Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta, kokous 14.5.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 43 Osavuosikatsaus tammi-huhtikuu 2019 Keski-Uudenmaan ympäristökeskus

TUUDno-2019-915

Valmistelija

  • Risto Mansikkamäki, ympäristökeskuksen johtaja, risto.mansikkamaki@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan hallintosäännön 42.1 §:n mukaan: "Toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista ja ennustetta säännöllisesti. Toimielimet tuottavat tiedot kunnanhallitukselle yhteisten palvelujen toimialueella koottavaan talouden ja toiminnan seurantaraporttiin sekä ennusteen talousarvion toteutumisesta yhteisten palvelujen toimialueen antaman aikataulun mukaisesti."

Vuoden 2019 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan toimielinten, toimialueiden sekä palvelualueiden vastuuhenkilöiden tulee systemaattisesti seurata investointien, käyttösuunnitelmien ja tavoitteiden toteutumista ja saattaa mahdolliset poikkeamat asianomaisten toimielinten tietoon. Ohjeen mukaan toimialueiden toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan kunnanhallitukselle ja valtuustolle tammi-huhtikuulta ja tammi-elokuulta osavuosikatsauksissa sekä koko vuosi tilinpäätöskäsittelyssä toimialueittain. Osavuosikatsauksissa esitetään tilinpäätösennuste määrärahojen ja tuloarvioiden osalta sekä kerrotaan miten tavoitteet ovat toteutuneet.

Tammi-huhtikuun 2019 osavuosikatsausta koskevan ohjeen mukaan toimialueiden talousosion osavuosikatsaustietojen tulee olla valmiina 15.5.2019 klo 12 mennessä.

Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen yhteistoimintasopimuksen 11.1-koh­dan mukaan ympäristökeskus raportoi sopijakuntia ja KUUMA-hallitusta (KUUMA-johtokuntaa) toiminnastaan vuosittain osavuosikatsauksilla, toiminta- ja tilinpäätöskertomuksella sekä valvontasuunnitelmilla. Raportointi sisältää kuntakohtaiset tiedot palveluiden kohdentumisesta ja maksuosuuk­sista. Ympäristökeskus tuottaa tarvittaessa muutakin toimintaansa koskevaa tietoa sopijakuntien käyttöön.

Tuusulan kunnanvaltuusto on 10.12.2018 § 142 hyväksynyt Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen talousarvion sekä sopijakuntien maksuosuudet vuodelle 2019. Lisäksi valtuusto on 10.12.2017 § 147 hyväksynyt Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen palvelusopimuksen 2019–2021.

Talousarvion seurantatietojen (30.4.2019) perusteella ympäristökeskuksen toimintakate oli huhtikuun 2019 lopussa 57442,85 euroa. Sopijakuntien maksuosuudet korjataan tarvittaessa yhteistoimintasopimuksen mukaisesti tilinpäätöksen vahvistuttua, eikä talousarviomuutokseen ole aihetta osavuosikatsauksen yhtydessä.

Sopijakunnat ovat tammi–huhtikuulta 2019 maksaneet Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselle talousarvion mukaisesti yhteistoimintakorvauksia seu­raavasti:

Sopijakunta Yhteistoimintakorvaukset tammi-huhtiku 2019, €
Järvenpää 222 896,16
Kerava 173 549,48
Mäntsälä 142 079,62
Nurmijärvi 251 768,59
Tuusula 278 000,58
Yhteensä 1 068 294,43

Ympäristökeskuksen toimintasuunnitelman seurantatiedot on kirjattu liitteenä olevaan osavuosikatsaukseen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tapio Reijonen, ympäristönsuojelupäällikkö, tapio.reijonen@tuusula.fi

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta

  • merkitsee tiedokseen Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen osavuosikatsauksen tammi-huhtikuulta 2019
  • toimittaa Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen osavuosikat­sauksen tammi-huhtikuulta 2019 tiedoksi ympäristökeskuksen sopijakuntien kaupungin- ja kunnanhallituksille sekä KUUMA-johtokunnalle.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.