Valtuusto, kokous 4.9.2023

§ 127 Viranhaltijapäätökset julkisesti näkyville pysyvästi, aloite

TUUDno-2020-2655

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Jussi Salonen esitti seuraavan Tuusulan puolesta ry:n valtuustoryhmän valtuustoaloitteen:

Ehdotamme, että Tuusulan kunnan julkisilla verkkosivuilla julkaistaan pysyvästi kaikki viranhaltijapäätökset liitteineen myös mahdollisen oikaisuvaatimus- tai valitusajan jälkeenkin. Tämä vaatimus koskee etenkin viranhaltijoiden tekemiä hankintapäätöksiä liitteineen.

Näillä viranhaltijapäätöksillä tilatut selvitykset ja suunnitelmat on saatettava myös pysyvästi kunnan julkisille verkkosivuille.

Perustelu 

Kunnallisten toimielinten ja viranhaltijoiden luottamuksen, avoimuuden ja läpinäkyvyyden takaamiseksi kunnan harjoittama tiedottaminen ja viestintä on oleellista. Tässä on tavoiteltava lainsäädännön mahdollistamaa maksimaalista julkisuutta.

Tuusulan kunnan viranhaltijapäätökset ovat julkisesti näkyvillä kunnan verkkosivuilla kunnanhallituksen 25.11.2019 §484 tekemän päätöksen mukaisesti: verkkosivuilla julkaistaan viranhaltijapäätökset, joissa kuntalaisilla on muutoksenhakuoikeus tai joita koskee erityinen tiedottamisintressi, oikaisuvaatimus- tai valitusajan

Vuoden kuluessa on ilmennyt, että tämä päätös ei ole ollut onnistunut eikä viranhaltijapäätösten julkisuudessa noudeta yhtenäistä käytäntöä eri palvelualueilla. Osassa viranhaltijapäätöksiä on mukana liitteet, osassa ei laisinkaan.

Kunnanhallituksen päätöksen mukaisen, osin viranhaltijan harkintaan perustuvan 2-3 viikon mittaisen verkkosivuilla näkyvillä olon jälkeen ei ole olemassa keinoa näiden hankintojen tai muihin viranhaltijapäätöksiin tutustumiseen.

Usein etenkin Kasvun ja ympäristön toimialueella tehtävillä hankinnoilla hankitaan erilaisia kehittämiseen ja ympäristöömme liittyviä selvityksiä ja suunnitelmia, joilla on vaikutukset kuntaamme vuosikymmeniksi.

Näin myös näillä viranhaltijapäätöksillä hankitut selvitykset ja suunnitelmat on saatava julkisesti nähtäville.

Viranhaltijoiden tekemät hankintapäätökset ovat usein kymmeniä tuhansia euroja, suurimmillaan jopa 200.000 euroa nykyisen voimassaolevan hallintosääntömme mukaisesti. Viranhaltijoiden tekemien hankintapäätösten kokonaismäärä vuodessa on miljoonaluokkaa.

Viranhaltijapäätösten, etenkin hankintapäätösten lain mahdollistama suurin julkisuus on yksi osoitus sitoutumisesta läpinäkyvämpään ja avoimempaan hankintojen päätöksentekoon.

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Niina Toikka, hallintojohtaja

Perustelut

Kuntalain 140 § 2 momentin mukaan “Kunnan ja kuntayhtymän muun kuin 1 momentissa tarkoitetun viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.”

Vaikka viranhaltijapäätösten nähtävänä pito verkossa on laissa jätetty viranomaisen omaan harkintaan, ei käytännössä harkintaa juurikaan ole, sillä päätökset pitää antaa tiedoksi, jotta ne tulevat lainvoimaisiksi. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun päätös on nähtävänä tietoverkossa. Kunnan jäseniä ovat kunnan asukkaat, yhteisöt ja säätiöt, joiden kotipaikka on kunnassa sekä ne tahot, jotka omistavat tai hallitsevat kiinteää omaisuutta kunnassa. Kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 25.11.2019 § 484 päätösten julkaisemisesta yleisessä tietoverkossa viranhaltijapäätösten osalta, että

  • henkilötietojen kirjaaminen esityslistatekstiin ja viranhaltijapäätöksiin tulee minimoida
  • verkkosivuilla julkaistaan viranhaltijapäätökset, joissa kuntalaisilla on muutoksenhakuoikeus tai joita koskee erityinen tiedottamisintressi, oikaisuvaatimus- tai valitusajan

Viranhaltijapäätösten julkisuuteen liittyvää juridiikkaa ja kunnan sivuille tehtävän julkaisun teknistä puolta (asianhallintajärjestelmä CaseMin toiminta) on koulutettu viranhaltijoille syksyn aikana kahdessa koulutustilaisuudessa käytäntöjen yhtenäistämiseksi. Koulutusta ja neuvontaa tästä aiheesta jatketaan mm. julkisuuslakiin liittyvällä koulutuksella tammikuussa.

