§ 25 Nimikkeen muutos, varhaiskasvatuksen sihteeriksi

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-2195

Päätöspäivämäärä

18.12.2024

Päätöksen tekijä

Palvelussuhdepäällikkö

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosääntö, toimivalta henkilöstöasioissa.

Kuvaus

Esitys varhaiskasvatuksen talousasiantuntijan nimikkeen muutoksesta varhaiskasvatuksen sihteerin nimikkeeksi 1.12.2024 alkaen. 

Varhaiskasvatuksen talousasiantuntijan tehtävä siirrettiin sivistykseen talouspalveluista 2022. Tehtävässä toimi jo toinen tekijä viimeisten kahden vuoden aikana. Tehtävän tavoitteena oli palveluseteleiden myöntämisen lisäksi varhaiskasvatuksen talouden seurannan ja suunnittelun kokonaisuus, taloudellisen näkymän ylläpito ja raportointi. Käytäntö on osoittanut, että palveluseteleiden käsittely ja asiakaspalvelutyö vie suurimman osan työajasta. Nyt talousasiantuntijan irtisanouduttua, juurikin kyseiseen syyhyn vedoten, katsomme kustannustehokkaammaksi muuttaa nimikettä. Tämä tarkoittaa muutosya sivistyksen talouspäällikön tehtävän kokonaisvastuullisuuden laajuuteen.

Pääasiallisena tehtävänä on varhaiskasvatuksen asiakasmaksuprosessin hoitaminen; asiakasmaksuihin liittyvä asiakaspalvelu, asiakasmaksujen määrittely ja laskutusprosessi. Lisäksi varhaiskasvatussihteeri osallistuu osaltaan yksityisen varhaiskasvatuksen maksatusprosessiin ja palvelusetelin maksatukseen. Varhaiskasvatussihteeri toimii osaltaan varhaiskasvatuksen toiminnanohajusjärjetelmän, Daisy, hallinnan lähitukena/pääkäyttäjänä. Tehtävään sisältyy selvittelytehtäviä esimerkiksi laskun perintäasiat, ulosotot, kirjanpito, viranhaltijapäätökset ja toimistotyön muut tehtävät. 

Nimikkeen muutoksen myötä palkkahinnoittelu ja palkkaryhmä muuttuvat:

  • Palkkahinnoittelu (euro, nykyinen): 3941,68
  • Palkkaryhmä (nykyinen): TU5HALTUU1
  •  
  • Palkkahinnoittelu (euro, uusi): 2606,08
  • Palkkaryhmä (uusi): A301TOI060

Päätös

Päätän, että

  • varhaiskasvatuksen talousasiantuntijan nimikkeen muutoksesta varhaiskasvatuksen sihteerin nimikkeeksi 1.12.2024 alkaen. 
  • Nimikkeen muutoksen myötä palkkahinnoittelu ja palkkaryhmä muuttuvat:
    • Palkkahinnoittelu (euro, nykyinen): 3941,68
    • Palkkaryhmä (nykyinen): TU5HALTUU1
    •  
    • Palkkahinnoittelu (euro, uusi): 2606,08
    • Palkkaryhmä (uusi): A301TOI060

Allekirjoitus

Kari Ora, vs. henkilöstöjohtaja

Organisaatiotieto

Henkilöstöpalvelut ja kohdennettu asiakastyö