§ 33 Tuusulan kunnan suunnitteluttamisen ja asiantuntijan tehtävä vuosi 2024-2025

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-2428

Päätöspäivämäärä

11.12.2024

Päätöksen tekijä

Yhdyskuntatekniikan päällikkö

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnanvaltuuston 27.5.2024 § 54 hyväksymän hallintosäännön mukaisesti yhdyskuntatekniikan päällikkö päättää yhdyskuntatekniikan suunnittelu-, mittaus- ja tutkimussopimuksista, joiden hinta on enintään 150 000 euroa.

Kuvaus

Kuvaus

Suoman valtio edustajaan Väylävirasto ja Tuusulan kunta ovat sitoutuneet 28.5.2024 solmitulla sopimuksella (TUUDno-2024-732) toteuttamaan seuraavat Tuusulan kunnan Jokelan Peltokaaressa Blennerintien katusuunnitelmassa esitetyt rakenteet:

-        Blennerintie

-        Blennerin alikulkusilta rataan liittyvine rakenteineen

-        Jokelantien risteyssilta

-        Palojoensilta.

Hanke toteutetaan osana Helsinki-Riihimäki -ratayhteyden lisäraiteiden rakentamista yhteisrahoitteisena hankkeena, jossa Väylävirasto kilpailuttaa hankkeen yhteishankinnat. Suunnittelupalveluissa on katsottu tarkoituksenmukaisempana käyttää Väyläviraston puitesopimuskumppaneita ja rakennuttamispalveluja. Tuusulan kunta vastaa täysimääräisesti niistä kustannuksista, jotka aiheutuvat edellä lueteltujen kohteiden rakentamisesta.

Blennerintien ja siihen liittyvien siltojen ja muiden rakenteiden suunnitteluttamisen kilpailutusta ja suunnittelun asiantuntijaohjaamista varten on Tuusulan kunta pyytänyt Väyläviraston rakennuttamispalveluista vastaavalta puitesopimuskumppanilta Viakon Oy:ltä tarjouksen.  Yhtiö antoi tarjouksen 23.10.2024. Työ on tarjottu tehtävän KSE 2013 kohdan 5.2.3 mukaisella aikapalkkiolla. Arviohinta työlle on 23 520 euroa (alv 0 %). Työn arvioidaan kestävän loppusyksyyn 2025.

Lisätiedot:

Petri Juhola, sp. petri.juhola@tuusula.fi, p. 040 314 3566

Liitteet

tarjous

Päätös

Päätän hyväksyä Viakon Oy:n tarjouksen rakennuttamis- ja asiantuntijapalveluista koskien Blennerintien ja siihen liittyvien siltojen ja muiden rakenteiden suunnitteluttamisen kilpailutusta ja suunnittelun asiantuntijaohjaamista. Työ tehdään aikapalkkiolla, arviohinta on 23 520 euroa (alv 0 %). Jos kustannukset uhkaavat ylittyä arvoidusta, tulee tilaajaan olla yhteydessä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Päätöksen mukaisesta työstä laaditaan erillinen tilaussopimus.

 

Allekirjoitus

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö

Organisaatiotieto

Yhdyskuntatekniikka