Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta, kokous 20.8.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 65 Talousarvio 2020 ja taloussuunnitelma 2020-2024, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus

TUUDno-2019-1568

Valmistelija

  • Risto Mansikkamäki, ympäristökeskuksen johtaja, risto.mansikkamaki@tuusula.fi

Perustelut

Talousarvion laadintaohje ja talousarviokehys

Tuusulan kunnan talousarvion 2020 laadintaohjeen (kunnanhallitus 17.6.2019 § 260) mukaan talousarvioesitykset tulee olla käsiteltyinä lautakunnissa 27.9.2019 mennessä, ja kunnanhallitus antaa esityksensä talousarviosta valtuustolle 18.11.2019. Valtuusto päättää talousarviosta 9.12.2019, ja käyttötaloussuunnitelmien tulee olla hyväksyttyinä lautakunnissa 31.12.2019. Tuusulan kunnanhallitus on 17.6.2019 § 260 antanut Tuusulan kunnan vuoden 2020 talousarviokehyksen. Sen lähtökohtana on, että kunnan henkilöstömäärä ei kasva, ja että asiakasmäärien aiheuttamaan kustannuspaineen kasvuun pystytään vastaamaan kevyemmillä ja ennaltaehkäisyyn painottuvilla palveluilla.

Talousarvion laadintaohjeen mukaan ulkoisten käyttötalousmenojen kasvuksi (kunta + vesihuoltoliikelaitos) vuodelle 2020 esitetään kehyksessä +3,6 % talousarvioon 2019 verrattuna. Toimialueet ovat talousarvion laadintaohjeen mukaan toimintakatesitovia valtuustoon nähden. Toimintakate vuodelle 2020 annetaan toimialueille erillisessä kehyslaskelmassa. Keski-Uudenmaan ympäristökeskus ei Tuusulan kunnan organisaatiossa kuulu mihinkään toimialueeseen, vaan se on suoraan Kuntatoimialan alainen palvelualue. Kehyslaskelman vuotta 2019 koskevien talousarviotietojen perusteella Keski-Uudenmaan ympäristökeskus on laskelmassa merkitty Yleishallinnon ja johdon tuen alle ja sen toimintakatteeseen, joka on +3,3 %.

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus käynnistää seudullisena palveluyksikkönä talousarvionsa valmistelun vuosittain maalis-huhtikuussa tavoitteena, että ympäristökeskuksen ohjausryhmä ehtii käsitellä talousarvioluonnoksen toukokuun loppuun mennessä. Talousarvion aikainen valmistelu perustuu ympäristökeskuksen yhteistoimintasopimukseen, jonka mukaan ympäristölautakunnan tekemästä talousarvioesityksestä kuullaan sopijakuntia, ennen kuin Tuusulan kunnanhallitus ja valtuusto käsittelevät sen. Ympäristökeskuksen vuoden 2020 talousarvioluonnokseen pohjautuvia sopijakuntien yhteistoimintakorvauksia ja palvelusopimusluonnosta on käsitelty ympäristökeskuksen ohjausryhmässä 23.5.2019.

Ympäristökeskuksen hallinnon palveluyksikkö

Ympäristökeskuksen hallinnon palveluyksikkö on vuoden 2019 alussa menettänyt yhtä henkilötyövuotta vastaavan palvelussuhteen kunnan Talouspalvelut-yksikölle, johon on ollut tarkoitus keskittää kunnan ostolaskujen tiliöinti ja yleislaskutus. Ympäristökeskus on arvioinut, että sen laskutustehtäviin käytetään vuosittain 0,8 htv:n työpanos. Talouspalvelut-yksikkö ei ole vuoden 2019 aikana kyennyt siirtämään ympäristökeskuksesta kuin osan ostolaskujen tiliöinnistä itselleen. Suurin osa ostolaskujen käsittelystä ja koko yleislaskutus ovat toistaiseksi jääneet Ympäristökeskuksen hallinnon palveluyksikön tehtäväksi, mikä yhdessä henkilöstövähennyksen kanssa kuormittaa palveluyksikön työntekijöitä. Ympäristökeskuksen yleislaskutusta ei nykyarvion mukaan saadakaan siirrettyä Talouspalvelut-yksikköön. Terveysvalvonnan palveluyksikön yleislaskutus on sitä vastoin tarkoitus siirtää Ympäristökeskuksen hallinnon palveluyksiköstä Terveysvalvonnan palveluyksikön työntekijöiden tehtäväksi. Siirto edellyttää kuitenkin tiedonsiirtomuuntimen rakentamista ympäristöterveydenhuollon valtakunnallisen VATI-tietojärjestelmän ja Tuusulan kunnan käyttämän Sarastia Oy:n Kuntax-talousjärjestelmän välille. Neuvottelut tiedonsiirtomuuntimen toteuttamisesta ja kustannustenjaosta ovat kesken kunnan ja Sarastia Oy:n välillä.