Sekä viranhaltijapäätökset että niillä tilatut erilaiset selvitykset ja suunnitelmat ovat lähtökohtaisesti viranomaisten julkisuudesta annetun lain eli julkisuuslain mukaisesti julkisia asiakirjoja. Selvityksiä ja suunnitelmia julkaistaan sellaisenaan tai osana isompaa kokonaisuutta Tuusulan verkkosivuilla. Yksittäisistä julkisista asiakirjoista saa aina myös tiedon tekemällä tietopyynnön kirjaamoon, josta julkinen asiakirja toimitetaan pyytäjälle.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä kuntatoimialan antaman selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että


VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Jussi Salosen 9.11.2020 § 120 Tuusulan puolesta ry:n valtuustoryhmän tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi ohjeella, että tutkitaan mahdollisuus pitää viranhaltijapäätökset verkkosivuilla luettavissa vuoden ajan niiden julkaisemisesta.

 

Mika Mäki-Kuhna saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana.

Kokouskäsittely

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Kati Lepojärvi teki Tuija Reinikaisen, Eeva-Liisa Niemisen ja Ari Nymanin kannattamana seuraavan muutosesityksen:

"Kunnanhallitus päättää

  • että viranhaltijapäätökset ja hankintapäätökset pidetään julkisesti nähtävillä oikaisuvaatimus- tai valitusajan päätyttyäkin, ellei ole olemassa erityistä syytä niiden poistamiseen julkisesta tietoverkosta Lain viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) 24 pykälän perusteella tai muun lain perusteella
  • viranhaltijapäätöksillä tilatut erilaiset selvitykset ja suunnitelmat pidetään julkisesti nähtävillä, ellei ole olemassa erityistä syytä niiden poistamiseen julkisesta tietoverkosta Lain viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) 24 pykälän perusteella tai muun lain perusteella
  • ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Jussi Salosen 9.11.2020 § 120 Tuusulan puolesta ry:n valtuustoryhmän tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

 

Perustelut: Valtuustoaloitteessa esitetyn lisäksi:

Tuusulan kunnan kuntastrategia 2021:

Tuusulan kunnan vuonna 2021 hyväksytyssä strategiassa yhtenä keinona tavoitteiden saavuttamiseen on esitetty digitalisaatio-ohjelma, jonka viidessä kärjessä korostuu toisaalta kuntalaisten digitaalinen osallistaminen ja toisaalta tiedolla johtaminen, datapohjainen Tuusula.

Yhtenä strategiassa päätettynä valtuustokauden tavoitteena on 7. Vahvistamme kunnan, asukkaiden ja yhteisöjen yhteistyötä ja kumppanuutta

Digitalisaatio-ohjelmassa tavoitteet:

Vuorovaikutteisuuden näkökulmasta ohjelmassa selvitetään, miten digitaalisilla palveluilla voidaan lisätaä kuntalaisten osallistumista kunnan kehittaämiseen ja päätöksentekoon. Ohjelman aikana jatkokehitetään olemassa olevia vuorovaikutteisuutta tukevia digitaalisia ratkaisuja (esim. osallistuvan budjetoinnin alusta) ja tarvittaessa toteutetaan kokonaan uusia kuntalaisten osallistumisen mahdollistavia digitaalisia kanavia.

Tiedolla johtamisen osalta kehitetään ja otetaan käyttöön digitaalisia työkaluja, jotka mahdollistavat visualisoinnin keinoin tiedon helpon käsittelyn ja hyödyntämisen osana arjen päätöksentekoa. Tavoitteena on laajentaa käsiteltävää tietoa talous- ja HR-alueiden ulkopuolelle, ja samalla tuoda tieto entistä paremmin eri työntekijäryhmien saataville ja hyödynnettäväksi. Tiedolla johtamisen kokonaisuutta edistetään lähtökohtaisesti valmisratkaisujen kautta, millä pyritään kustannustehokkaaseen ja nopeaan etenemiseen.

