TUUDno-2024-2269
Tuusulan kunnan hallintosääntö, toimivalta maankäytön ja rakentamisen asioissa.
City Rock Oy:n kanssa on neuvoteltu heidän omistamansa kiinteistön 858-405-11-223 ostosta. Kyseessä on Tuusulan kunnan Pertussa sijaitseva kiinteistö, jonka pinta-ala on yhteensä noin 945m². Kaupan kohteena olevalla alueella on voimassa asemakaava: Jokelan rakennuskaava nro. 12. Kiinteistö sijoittuu asemakaavassa suurimmalta osin katualueeseen ja osin pientalojen korttelialueeseen (AO). Suurin osa katualueista on jo siirtynyt Tuusulan kunnan hallintaan vuosina 1989 ja 1990 silloisten maanomistajien kanssa tehtyjen katualueen haltuunotto- ja korvaussopimusten perusteella.
Kauppahinnaksi on neuvoteltu 4671 euroa. Asemakaavan mukainen katualue on ensimmäisen asemakaavan mukaista katualuetta, jonka osuudelta kauppahinta on määritetty katualueiden haltuunottomenettelyn mukaisesti. AO-korttelialue on hinnoiteltu Tuusulan kunnan vyöhykehinnoittelupäätöksen mukaisesti.
Kaupan ehdot on esitetty liitteenä olevassa kauppakirjaluonnoksessa.
Lisätiedot: maankäyttöneuvottelija Mirka Kekki, p. 040 314 3558.
Päätän