Tarkastuslautakunta, kokous 16.9.2024

§ 84 Sidonnaisuusilmoituksen tarkastaminen

TUUDno-2024-224

Perustelut

Kuntalain (410/2015) mukaan tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava julkisesti sidonnaisuuksistaan.

Sidonnaisuusilmoituksen ovat antaneet Kari Ora ja Marjut Kylliäinen.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Jussi Salonen, jussi.salonen@luottamus.tuusula.fi

Tarkastuslautakunta päättää

  • tarkastaa ja hyväksyä julkaistavaksi kunnan nettisivuilla asiaselostuksessa mainitut sidonnaisuusilmoitukset
  • toimittaa sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi.

Päätös

Päätettiin esityksen mukaisena

Lisäksi tarkastuslautakunta päätti jatkossa sidonnaisuusilmoituksen käsittelyssä noudattaa seuraavaa toimintaohjetta:


Jos henkilö ei ole kuntalain mukaan sellaisessa luottamus- tai virkatehtävässä, jonka perusteella hän olisi velvollinen ilmoittamaan sidonnaisuutensa, hänen tietojaan ei laiteta sidonnaisuusrekisteriin. Tällaisen henkilön ilmoitus tulee poistaa järjestelmästä. Sidonnaisuusrekisterin pääkäyttäjällä on oikeus poistaa vääränlainen ilmoitus rekisteristä eikä sitä tarvitse viedä pykäläasiana lautakuntaan. Ilmoituksen tekijälle on kuitenkin ilmoitettava, miksi hän ei ole ilmoitusvelvollinen ja siten hänen ilmoitustaan ei tallenneta järjestelmään. Tarkastuslautakunnalle voi kertoa ”turhasta” ilmoituksesta, mutta asiaa ei tarvitse ottaa esityslistalle/pöytäkirjaan. Tarvittaessa tätä toimintaohjetta voidaan tarkentaa.
 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.