Hankintojen suuri määrä ja niiden taloudellisesti suuri merkitys kunnassa

Hankintojen toiminnallinen ja taloudellinen merkitys Tuusulan kunnassa on suuri. Kuntalaisille järjestetävien palvelujen tukemiseksi hankitaan urakoita, tavaroita ja palveluja. Vuoden 2023 talousarviossa käyttötalouden palveluiden ja tavaroiden hankintojen määrä on 53 milj. euroa (21 % toimintamenoista). Lisäksi talousarviovuonna on tarkoitus tehdä hankintojen avulla investointeja yhteensä noin 88 milj. eurolla.

Sen lisäksi, että näillä viranhaltijoiden tekemillä hankintapäätöksillä ja toimielinten tekemillä hankintapäätöksillä on suuri taloudellinen merkitys, niillä on myös tiedon avoimuuden ja päätöksenteon läpinäkyvyyden kannalta merkitys siinä, miten Tuusulan kuntaa kehitetään, minkälaisia hankkeita on valmistelussa ja miten niitä valmistellaan.

Kuntalain määräykset kunnan viestinnässä

Kuntalain 29 pykälän mukaan ”Kunnan toiminnasta on tiedotettava asukkaille, palvelujen käyttäjille, järjestöille ja muille yhteisöille. Kunnan tulee antaa riittävästi tietoja kunnan järjestämistä palveluista, taloudesta, kunnassa valmistelussa olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä päätöksistä ja päätösten vaikutuksista.” Viranhaltijapäätösten ja hankintapäätösten julkisesti nähtävillä pitäminen toteuttaa tätä kuntalain määräystä. Viranomaisten toiminnan julkisuus Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) määrittelee viranomaisten toiminnan julkisuutta. Sen mukaan sekä viranhaltijapäätökset että nilllä tilatut erilaiset selvitykset ja suunnitelmat ovat lähtökohtaisesti julkisia asiakirjoja.

Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta viranomaisen asiakirjasta. Tämä tarkoittaa oikeutta saada tieto asiakirjan olemassaolosta ja sisällöstä.

Pykälän esittelyosuudessa todetaan, että ”Yksittäisistä julkisista asiakirjoista saa aina myös tiedon tekemällä tietopyynnön kirjaamoon, josta julkinen asiakirja toimitetaan pyytäjälle.”

Tämän toteutuminen on hankala, jos ei ole tietoa, mitä päätöksiä, julkisia asiakirjoja ylipäänsä on olemassa."

Keskustelun jatkuessa puheenjohtaja esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi ja tutkitaan mahdollisuus pitää viranhaltijapäätökset verkkosivuilla luettavissa vuoden ajan niiden julkaisemisesta.
Kunnanhallitus hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen.

Valmistelija

Antti-Pekka Röntynen, hallintojohtaja, antti-pekka.rontynen@tuusula.fi

Perustelut

Viranhaltijapäätökset ovat nykyisin muutoksenhakuajan julkaistuna yleisessä tietoverkossa. Valtuustoaloitteessa ehdotettiin niiden pitämistä yleisessä tietoverkossa pysyvästi, kun taas kunnanhallitus päätti palauttaessaan asian valmisteluun kokouksessaan 19.12.2022 § 465, että selvitetään viranhaltijapäätösten julkaisemista yleisessä tietoverkossa vuoden ajan. Tarkoituksena olisi, että 1.9.2023 jälkeen tehdyt viranhaltijapäätökset ovat vuoden ajan yleisessä tietoverkossa, jonka jälkeen ne poistuvat automaattisesti. Tarkoituksena on elokuun 2023 aikana kouluttaa ja ohjeistaa toimintamalli toimialueille ja samalla päivittää kunnan ohjeistukset hankinta-asioiden ja henkilötietojen käsittelyn osalta. Näin kokonaisuus päätösten julkaisemisessa ja niiden ohjeistamisessa pysyy selkeänä. Samalla kunnanhallitus päättää muuttaa aiemmin kokouksessaan 25.11.2019 § 484 tekemäänsä linjausta päätösten julkaisemisesta yleisessä tietoverkossa siten, että viranhaltijapäätökset julkaistaan yleisessä tietoverkossa vuoden ajan niiden allekirjoittamisesta. 

