§ 65 Perhepäivähoidon ohjauksen ja varhaiskasvatuksen palveluohjauksen järjestäminen 1.8.-31.7.2025

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-1405

Päätöspäivämäärä

14.6.2024

Päätöksen tekijä

Sivistysjohtaja

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosääntö, toimivaltuudet henkilöstöasioissa.

Määräaikaisuuden peruste: Sijaisuus sekä toiminnan vakiitumattomuus

Henkilöstöjohtajan hyväksymä rekrytointilupa: 29.5.2024

Kuvaus

Varhaiskasvatuksen palveluohjauksesta on valmistunut sisäisen tarkastuksen raportti, jossa todetaan asiakasmäärien ja palveluohjauksen tarpeen kasvu etenkin Etelä-Tuusulassa. TA 2025 esityksessä esitetään vakituisen palveluohjaajan tehtävä perustamista vuoden 2025 alusta. On keskeistä, että palveluohjausta tekee kaksi henkilöä, jolloin he voivat sijaistaa toisiaan. Lapsimäärän kasvu on lisännyt yhteydenottoja, paikkatilanteen haasteellisuus lisää myös palveluihin ohjaamisen haasteellisuutta. Palveluohjauksen toiminta heijastuu kuntalaisen arkeen kriittisessä muutoshetkessä, jossa perheen pienin siirtyy varhaiskasvatuspalveluihin. Palveluohjaaja on myös usein ensimmäinen linkki kuntaan muuttaville ja siitä syystä kunnan vetovoimankin näkökulmasta merkittävä kohtaaminen. Kokoaikaiseen tehtävään voidaan liittää päätösten tekeminen, joka nyt on päiväkodin johtajilla. Keksitetty päätöstenteko vähentäisi virheiden määrää ja niistä aiheutunutta  työn uudelleen tekemistä.

Perhepäivähoidon ohjaajan tehtäviin kuuluu 2024 syksystä 12 perhepäivähoitajan ohjaaminen koko Tuusulan alueella sekä Pohjois-Tuusulan palveluohjaus. Ohjaajan tehtävään liittyy kotikäyntejä ja lapsiryhmien tapaamista ja palveluohjaus on etänä tehtävää varhaiskasvatushakemusten käsittelyä sekä huoltajien ohjausta puhelimitse varhaiskasvatukseen ja sijoitteluun liittyvissä kysymyksissä.

Varhaiskasvatuspäällikkö Hannamari Vänni esittää, että perhepäivähoidon ohjaajan sijaisuutta tehnyt ***** jatkaa tehtävän hoitamista määräaikaisessa tehtävässä 31.7.2025 asti. Vakinaiseen tehtäväänsä palannut työntekijä tekee 30.9.2024 asti huojennettua ja siitä eteenpäin myöhemmin tarkennettua työaikaa tehtävässä, joka kohdennetaan pelkästään palveluohjaukseen, ensisijaisesti Etelän palveluohjaukseen.

Järjestelyllä varmistetaan palveluohjaukseen tarvittavaa resurssia kunnan varhaiskasvatuksen palvelutarpeen kasvuun, varmistetaan perhepäivähoidon ohjauksen jatkuvuus ja vahvistetaan työkykyisyyttä.

Päätös

Päätän, että ***** jatkaa perhepäivähoidon ohjaajan tehtävän hoitamista määräaikaisessa palvelussuhteessa 31.7.2025 asti esityksen mukaisesti.

Allekirjoitus

Tiina Simons, sivistysjohtaja

Organisaatiotieto

Henkilöstöpalvelut ja kohdennettu asiakastyö