TUUDno-2024-401
Tuusulan kunnan hallintosääntö, toimivalta: maankäyttö ja rakentaminen
Tuusulan kunta on neuvotellut Urban Partners Oy:n kanssa yritystontin myymisestä Urban Partners Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun Rykmentinportin yritysalueelta Tuusulan Rykmentinpuistosta. Urban Partners Oy on jättänyt tontin ostohakemuksen 23.2.2024 kunnalle.
Hakemuksen mukaan yhtiö toteuttaa kaupan kohteena olevalle korttelialueelle logistiikkakeskuksen rakennusoikeuden sallimassa laajuudessa. Yhtiö on käynyt läpi kaupan kohteena olevan alueen soveltuvuutta, hankkeeseen sijoittuvia toimintoja ja niiden edellyttämää rakentamista, rakentamisen teknisiä kysymyksiä sekä hankkeen taloudellisia vaatimuksia ja raameja neuvottelujen aikana.
Kaupan kohteena oleva tontti muodostuu kolmesta määräalasta ja se sijoittuu Rykmentinpuiston yritysalue -nimisen asemakaavan (kaavanumero 3544) alueelle teollisuus- ja varastorakennusten (T- 16) kortteliin 5743. Kaupan kohteen pinta-ala on yhteensä noin 24 576 m² ja sillä on asemakaavan mukaista rakennusoikeutta noin 9 830 k-m². Kaupan kohteena olevien määräalojen sijainti ja ulottuvuus on merkitty tämän päätöksen liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen liitekarttaan.
Tontin kauppahinta on 1 572 800 euroa.
Kauppahinta perustuu hallintosäännön mukaisesti valtuuston päätökseen. Valtuusto päätti 12.12.2022 § 116 kohteen kauppahinnaksi 160 euroa/k-m².
Lisätiedot: elinvoimajohtaja Kristiina Salo, p. 040 314 3019 ja tontti-insinööri Henrik Virta, p. 040 314 3545
Päätän,