§ 31 Tulevaisuuden senioriasumisen (TULE) -hankkeen opintomatka, Lontoo 15. - 18.5.2024

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-448

Päätöspäivämäärä

4.3.2024

Päätöksen tekijä

Kuntakehitysjohtaja

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosääntö, toimivalta henkilöstöasioissa.

Kuvaus

Tuusulan kunta on mukana Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) ja Tampereen yliopiston yhteistyössä toteuttamassa selvitys- ja kehityshankkeessa Tulevaisuuden senioriasuminen -hankkeessa (TULE). Hankkeen tavoitteena on tunnistaa uusia ideoita tulevaisuuden senioriasumisen asuntotuotantoon, tuottaa ennakointitietoa tulevaisuuden ikäystävällisestä asuntotuotannosta, tuottaa uusia monistettavia konsepteja ikäasumiseen ja kehitysehdotuksia senioriasumisen sääntelyyn ja valvontaan. Hankkeessa on mukana ARAn ja Tampereen yliopiston lisäksi edustajia Ympäristöministeriöstä, seniorikohteiden rakennuttajista ja omistajista sekä kunnista ja kaupungeista. 

Väestön ikääntyminen on yksi asumiseen vaikuttavista muutosvoimista ja kolmannessa iässä olevien asumisen tarpeet monipuolistuvat. Ikääntyvien yksinasuminen ja palveluiden tarve lisääntyvät. Osallistumalla kehittämishanketyöhön etsitään Tuusulan asuntopoliittisen ohjelman mukaisesti malleja uudenlaisista asuntokonsepteista. TULE-hankkeen Lontoon opintomatkalla tutustutaan olemassa oleviin kolmannessa iässä olevien asumisen ratkaisuihin, etsitään uusia toimintamalleja ja saadaan ideoita tuleviin asumisen ratkaisuihin.

Kaksi vuotisen TULE-hankkeen opintomatka Lontooseen on 15. - 18.5.2024. Lontoon opintomatkan aikana tutustutaan seitsemään erilaiseen senioriasumisen kohteeseen. Senioriasumisen vierailukohteiden joukossa on erilaisia asuinyhteisöjä ja senioriasumisen kohteita kohtuuhintaisista kohteista luxus kohteisiin. TULE-hankkeen opintomatkalle osallistuu ikääntyvien asumisen nykytilannetta tunteva ja ikäasumisen kehittämishankkeissa mukana ollut ikääntyvien asumisneuvoja *****.

Päätös

Päätän myöntää asumisneuvoja ***** osallistumisen TULE-hankkeen opintomatkalle Lontooseen 15.-18.5.2024. Virkamatka alkaa x ja päättyy x.

Allekirjoitus

Pirjo Sirén, kuntakehitysjohtaja

Organisaatiotieto

Kasvu ja ympäristö