Rakennusvalvontajaosto, kokous 26.2.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 9 Etelä-Suomen aluehallintovirasto, kuuleminen rakennusvalvonnan toimintaan liittyvässä kantelussa

TUUDno-2018-1544

Valmistelija

  • Sakari Eskelinen, rakennuslakimies, sakari.eskelinen@tuusula.fi

Perustelut

Lausuntopyyntö

Etelä-Suomen aluehallintovirasto pyytää Tuusulan rakennusvalvonnan lausuntoa ***** kantelusta, joka liittyy rakennusvalvonnan toimintaan omakotitontin käyttöä ja rakentamista suhteessa asemakaavamerkintään ja -määräyksiin koskevassa asiassa. Lausunto tulee antaa saadun lisäajan puitteissa 1.3.2019 mennessä.

Kantelu

Kantelussa mm. vedotaan siihen, ettei rakennusvalvonta olisi puuttunut riittävän aktiivisesti väitettyyn tontilla harjoitettuun autojen vähittäismyyntiin ja muuhun sen kaltaisen toiminnan lieveilmiöihin ja että rakennusten lämmitysmuodosta aiheutuisi häiriötä ympäristöön. Kantelu ei rakennusvalvonnan näkemyksen ole kohdistettu välttämättä kantelussa nimettyihin henkilöihin, eli tarkastajiin, vaan ehkä yleisemmin siten, että rakennusvalvonnan puolueettomuus kyseenalaistetaan. Kantelun tarkka sisältö ilmenee liitteestä.

Aiempi kantelu ja siihen annettu ratkaisu

***** teki 14.4.2016 jokseenkin saman sisältöisen kantelun aiemmin Uudenmaan ELY -keskukseen. Tuusulan silloinen rakennuslautakunta antoi asiassa lausunnon marraskuussa 2016 pyydettyään ensin silloisen johtavan rakennustarkastajan vastineen asiassa. Rakennuslautakunta yhtyi käsityksenään ja lausuntonaan ELY -keskukselle johtavan rakennustarkastajan asiassa laatimaan vastineeseen. Lautakunnan mukaan rakennusvalvonnan toiminnassa ei ollut nähtävissä puolueellisuutta tai muutakaan moitittavia piirteitä.

Uudenmaan ELY -keskus antoi ratkaisun Hirviniemen hallintokanteluun 28.4.2017.

Sen mukaan ELY -keskus katsoo, että Tuusulan kunnan rakennusvalvonta on toiminut siten kuin maankäyttö- ja rakennuslain 21 §:ssä ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 4 §:ssä asiasta säädetään. Kantelu ei antanut aihetta toimenpiteisiin.

Uuden kanteluasian käsittely

Koska kantelu koskee pääasiassa vuosien takaisia asioita on asiassa varattu tilaisuus vastineen antamiseen samalla tavalla kuin edellisen kantelun yhteydessä. Kirjallisen vastineen on jälleen antanut entinen johtava rakennustarkastaja Kaisa Seuna, jonka virkakaudelle kantelussa selostetut tapahtumat sijoittuvat.  Lisäksi kanteluun ja vastineeseen ovat tutustuneet nykyinen johtava rakennustarkastaja ja rakennusvalvontaa avustava lakimies.

Vastineista ja kanteluasian aiemmista selvittelyistä ilmenee, että rakennusvalvonta on käynyt paikalla useamman kerran ja puuttunut asiaan käyntien yhteydessä, silloin kun aihetta on ollut. Tarkastustoimintaa on vaikea nähdä puolueelliseksi. Lämmitysmuodon väitetyn savuhaitan poistamiseksi tulee olla yhteydessä ympäristö- ja terveydensuojeluviranomaisiin rakennusvalvonnan sijaan. Kiinteistön omistaja on hakenut tarpeellisen rakennusluvan jälkikäteen. Rakennusvalvonnan velvollisuus on käsitellä autokatoksen muuttamista koskeva hakemus ja myöntää lupa jos edellytykset täyttyvät. Tontin osalta ei ole hyväksytty käyttötarkoituksen muutosta autokaupan vähittäismyynnin tai muunkaan vastaavan liiketoiminnan mahdollistamiseksi pysyvästi tai tilapäisestikään. Kantelun tekijää on kuultu samassa yhteydessä, mutta hän ei ole tehnyt oikaisuvaatimusta, eikä siten saattanut asiaa rakennuslautakunnan käsittelyyn ja arvioitavaksi. Päätöstä ei ole myöskään viety hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Entisen johtavan rakennustarkastajan vastine on liitteenä.

