§ 59 Toiminnallinen luontoaskartelutyöpaja Taiteiden yössä

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-1282

Päätöspäivämäärä

30.5.2024

Päätöksen tekijä

Sivistysjohtaja

Päätöksen peruste

Kunnanhallituksen päätös 27.11.2023 § 472 kunnan jakamien avustusten uudistamisesta.

Kuvaus

Kolmannen ja neljännen sektorin järjestämää, paikallista kansalaistoimintaa tekevät yhdistykset ja yhteisöt sekä yksittäiset toimijat voivat hakea kunnalta avustuksia. Avustusta voidaan pääsääntöisesti myöntää hakijalle, jonka kotipaikka ja toiminta ovat Tuusulassa tai toimintaan, joka kohdentuu tuusulalaisiin.

Avustettavan toiminnan on oltava Suomen lakien ja säädösten sekä hyvän tavan mukaista. Avustuksen hakijan harjoittama toiminta ei saa olla ristiriidassa kunnan strategian ja yhteisen toimintatavan, eettisten ohjeiden tai yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman kanssa. Tuusulan kunnalla on käytössä avustustoiminnan yleiset periaatteet, jotka koskettavat kaikkia avustuksia. Tämän lisäksi osalla avustuksista on käytössä avustuskohtaisia myöntökriteereitä. Avustusten myöntäminen perustuu aina harkintaan. Harkinnassa otetaan huomioon avustettavan toiminnan tarkoitus, laajuus, laatu sekä kokonaisvaikuttavuus.

Kerta-avustukset ovat yksi Tuusulan kunnassa käytössä olevista avustusmuodoista ja niiden haku on jatkuva, eli avustuspäätöksiä tehdään ympäri vuoden avustusmäärärahojen puitteissa. Kerta-avustusta voi hakea tapahtumaan, matkaan, uuteen asukaslähtöiseen toimintaan, talkoisiin tai harrastusmaksujen tukemiseen.

Toiminnallinen luontoaskartelutyöpaja Taiteiden yössä

Tuusulan kuntaan on 29.5.2024 saapunut avustushakemus, jolla Maili Lydecken hakee 250 euron kerta-avustusta toiminnallisen luontoaskartelutyöpajan järjestämiseksi Tuusulan Taiteiden yössä.

Toiminnallinen luontoaskartelutyöpaja järjestetään Kellokosken Ruukilla Tuusulan Taiteiden yössä 9.8.2024. Työpajan tarkoituksena on tarjota osallistujille rentouttavaa tekemistä, jossa voi rauhoittua aistimaan erilaisia luonnonmateriaaleja ja tehdä niistä erilaisia taideteoksia, kuten kasvi- ja kukkatauluja tai mobileja. Työpajatilasta tehdään moniaistinen, yhteisöllinen ja rauhoittava tila, jossa luonnon tarjoamat hyvinvointivaikutukset ja luovuus pääsevät kohtaamaan. Työpaja on maksuton ja kaikille avoin. Kerta-avustusta haetaan toiminnallisen luontoaskartelutyöpajan toteutuskustannuksiin.

Esitys

Tällä päätöksellä myönnetään 250 euron kerta-avustus Maili Lydeckenille Tuusulan Taiteiden yössä 9.8.2024 toteutettavan toiminnallisen luontoaskartelutyöpajan järjestämiseksi.

Avustuksen saaja vastaa siitä, että avustus tulee käytetyksi avustusperiaatteiden mukaisesti. Avustus on käytettävä siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty. Käyttötarkoituksen muutos aiheuttaa avustuksen takaisinperinnän, mikäli asiasta ei ole etukäteen sovittu kunnan kanssa. Avustuksen saajan on myös informoitava kuntaa välittömästi, mikäli saajan kyvyssä toteuttaa avustuksen kohteena oleva toiminta, osittain tai kokonaan, tapahtuu muutos. Käyttämättä jäänyt avustus tulee palauttaa kunnalle

Avustuksen saajan tulee mainita viestinnässään ja markkinoinnissaan eri viestintäkanavissa, että toimintaa on tukenut Tuusulan kunta.

Avustuksen saaja raportoi myöntäjälle avustuksen käytöstä 31.12.2024 mennessä sähköisesti.

Päätös

Päätän myöntää 250 euron kerta-avustuksen Maili Lydeckenille Tuusulan Taiteiden yössä toteutettavan toiminnallisen luontoaskartelutyöpajan järjestämiseksi.

Avustuksen saajan tulee mainita viestinnässään ja markkinoinnissaan eri viestintäkanavissa, että toimintaa on tukenut Tuusulan kunta.

Avustuksen saaja raportoi myöntäjälle avustuksen käytöstä 31.12.2024 mennessä sähköisesti.
 

Allekirjoitus

Tiina Simons, sivistysjohtaja

Organisaatiotieto

Sivistys