Ympäristökeskus ei ole puuttuvan seurantatiedon vuoksi kyennyt vielä arvioimaan vuoden 2020 talousarvioluonnokseen laskutustehtävien toteutumatta jäävän siirron vaikutusta Ympäristökeskuksen hallinnon ja Terveysvalvonnan palveluyksiköiden tehtävämäärään ja henkilöstömitoitukseen. Tarvittavat tarkistukset tehdään viimeistään vuoden 2021 talousarvion valmistelun yhteydessä. Ympäristökeskuksen laskutustehtävät saattavat kuitenkin edellyttää jo ennen sitä lisäresursointia.

Tuusulan kunnan tukipalveluiden kustannukset ympäristökeskukselle alenevat noin 16 800 euroa verrattuna vuoden 2019 talousarvioon. Tukipalveluiden kustannussäästö tulee lähes kokonaan keskitetyistä henkilöstöpalveluista. Ympäristökeskuksen hallinnon palveluyksikön toimintamenot ja sopijakuntien yhteistoimintakorvaukset vuonna 2020 ovat hallinnollisten tukipalveluiden kustannussäästöstä huolimatta kuitenkin vain noin 7 000 euroa pienemmät kuin vuoden 2019 talousarviossa, sillä palveluyksikön henkilöstömenot kasvavat noin 11 000 euroa ilman henkilöstölisäyksiä ja -muutoksia.

Ympäristövalvonnan palveluyksikkö

Ympäristövalvonnan palveluyksikön palvelukyky on heikentynyt yksikön lisääntyneiden tehtävien seurauksena. Esimerkiksi vuonna 2018 ympäristölupien vireilläolon keskiarvo oli 23 kuukautta ja mediaani 16 kuukautta. Lisäksi ympäristö- ja maa-aineslupia on vuodesta 2016 lähtien ollut vuoden lopussa vireillä enemmän kuin vuoden aikana on kyetty ratkaisemaan. Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta on ympäristökeskuksen strategisessa tavoiteohjelmassa 2020 – 2023 asettanut tavoitteeksi lyhentää ympäristö- ja maa-aineslupien keskimääräinen käsittelyaika (so. mediaani) nykyisestä 16 kuukaudesta kahdeksaan kuukauteen sekä kasvattaa ympäristönsuojeluviranomaisen valvontaohjelman toteutumisaste suunnitelmakauden loppuun mennessä 90 %:iin, kun se vuonna 2018 oli 70 %.

Tuusulan tarkastuslautakunta on vuoden 2018 arviointikertomuksessaan kiinnittänyt huomiota Ympäristövalvonnan palveluyksikön heikentyneeseen palvelukykyyn ja esittänyt, että ympäristövalvonta tarvitsee lisää henkilökuntaa turvatakseen lakisääteisen lupa- ja valvonta-asioiden viivytyksettömän käsittelyn sekä asianosaisten oikeusturvan.

Ympäristökeskus on tehnyt Ympäristövalvonnan palveluyksiköstä resurssi- ja mitoitusselvityksen. Sen perusteella edellä mainittujen tavoitteiden saavuttaminen ja ympäristönsuojelun viranomaispalveluiden hyvän tason palauttaminen edellyttävät yksikön palvelukyvyn oleellista parantamista, mikä ei puolestaan ole mahdollista ilman lisäresursointia henkilöstöön. Ympäristövalvonnan palveluyksikön resurssi- ja mitoitusselvitys 2019 on toimitettu esityslistan oheisaineistona ympäristölautakunnan jäsenille.