Rakennusvalvontajaoston lausunto

Rakennusvalvontajaosto yhtyy käsityksenään ja lausuntonaan AVI:lle entisen johtavan rakennustarkastajan asiassa laatimaan vastineeseen sekä sen lisäksi viittaa jo aiemmassa kantelussa ELY -keskukselle antamaansa lausuntoon. Rakennusvalvonnan toiminnassa ei ole nähtävissä puolueellisuutta tai muutakaan moitittavia piirteitä. Tontin osalta ei ole hyväksytty käyttötarkoituksen muutosta, joka mahdollistaisi autojen vähittäismyynnin oheistoimintoineen. Lupa-asiaa ei ole myöskään saatettu rakennuslautakunnan ja edelleen hallinto-oikeuden käsittelyyn ja arvioitavaksi, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus ensivaiheessa oikaisuvaatimuksen tekemällä. Rakennusvalvonta on pyrkinyt useaan otteeseen selvittämään tontin käyttöön liittyviä väitettyjä epäselvyyksiä, mutta selvät havainnot rikkomuksista ovat toistuvasti jääneet vähiksi. Rakennus- ja tarkastuslautakunnilla ei ole ollut rakennusvalvonnan toiminnasta huomautettavaa muutenkaan tapahtuma-aikana. Lämmitysjärjestelmän väitetty savuhaitta kuuluu ympäristö- ja terveydensuojeluviranomaisten toimivaltaan ja tutkittavaksi, johon rakennusvalvonta ja rakennusvalvontajaosto ei voi puuttua. Rakennusvalvontajaosto katsoo, että rakennusvalvonnan ja silloisen rakennuslautakunnan toiminnassa ei ole osoitettu olevan moitittavia piirteitä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Johanna Aho, johtava rakennustarkastaja, johanna.aho@tuusula.fi

Rakennusvalvontajaosto päättää

- merkitä tiedoksi Etelä-Suomen aluehallintoviraston vastinepyynnön kantelukirjelmineen

- merkitä tiedoksi entisen johtavan rakennustarkastajan asiassa antaman vastineen

- merkitä tiedoksi entisen rakennustarkastajan edellisestä kantelusta ELY –keskukselle antaman vastineen

- merkitä tiedoksi rakennuslautakunnan ELY –keskukselle edellisestä kantelusta antaman lausunnon

- merkitä tiedoksi ELY –keskuksen edelliseen kanteluun antaman ratkaisun

- antaa asiassa perusteluosion mukaisen lausunnon Etelä-Suomen aluehallintovirastolle toimitettavaksi

- esittää Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että rakennusvalvonnan toiminnassa ei ole moitittavaa

- tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa

Päätös

Rakennusvalvontajaosto päätti

- merkitä tiedoksi Etelä-Suomen aluehallintoviraston vastinepyynnön kantelukirjelmineen

- merkitä tiedoksi entisen johtavan rakennustarkastajan asiassa antaman vastineen

- merkitä tiedoksi entisen rakennustarkastajan edellisestä kantelusta ELY –keskukselle antaman vastineen

- merkitä tiedoksi rakennuslautakunnan ELY –keskukselle edellisestä kantelusta antaman lausunnon

- merkitä tiedoksi ELY –keskuksen edelliseen kanteluun antaman ratkaisun

- antaa asiassa perusteluosion mukaisen lausunnon Etelä-Suomen aluehallintovirastolle toimitettavaksi

- esittää Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että rakennusvalvonnan toiminnassa ei ole moitittavaa

- tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa

Tiedoksi

Etelä-Suomen aluehallintovirasto, kunnanhallitus