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • muuttaa päätöstään 25.11.2019 § 484 koskien viranhaltijapäätösten julkaisemista siten, että viranhaltijapäätökset julkaistaan yleisessä tietoverkossa vuoden ajan niiden allekirjoituspäivästä 1.9.2023 alkaen
  • ehdottaa valtuustolle, että
     

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Jussi Salosen 9.11.2020 § 120 Tuusulan puolesta ry:n valtuustoryhmän tekemän aloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

Antti-Pekka Röntynen, hallintojohtaja, antti-pekka.rontynen@tuusula.fi

Perustelut

Viranhaltijapäätökset ovat nykyisin muutoksenhakuajan julkaistuna yleisessä tietoverkossa. Valtuustoaloitteessa ehdotettiin niiden pitämistä yleisessä tietoverkossa pysyvästi,​ kun taas kunnanhallitus päätti palauttaessaan asian valmisteluun kokouksessaan 19.12.2022 § 465,​ että selvitetään viranhaltijapäätösten julkaisemista yleisessä tietoverkossa vuoden ajan. Tarkoituksena olisi,​ että 1.9.2023 jälkeen tehdyt viranhaltijapäätökset ovat vuoden ajan yleisessä tietoverkossa,​ jonka jälkeen ne poistuvat automaattisesti. Tarkoituksena on elokuun 2023 aikana kouluttaa ja ohjeistaa toimintamalli toimialueille ja samalla päivittää kunnan ohjeistukset hankinta-​asioiden ja henkilötietojen käsittelyn osalta. Näin kokonaisuus päätösten julkaisemisessa ja niiden ohjeistamisessa pysyy selkeänä. Samalla kunnanhallitus päättää muuttaa aiemmin kokouksessaan 25.11.2019 § 484 tekemäänsä linjausta päätösten julkaisemisesta yleisessä tietoverkossa siten,​ että viranhaltijapäätökset julkaistaan yleisessä tietoverkossa vuoden ajan niiden allekirjoittamisesta. 

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • katsoa valtuutettu Jussi Salosen 9.11.2020 § 120 Tuusulan puolesta ry:n valtuustoryhmän tekemän aloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Valtuusto päätti

  • palauttaa aloitteen valmisteluun kunnanhallitukselle.
     

Hallintojohtaja Antti-Pekka Röntynen selosti asiaa kokouksessa. 

Kokouskäsittely

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun, Jussi Salonen esitti muutosesityksenä Liisa Palvaksen kannattamana, että viranhaltijapäätökset olisivat esillä jatkossa kolme vuotta. 

Valtuusto päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun muutosesityksen sisältämin valmisteluohjein. 

Valmistelija

Antti-Pekka Röntynen, hallintojohtaja, antti-pekka.rontynen@tuusula.fi

Perustelut

Valtuusto on kokouksessaan 19.6.2023 § 96 päättänyt palauttaa valtuustoaloitteen kunnanhallitukselle valmisteluohjeella, että viranhaltijapäätökset olisivat esillä jatkossa kolme vuotta niiden allekirjoittamisesta. Tarkoituksena on, että 1.9.2023 jälkeen allekirjoitettavat viranhaltijapäätökset ovat nähtävillä yleisessä tietoverkossa kolme vuotta niiden allekirjoittamisesta.

Mahdollinen kunnan asianhallintajärjestelmän ja sitä kautta päätösten julkaisujärjestelmän vaihto voi vaikuttaa päätösten julkaisuaikaan yleisessä tietoverkossa siten, että vaihdon jälkeen ei ole tarkoituksenmukaista pitää yllä vanhaa järjestelmää kolmea vuotta päätösten julkaisun vuoksi. Joka tapauksessa päätökset olisivat tällöinkin yleisessä tietoverkossa pidempään kuin vaaditun muutoksenhakuajan.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • muuttaa päätöstään 5.6.2023 § 245 koskien viranhaltijapäätösten julkaisemista siten, että viranhaltijapäätökset julkaistaan yleisessä tietoverkossa kolmen vuoden ajan niiden allekirjoituspäivästä 1.9.2023 alkaen
  • ehdottaa valtuustolle, että
     

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Jussi Salosen 9.11.2020 § 120 Tuusulan puolesta ry:n valtuustoryhmän tekemän aloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

  • Antti-Pekka Röntynen, hallintojohtaja, antti-pekka.rontynen@tuusula.fi

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • katsoa valtuutettu Jussi Salosen 9.11.2020 § 120 Tuusulan puolesta ry:n valtuustoryhmän tekemän aloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.