Ympäristövalvonnan palveluyksikön toimintamenot kasvavat vuoden 2020 talousarvioluonnoksessa noin 158 000 euroa vuoden 2019 talousarvioon verrattuna. Suurin osa (noin 141 000 euroa) kustannusnoususta aiheutuu henkilöstömenoista, joita kasvattavat kahden uuden ympäristötarkastajan palkkaamisesta aiheutuvat kulut (noin 122 000 euroa). Ympäristövalvonnan maksutulot vuonna 2020 on henkilöstön lisäresursoinnin perusteella arvioitu 85 000 euroa suuremmiksi kuin palveluyksikön maksutulot vuoden 2019 talousarviossa. Talousarvioluonnoksen maksutulojen johdosta toimintamenojen kasvusta jää sopijakuntien yhteistoimintakorvauksilla katettavaksi noin 73 000 euroa.

Ympäristönsuojelun palveluyksikkö

Ympäristönsuojelun palveluyksikön toimintamenot ovat vuoden 2020 talousarvioluonnoksessa noin 23 500 euroa pienemmät kuin vuoden 2019 talousarviossa. Kustannussäästö tulee lähes kokonaan VILKKU Plus -hankkeen asiantuntijapalveluksista hankkeen päättyessä huhtikuun 2020 lopussa. Samanaikaisesti loppuu hankkeelle saatu tuki Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta, minkä johdosta palveluyksikön myyntitulot alenevat noin 41 000 euroa vuoden 2019 talousarvioon verrattuna.

Ympäristönsuojelun palveluyksikön vuoden 2020 talousarvioluonnokseen sisältyy yhden uuden viran perustaminen muutettaessa määräaikainen, 30.4.2020 päättyvä hankevastaavan työsuhde 1.5.2020 täytettäväksi, toistaiseksi voimassa olevaksi ympäristösuunnittelijan viraksi. Uusi ympäristösuunnittelijan virka mahdollistaa VILKKU- ja VILKKU Plus -hankkeissa menestyksellisesti aloitetun vesistöjen valuma-aluekunnostuksen jatkamisen ja laajentamisen valtakunnallisten vesienhoidon tavoitteiden saavuttamiseksi. Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta on ympäristökeskuksen strategisessa tavoiteohjelmassa 2020 – 2023 asettanut tavoitteeksi, että Tuusulanjärven, Kilpijärven ja Valkjärven hyvä ekologinen tila saavutetaan vuonna 2027. Tämä edellyttää, että niiden ekologinen tila on vähintään tyydyttävä suunnitelmakauden päättyessä. Tuusulan kunta ja Järvenpään kaupunki ovat Tuusulanjärven kunnostushankkeen siirtoa Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymästä Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselle koskevassa sopimuksessa (31.1.2019) sitoutuneet siihen, että ympäristökeskus kehittää yhteistyössä kunnostushankkeen ohjausryhmän sekä Tuusulan ja Järvenpään kanssa hankkeeseen kuuluvia vesiensuojelutoimia ja niiden resursointia.

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus on alustavasti neuvotellut Luonnonvarakeskuksen kanssa osallistumisesta sen koordinoimaan ja ympäristöministeriön rahoittamaan Tuusulanjärven KUITU-hankkeeseen, jonka tavoitteena on todentaa maanparannuskuitujen vesistövaikutuksia valuma-aluetasoisilla tutkimuksilla. Tutkimushankkeen avulla toivotaan saatavan uusia, valtakunnallisesti toimivia vesienhoitokäytäntöjä. Tuusulanjärven KUITU-hankkeen on tarkoitus kestää syksystä 2019 vuoden 2021 loppuun. Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen tehtävänä hankkeessa on toimia yhteystahona valuma-alueen viljelijöihin päin. VILKKU Plus -hankkeen päättymiseen saakka yhteydenpito hoituu kyseisen hankkeen kautta, mutta sen jälkeen tehtävään tarvitaan ympäristökeskuksessa lisäresurssia.

