TUUDno-2024-1442
Tuusulan kunnan hallintosääntö, toimivalta maankäytön ja rakentamisen asioissa
Kiinteistön 858-415-3-169 Ylä-Kittelä omistaja on ollut yhteydessä Tuusulan kuntaan ja ilmoittanut halukkuutensa luovuttaa kunnalle asemakaavan mukaiset katualueet omistamastaan kiinteistöstä. Maanomistajan kanssa on neuvoteltu noin 2 275 m²:n suuruisen määräalan kaupasta. Luovutuksen kohteena oleva määräala on voimassa olevassa Tuomalan rakennuskaava-nimisessä asemakaavassa 87 osoitettu Kitteläntien katualueeksi ja loppuosa on asemakaavan ulkopuolista edellä mainittuun välittömästi rajautuvaa aluetta. Yhteensä noin 700 m²:n suuruinen osuus määräalasta on lakannutta yhteistä tiealuetta, joka on kunnan kunnossapitämää yksityistietä.
Lisäksi sovitaan emäkiinteistöön kuuluvalle korttelinosalle perustettavista kulkuyhteys- ja johtorasitteista Tuusulan kuntaa varten. Kulkuyhteys on aiemmin korvattu ja rakennettu ja on kunnan kunnossapidossa.
Asemakaavan mukainen katualue on ensimmäisen asemakaavan mukaista katualuetta, jonka osuudelta kauppahinta on määritetty katualueiden haltuunottomenettelyn mukaisesti. Kauppahinnassa on huomioitu lisäksi alueella oleva puusto. Kauppahinnaksi on muodostuu yhteensä 3 563 euroa. Kaupan ehdot ja luovutettava alue on esitetty liitteenä olevassa kauppakirjaluonnoksessa.
Lisätiedot: toimitusinsinööri Matti Karppi, matti.karppi@tuusula.fi, 040 314 3534.
Päätän