§ 6 Pellavan päiväkodin lattiasaneeraus ja sisäilmakorjaukset, urakoitsijan valinta

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2025-1115

Päätöspäivämäärä

10.7.2025

Päätöksen tekijä

Rakennuspäällikkö

Päätöksen peruste

Hallintosäännön Tilapalveluiden investointeja koskevan toimivaltataulukon mukaan rakennuspäällikkö päättää urakkasopimuksista, joiden arvo alittaa 500 000 euroa.

Kuvaus

Esittely ja hankinnan kohde

Pellavan päiväkoti on vuonna 2012-2013 valmistunut kolmekerroksinen päiväkoti, jossa päiväkotitilat sijaitsevat kahdessa ensimmäisessä kerroksessa. Päiväkodissa on koneellisesti tuulettuva alapohja, ontelolaattarakenteiset ala- ja välipohjat, puurakenteinen yläpohja ja betonielementtirakenteiset ulkoseinät. Päiväkodin käyttäjät ovat kokeneet sisäilman laatuun liitettyä oireilua jo useita vuosia. Päiväkodin muovimatoissa on aikaisemmin havaittu liiallisesta kosteudesta johtuvaa vaurioitumista. Päiväkodissa havaitut sisäilmaoireet on kohdennettu lattioiden muovimattojen vaurioihin. Lattiapinnoitteita on aikaisemmin korjattu paikallisesti, mutta viimeisimmän tiedon perusteella korjauksilla ei ole pystytty poistamaan ongelman aiheuttajaa kokonaan.

Alkuperäiset sekä aikaisemmin korjatut muovimattopinnoitteet tullaan uusimaan kattavasti. Purkutöiden jälkeen lattiarakenteen rakennekosteus sekä runkolaattaan mahdollisesti imeytyneet VOC-yhdisteet mitataan kattavasti. Kun purkulaajuus on todettu riittäväksi, uudeksi lattiapinnoitteeksi asennetaan nykyaikainen polyuretaanipinnoite. Samalla tiivistetään alapohjan ja ulkoseinien rakenneliittymiä sekä huoltomaalataan päiväkodin seinäpinnat.

Urakasta julkaistiin tarjouskilpailu tarjouspalvelu Claudiassa. Tarjousten viimeinen jättöpäivä oli 13.06.2025 klo 12:00.

Hankinnassa noudatetaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annettua lakia (1397/2016). Hankinnan arvo alittaa hankintalain 25 §:n EU-kynnysarvon. 

Tarjousten käsittely 

Tarjousten avaamisen jälkeen suoritettiin määräajassa saapuneiden tarjousten tarkistus ja arviointi. Tarjousten käsittely ennen vertailua on kolmivaiheinen, ensin avataan saapuneet tarjoukset ja tämän jälkeen tarkistetaan tarjousten tarjouspyynnönmukaisuus ja tarjoajien kelpoisuusehtojen täyttyminen. Tarjouspyynnön vastaiset tarjoukset hylätään ja vaatimukset täyttävät tarjoukset otetaan mukaan tarjousvertailuun.

Tarjouksia saatiin määräaikaan 13.06.2025 klo 12 mennessä 2 kappaletta. Tarjoukset avattiin suljetussa tilaisuudessa 13.6.2025 klo 13:00. Määräajan jälkeen saapuneita tarjouksia ei ollut.

Avaamisen jälkeen suoritettiin määräajassa saapuneiden tarjousten tarkistus ja arviointi. Kaikki tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia ja tarjoajat täyttivät tarjouspyynnössä määritetyt kelpoisuusvaatimukset. 

Tarjousvertailu

Hankinnan peruste oli kokonaistaloudellinen edullisuus perusteena halvin hinta. Tarjous pyydettiin kokonaisurakkahintana perustuen tarjouksessa nähtävillä olleisiin korjaussuunnitelmiin. Tarjoajat velvoitettiin tutustumaan kohteeseen paikan päällä ennen tarjousten jättämistä. Tarjoajalta vaadittiin työn erityisluonteeseen liittyviä referenssejä.

Määräaikaan 13.06.2025 klo 12:00 mennessä saapuivat seuraavat tarjoukset:

  • Rakennustoimisto Anttonen Oy 420 960 euroa (alv 0%)
  • Grellar Trading Oy 416 180 euroa (alv 0%)  

Grellar Trading Oy valitaan hankinnan kohteen toimittajaksi. 

Sopimuksen voimaantulo

Hankintapäätöksen tiedoksianto ei merkitse sopimuksen syntymistä. Valittujen tarjoajien kanssa tehdään erillinen kirjallinen hankintasopimus, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman. Sopimus voidaan solmia aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun asianosainen on saanut päätöksen valitusosoituksineen tiedoksi. 

 

Lisätiedot

rakennuspäällikkö, Patrik Kalteva, patrik.kalteva@tuusula.fi, p. 040 314 2243

Päätös

Päätän valita tarjouskilpailussa kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneen Grellar Trading Oy:n toteuttamaan rakennusurakan.

Hankinnan kokonaisurakkahinta on 416 180,00 euroa (alv 0%).

Allekirjoitus

Patrik Kalteva, rakennuspäällikkö

Organisaatiotieto

Tilapalvelut