Toukokuun 2020 alussa täytettävästä uuden ympäristösuunnittelijan virasta aiheutuu sopijakuntien yhteenlaskettuihin yhteistoimintakorvauksiin noin 17 000 euron korotus vuoden 2019 talousarvioon verrattuna. Mikäli esitetty lisäresursointi toteutuu ja ympäristökeskus pääsee virallisesti sopimaan Luonnonvarakeskuksen kanssa KUITU-hankkeeseen osallistumisesta, saadaan kyseinen yhteistoimintakorvausten korotus ja todennäköisesti myös osa vuoden 2019 yhteistoimintakorvausten tasosta korvattua Luonnonvarakeskuksen kautta ympäristöministeriön rahoituksella. Ympäristöministeriön rahoitusosuutta ei kuitenkaan ympäristösuunnittelijan uuden viran perustamispäätöksen puuttuessa ole vielä otettu huomioon ympäristökeskuksen talousarvioluonnoksessa. Käytännössä uudesta ympäristösuunnittelijasta aiheutuvat yhteistoimintakorvausten lisäkulut (noin 17 000 euroa) kohdistuvat talousarvioluonnoksessa Ympäristönsuojelun palveluyksikön henkilöstömitoituksen kautta Mäntsälän, Nurmijärven ja Tuusulan kunnille.

Terveysvalvonnan palveluyksikkö

Terveysvalvonnan palveluyksikön toimintamenot ja samalla sopijakuntien yhteenlasketut yhteistoimintakorvaukset kasvavat vuoden 2020 talousarvioluonnoksessa noin 72 000 euroa vuoden 2019 talousarvioon verrattuna. Kustannusten noususta noin 88 % johtuu jo tapahtuneista, sopimuksenmukaisista palkankorotuksista ja vuoden 2020 henkilöstöbudjettiin sisältyvästä 2,3 %:n palkkojen korotusvarasta. Terveysvalvonnan palveluyksikölle kohdennettujen ICT-palveluiden kustannuksia on vuoden 2018 tilinpäätöstietojen perusteella korotettu noin 6 000 eurolla, minkä lisäksi palveluyksikkö varautuu uuden melumittarin ja sitä tukevan ohjelmiston hankkimiseen.

Terveysvalvonnan palveluyksikön vuoden 2020 maksutuloarvio (290 000 euroa) on 10 000 euroa suurempi kuin vuoden 2019 talousarviossa.

Terveysvalvonnan palveluyksiköllä ei ole talousarviovuodelle 2020 kohdistuvia henkilöstölisäystarpeita, jotka arvioidaan tarkemmin vuoden 2021 talousarvion laadinnan yhteydessä.

Eläinlääkintähuollon palveluyksikkö

Eläinlääkintähuollon palveluyksikön käyttötalousmenot ovat vuoden 2020 talousarvioluonnoksessa noin 24 000 euroa suuremmat kuin vuoden 2019 talousarviossa. Koska palveluyksikön arvioidut maksu- ja myyntitulot vuonna 2020 ovat samansuuruiset (147 000 euroa) kuin vuoden 2019 talousarviossa, siirtyy kustannusten nousu suoraan sopijakuntien yhteenlaskettuihin yhteistoimintakorvauksiin. Menojen kasvusta 88 % johtuu sopimuksenmukaisista palkankorotuksista ja vuoden 2020 henkilöstöbudjettiin sisältyvästä 2,3 %:n palkkojen korotusvarasta samalla tavalla kuin Terveysvalvonnan palveluyksikössäkin. Loput käyttötalousmenojen kasvusta aiheutuu palveluyksikön käytössä olevien tilojen vuokra- ja siivousmenojen kasvusta.

Eläinlääkintähuollon palveluyksiköllä ei ole talousarviovuodelle 2020 kohdistuvia henkilöstölisäystarpeita, jotka arvioidaan tarkemmin vuoden 2021 talousarvion laadinnan yhteydessä.

Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen palvelualueen talousarvio 2020

Ympäristökeskuksen vuoden 2020 talousarvioluonnoksessa palvelualuetasoiset käyttötalousmenot ja -tulot ovat 5,71 % suuremmat kuin vuoden 2019 talousarviossa. Ympäristökeskuksen yhteenlasketut maksu- ja myyntitulot (yhteistoimintakorvauksia lukuun ottamatta) ovat 7,42 % vuoden 2019 talousarvion maksu- ja myyntituloja suuremmat, minkä seurauksena menokehykseen rinnastuvat sopijakuntien yhteenlasketut yhteistoimintakorvaukset kasvavat 5,32 % vuoden 2019 talousarvion tasosta. Tämä on 2,02 prosenttiyksikköä enemmän kuin Yleishallinnon ja johdon tuen vuoden 2020 menokehys (3,3 %), johon Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen palvelualue on laskettu mukaan. Toisaalta kyseinen yhteenlaskettu yhteistoimintakorvausten lisäys (170 371 euroa) kasvattaa vain 0,15 % Yleishallinnon ja johdon tuen vuoden 2019 talousarvion mukaisia ulkoisia toimintamenoja, josta edellä mainittu 3,3 %:n menokehys on laskettu. Lisäksi Tuusulan kunnan yhteistoimintakorvausten kasvu (70 513 euroa) on vain 0,05 % Yleishallinnon ja johdon tuen vuoden 2019 talousarvion mukaisista ulkoisista toimintamenoista.

Sopijakuntien yhteistoimintakorvausten muutokset vuoden 2019 talousarvioon verrattuna ovat seuraavat:

Sopijakunta

2019, €

2020, €

Muutos-%

Järvenpää

668 688 704 629 5,37

Kerava

520 648 533 374 2,44

Mäntsälä

426 239 440 597 3,37

Nurmijärvi

755 306 808 822 7,09

Tuusula

834 002 887 832 6,45

Yhteensä

3 204 883 3 375 255 5,32

 

Taloussuunnitelma 2021 – 2024

Suunnitelmavuotta 2022 lukuun ottamatta ympäristökeskuksen käyttötalousmenojen ja -tulojen on talousarvion laadintaohjeen mukaisesti arvioitu kasvavan 3,6 %/vuosi. Vuonna 2022 käyttötalousmenojen ja -tulojen kasvuksi on henkilöstölisäyksen vuoksi arvioitu 5,1 % edellisvuoden meno- ja tuloarviosta. Ympäristökeskuksen henkilöstösuunnitelmassa on varauduttu kyseisenä vuonna edelleen kasvattamaan ympäristövalvonnan palveluyksikön henkilöstöä yhdellä uudella ympäristötarkastajalla. Tällöin Ympäristövalvonnan ja Ympäristönsuojelun palveluyksiköiden yhteenlasketut henkilöstöresurssit vastaisivat ympäristökeskuksen toiminta-alueen nykyisellä asukasmäärällä samaa mitoitusarvoa (so. yksi työntekijä alkavaa 10 000 asukasta kohden) kuin Terveysvalvonnankin palveluyksikössä.

Palvelusuunnitelma 2020 – 2024

Ympäristökeskuksen palvelusuunnitelma rakentuu Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan kesäkuussa 2019 hyväksymän ympäristökeskuksen strategisen tavoiteohjelman 2020 – 2023 varaan. Palvelusuunnitelmassa on esitetty tavoiteohjelman suunnitelmakaudelle yhteensä kahdeksan hyvää ympäristön tilaa ja hyvää palveluiden laatua tukevaa tavoitetta, joissa on pyritty ottamaan huomioon ympäristökeskuksen sopijakuntien kaupunki- ja kuntastrategiat sekä ympäristökeskuksen palveluyksiköiden perustehtävien edellyttämä palvelutaso.

Liitteinä ovat:

  • Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen vuoden 2020 talousarvioluonnos ja luonnos palvelusuunnitelmaksi vuosille 2020 - 2024
  • Virkojen ja työsuhteiden perustamislomakkeet

Ehdotus

Esittelijä

  • Risto Mansikkamäki, ympäristökeskuksen johtaja, risto.mansikkamaki@tuusula.fi

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta päättää

  • omalta osaltaan hyväksyä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen vuoden 2020 talousarvioluonnoksen ja luonnoksen palvelusuunnitelmaksi vuosille 2020 - 2024
  • pyytää talousarvio- ja palvelusuunnitelmaluonnoksista Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen sopijakuntien lausunnot
  • ehdottaa Tuusulan kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää
    • hyväksyä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen vuoden 2020 talousarvion ja palvelusuunnitelman vuosille 2020 - 2024 ottamalla huomioon ympäristökeskuksen sopijakuntien niistä antamat lausunnot.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.