Kuvaus
Esittely ja hankinnan kohde
Kunta järjestää maisema-arkkitehtuurikilpailun Hyrylän keskustan yleisten alueiden yleissuunnitelmatason suunnitelmavaihtoehtoja teettääkseen. Varuskunnanaukion, Esikunnanpuiston, niitä yhdistävän alikulun sekä muiden tarkastelualueen yleisten alueiden tavoitteena on elinvoimainen, saavutettava, toiminnallinen, vehreä ja viihtyisä sekä toteutuskelpoinen ulkotila, joka toimii Hyrylän keskustan oleskelualueena ja vetovoimatekijänä.
Hankinnan kohteesta on yksityiskohtaisempi kuvaus liitteenä olevassa kilpailuohjelmassa.
Kyseessä on hankintalain mukainen kansallinen suunnittelukilpailu, joka toteutetaan rajoitettuna menettelynä siten, että osallistumishakemusvaihe on avoin (osallistumispyyntö) ja kilpailuvaihe (osallistumisvaihe) on rajoitettu valituille ehdokkaille. Ilmoitus on julkaistu Hilmassa 14.3.2024 numerolla 2024-143742.
Hankinnassa noudatetaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annettua lakia (1397/2016).
Hankinnan arvo ylittää hankintalain 25 §:n kansallisen kynnysarvon.
Tarjousten käsittely
Tarjouksia saatiin määräaikaan mennessä yhdeksän kappaletta. Määräajan jälkeen saapuneita tarjouksia ei ollut. Tarjoukset jättivät:
- WSP Finland Oy
- Studio Terra Oy
- Sitowise Oy
- Ramboll Finland Oy
- Nomaji maisema-arkkitehdit Oy
- Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy
- LOCI maisema-arkkitehdit Oy
- Helsingin maisema-arkkitehtitoimisto HELMA Oy
- FCG Finnish Consulting Group Oy
Tarjousten avaamisen jälkeen suoritettiin määräajassa saapuneiden tarjousten tarkistus kilpailuohjelmassa (tarjouspyyntö) ilmoitettujen vähimmiäsvaatimusten osalta. Kaikki tarjouksen jättäneet täyttivät vähimmäisvaatimukset. .
Tarjousvertailu
Vähimmäisvaatimusten tarkastamisen jälkeen suoritettiin tarjousvertailu kilpailuohjelmassa ilmoitettujen tekijöiden osalta.
Tarjouspyynnössä on kerrottu, että kilpailuvaiheeseen valitaan kolme työryhmää eli tarjouksen jättänyttä laatuarvioinnin perusteella ja yksi ryhmä arpomalla. Kolme kilpailuryhmää valitaan vähimmäisvaatimukset täyttävien sekä erityisansioita koulutuksessaan ja referensseissään osoittaneiden työryhmien joukosta. Vertailtavina kriteereinä on illmoitettu
- työryhmän monialainen osaaminen, kuten jäsenten osoitettu asiantuntijuus eri aloilta.
- sijoittuminen arvoympäristöihin, kuten RKY-alueelle,
- vastaavien kohteiden toteutuneisuus,
- uniikit, toiminnalliset ja leikkiin kannustavat ympäristöt,
- aiempi julkisiin ulkotiloihin liittyvä kilpailumenestys Suomessa ja Pohjoismaissa (1., 2. ja 3. palkintosija)
Hintaa ei vertailla. Kaikille valittaville työryhmille maksetaan samansuuruinen palkkio hyväksytysti kilpailuvaiheessa laaditusta aineistosta.
Työryhmien tarjousten pisteytystaulukko on liitteenä.
Työryhmien monialaisuus, referenssitöiden sijoittuminen arvoympäristöihin ja kilpailumenestys arvioitiin lukumääräisinä, eli tarjouksessa ilmoitettujen ko. kohtaa vastaavien referenssien määränä. Suunnittelutehtävästä vastaavan maisema-arkkitehdin sijaisen referenssejä ei arvioitu tai luettu tarjouspyynnön mukaisesti mukaan. Töiden toteutuneisuuden arvioinnin osalta todettiin kaikkien kilpailutukseen ilmoittautuneiden osalta olevan useita toteutuneita töitä. Referenssien määrää oli mahdoton kuitenkin vertailla työryhmän osaamista kuvaavalla tavalla lukumäärällisesti, koska toteutumattomuuden osalta ei voida todentaa toteutumattomuuden syytä so. onko kyseessä ollut suunnitelmallinen kysymys vai ko. työn tilaajan ratkaisu. Näin ollen kaikille ryhmille annettiin tästä osuudesta samat pisteet. "Uniikit, toiminnalliset ja leikkiin kannustavat ympäristöt" arvioitiin erikseen liitteenä olevan asiakirjan osoittamalla "kouluarvosanalla" asiakirjassa näkyvin perustein.
Arvioidut osatekijät painotettiin samanarvoisiksi (kerroin 20), koska mahd. painotuksista ei ollut mainintaa kilpailuohjelmassa. Pisteet laskettiin kullekin arvioidulle kriteerille kaavalla: ((4(6*saadut pisteet/suurimmat pisteet))*20).
Pisteytyksen perusteella yleissuunnitelmien kilpailiuvaiheeseen valikoituvat: LOCI maisema-arkkitehdit Oy, WSP Finland Oy ja Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy. Arviointitilaisuudessa arvottiin lisäksi kilpailuohjelman mukaisesti yksi ryhmä jäljellä olevista ryhmistä. Arvalla mukaan päässyt ryhmä on Studio Terra Oy.
Lisätiedot
kuntasuunnittelupäällikkö Asko Honkanen, asko.honkanen@tuusula.fi, 0403142012
Liitteet
Tarjouspyyntö (kilpailuohjelma), vertailu- ja kelpoisuustaulukot ja em. neljännen kriteerin arviointi.