§ 19 Korvausvaatimus, Riihikallio Tuusulantie

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-199

Päätöspäivämäärä

6.2.2024

Päätöksen tekijä

Kuntakehitysjohtaja

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosääntö (19.6.2024 §95), toimivalta korvasuvaatimusasioissa.

Kuvaus

Korvausvaatimuksen hakija ilmoitti, että hänen autonsa iskunvaimentimet ovat särkyneet hänen ajaessaan huonokuntoista kuovintietä ja Joutsenentietä, jossa on syviä monttuja ja lähes koko matkan auton pohja oli kosketuksissa ja auto heitteli puolelta toiselle ja useita iskuja voimakkaita ja paukahduksia pohjan ja alustan ottaessa pohjakosketuksia.

Tuusulantietä ajaessani kuoroharjoituksiin 22.01.2024 n. klo 18 aikaan tie oli aivan hirveässä kunnossa, autolla ei voinut ajaa kuin 20 km/h.

Asianosaiselle oli autohuollossa todettu etuiskarien olevan rikki ja vaihdettava nopealla aikataululla. Huollossa oltiin vakuuttuneita, että rikkoutuminen johtui tien huonosta kunnosta. Liitteeksi asianosainen on liittänyt kuvan sohjoisesta kadusta sekä huoltoliikkeen hinta-arviosta.

 

Kadunpitäjän vastine:

Asianosaisen ajoreitillä on sekä kunnan vastuulla olevia katuja, että ELY- keskuksen vastuulla oleva Tuusulan väylä. Tuusulan väylän osalta mahdolliset palautteet ja korvausvaatimukset tulee osoittaa ELY-keksukselle.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan 21.-22.1.2024 välisenä yönä sää lauhtui -25 asteesta + 1 asteeseen ja  lunta satoi n. 5 cm. Ilman nopa lämpeneminen ja lumisade edesauttoi sohjon syntymisessä ja siten aiheutti haasteita kadunpidolle, mikä suoritettiin täydellä kapasiteetilla kunnossapito luokituksen mukaisessa järjestyksessä.  Kadun luokitus ja käyttöaste huomioiden katu on liikennettä tyydyttävässä kunnossa, eikä siinä oleva sohjo tai epätasaisuudet aiheuta tavanomaisessa ja olosuhteet huomioivassa liikenteessä vaaraa auton rikkoutumiselle.

Asianosainen ilmoitti, että auto heittelehti puolelta toiselle sekä paukahteli ajaessa tietä, hänen liittämästä liitteestä käy ilmi, että autolla on ajettu n. 115 000 km. Iskunvaimentimet ovat kulutusosia ja niiden vaihtoväli tulisi olla n. 100 000 km, oireena rikkinäisistä iskunvaimentimista on auton huonontuneet ja epävakaat ajo-ominaisuudet ja iskunvaimentimien ”pohjaaminen”, josta voi kuulua voimakkaitakin paukahduksia. Toisin sanoen, todennäköisesti iskunvaimentimet ovat ylittäneet keskimääräisen käyttöikänsä ja niiden huono kunto vain korostui epätasaisella ja sohjoisella kadulla ajettaessa.

Tehdyt toimenpiteet sekä vallitsevat olosuhteet huomioiden laiminlyöntiä kadunpidossa ei niiltä osin ole tapahtunut eikä kunta tahallisesti tai tuottamuksesta ole aiheuttaa toiselle vahinkoa, joten kunta ei ole korvausvastuussa tapahtuneeseen kaatumiseen.

Päätös

Päätän kunnossapitopäällikön esityksestä, että Tuusulan kunta ei ole korvausvelvollinen kyseisessä auton iskunvaimentimien rikkoitumistapauksessa.

Allekirjoitus

Pirjo Sirén, kuntakehitysjohtaja

Organisaatiotieto

Yhdyskuntatekniikka