissa ja standilla. Lokakuun aikana hakemuksia voi vielä täydentää ja jatkokehittää. Sitra tekee kumppanivalinnat marraskuussa. Demokratiakokeiluhankkeeseen voi tutustua osoitteessa https://www.sitra.fi/hankkeet/demokratiakokeilut2020/

Osallistuva budjetointi 2020

Tuusulan vuoden 2020 osallistuvan budjetoinnin toteutukseen esitetään osoitettavan 100 000€. Osa summasta kohdennetaan kuntatasoisille ehdotuksille ja osa alueellisille ehdotuksille. Alueellinen osuus jaetaan asukasluvun suhteessa alueiden välillä.

Osallistuvan budjetoinnin aikataulu:

  • Ideahaku 1.10.–24.11.2019
    • Pop up-ideapajoja eripuolilla kuntaa
    • Kuntalaisten illat
      • 13.11. klo 18-20, Jokelan koulukeskus, Jyväkuja, 05400 Jokela
      • 6.11. klo 18-20, Kellokosken koulu, Koulutie 7, ovet B1 ja B2, 04500 Kellokoski
      • 24.10. klo 18-20,  Vaunukankaan koulu, Vaunukankaantie 3-5, D-ovi, 04300 Tuusula
      • 9.10. klo 18-20, Paijalan koulu Paijalantie 44, 04300 Tuusula 
      • 1.10.  klo 18-20, Riihikallion koulu, Pellavamäentie 7, 04320 Tuusula
  • Jatkojalostuspajat, joissa asukkaat ja kunnan asiantuntijat kohtaavat
    • 11.12.19 Hyrylä,
    • 7.1. Jokela,
    • 9.1. Kellokoski,
    • 14.1. Riihikallio
    • 16.1. Lahela
  • Äänestys 1.2.–23.2.
  • Toteutus käynnistyy 1.3.

Vuonna 2020 osallistuvan budjetoinnin kehitystyön painopisteenä on osallistujajoukon laajentaminen. Haluamme yhä useamman asukkaan osallistumaan ja äänestämään, mutta sen lisäksi haluamme lisätä osallistuja- ja äänestäjäjoukon heterogeenisyyttä luomalla edellytyksiä erityisryhmien ja syrjäytymisvaarassa olevien kuntalaisten osallistumiselle. Tämä edellyttää koko prosessin tarkastelua ja kehittämistä saavutettavuuden näkökulmasta. Myös sähköistä osallistumisalustaa on kehitettävä käyttäjäystävällisemmäksi ja helpompikäyttöiseksi.

Haimme Sitran Demokratiakokeilut 2020 –kumppaniksi, sillä heikompiosaisten, työttömien, kuntoutujien, vammaisten ja muiden syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten osallistumisen lisääminen osallistuvaan budjetointiin on haaste, jonka varmasti jokainen osallistuvaa budjetointia hyödyntävä kunta jakaa. Osallistuva budjetointi kiinnostaa suomalaisia kuntia, mutta harva kunta on toteuttanut sitä kuntatasoisesti kaikki osallistuvan budjetoinnin prosessin vaiheet läpikäyden. Moni kunta vasta miettii osallistuvan budjetoinnin hyödyntämistä ja kuinka prosessin voisi toteuttaa. Mallinnettua erityisryhmät huomioivaa osallistuvan budjetoinnin prosessia voi hyödyntää yhtälailla alueellisissa tai yksittäisten palvelualueiden toiminnoissa kuin koko kunnan laajuisessakin osallistuvan budjetoinnin prosessissa. Selkokielimateriaalista hyötyy monet muutkin asukasryhmät (maahanmuuttajat, ikäihmiset, erilaiset oppijat) ja materiaali on suoraan kaikkien kuntien käytettävissä ja skaalattavissa erikokoisissa osallistuvan budjetoinnin projekteissa. Kokeilussa muodostuva mallinnettu erityisryhmien osallistuvan budjetoinnin prosessi ja luotu selkokielimateriaali on vapaasti
kaikkien käytettävissä ja sitä pyritään levittämään Sitran lisäksi myös esim. Kuntaliiton Demokratiaverkoston ja Uuden sukupolven organisaatiot –verkostohankkeessa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • merkitä tiedokseen valmistelutilanteen ja evästää osallistuvan budjetoinnin 2020 jatkovalmistelua
  • esittää kunnanhallitukselle, että osallistuvaan budjetointiin osoitetaan 100 000€ vuodelle 2020.

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta 

  • merkitsi tiedokseen valmistelutilanteen 
  • keskusteli osallistuvan budjetoinnin 2020 jatkovalmistelusta
  • päätti ehdottaa kunnanhallitukselle, että osallistuvaan budjetointiin osoitetaan 100 000 € vuodelle 2020.

Tiedoksi

talouden  ohjaus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.