§ 37 Avustuksen myöntäminen, kerta-avustus, Kansainväliseen taidenäyttelyyn osallistuminen

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-950

Päätöspäivämäärä

28.4.2024

Päätöksen tekijä

Sivistysjohtaja

Päätöksen peruste

Kunnanhallituksen päätös 27.11.2023 § 472 kunnan jakamien avustusten uudistamisesta.

Kuvaus

Kolmannen ja neljännen sektorin järjestämää, paikallista kansalaistoimintaa tekevät yhdistykset ja yhteisöt sekä yksittäiset toimijat voivat hakea kunnalta avustuksia. Avustusta voidaan pääsääntöisesti myöntää hakijalle, jonka kotipaikka ja toiminta ovat Tuusulassa tai toimintaan, joka kohdentuu tuusulalaisiin. 

Avustettavan toiminnan on oltava Suomen lakien ja säädösten sekä hyvän tavan mukaista. Avustuksen hakijan harjoittama toiminta ei saa olla ristiriidassa kunnan strategian ja yhteisen toimintatavan, eettisten ohjeiden tai yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman kanssa. Tuusulan kunnalla on käytössä avustustoiminnan yleiset periaatteet, jotka koskettavat kaikkia avustuksia. Tämän lisäksi osalla avustuksista on käytössä avustuskohtaisia myöntökriteereitä. Avustusten myöntäminen perustuu aina harkintaan. Harkinnassa otetaan huomioon avustettavan toiminnan tarkoitus, laajuus, laatu sekä kokonaisvaikuttavuus.

Kerta-avustukset ovat yksi Tuusulan kunnassa käytössä olevista avustusmuodoista ja niiden haku on jatkuva, eli avustuspäätöksiä tehdään ympäri vuoden avustusmäärärahojen puitteissa. Kerta-avustusta voi hakea tapahtumaan, matkaan, uuteen asukaslähtöiseen toimintaan, talkoisiin tai harrastusmaksujen tukemiseen.

Kansainväliseen taidenäyttelyyn osallistuminen

Tuusulan kuntaan on 9.3.2024 saapunut avustushakemus, jolla Sirpa Järvinen hakee 1300 euron kerta-avustusta kansainväliseen näyttelyyn osallistumiseksi.

Sirpa Järvinen on kutsuttu osallistumaan taidenäyttelyihin Japanin Tokiossa 26.-31.3.2024 ja Espanjan Mijaksessa 6.-18.6.2024. Kerta-avustusta haetaan Espanjan näyttelystä aiheutuviin matka- ja majoituskuluihin sekä galleriamaksuun.

Esitys

Tällä päätöksellä myönnetään 700 euron kerta-avustus Sirpa Järviselle matkakuluihin Espanjan Mijaksessa järjestettävään taidenäyttelyyn osallistumiseksi.

Avustuksen saaja vastaa siitä, että avustus tulee käytetyksi avustusperiaatteiden mukaisesti. Avustus on käytettävä siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty. Käyttötarkoituksen muutos aiheuttaa avustuksen takaisinperinnän, mikäli asiasta ei ole etukäteen sovittu kunnan kanssa. Avustuksen saajan on myös informoitava kuntaa välittömästi, mikäli saajan kyvyssä toteuttaa avustuksen kohteena oleva toiminta, osittain tai kokonaan, tapahtuu muutos. Käyttämättä jäänyt avustus tulee palauttaa kunnalle.

Avustuksen saajan tulee mainita viestinnässään ja markkinoinnissaan eri viestintäkanavissa, että toimintaa on tukenut Tuusulan kunta.

Avustuksen saaja raportoi myöntäjälle avustuksen käytöstä 31.12.2024 mennessä sähköisesti.

Päätös

Päätän myöntää 700 euron kerta-avustuksen Sirpa Järviselle matka- ja majoituskuluihin Espanjan Mijaksessa järjestettävään taidenäyttelyyn osallistumiseksi.

Avustuksen saajan tulee mainita viestinnässään ja markkinoinnissaan eri viestintäkanavissa, että toimintaa on tukenut Tuusulan kunta.

Avustuksen saaja raportoi myöntäjälle avustuksen käytöstä 31.12.2024 mennessä sähköisesti.

Allekirjoitus

Tiina Simons, sivistysjohtaja

Organisaatiotieto

Sivistys