Tarkastuslautakunta, kokous 15.9.2025

§ 65 Sidonnaisuusilmoitusten tarkastaminen

TUUDno-2024-2353

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kuntalain (410/2015) mukaan tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava julkisesti sidonnaisuuksistaan.

Sidonnaisuusilmoituksen on antanut teknisen lautakunnan jäsen Laila Malinen, tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Jussi Salonen ja henkilöstöjohtaja Satu Kuivasto. 

Ehdotus

Esittelijä

Jari Räsänen, jari.rasanen@luottamus.tuusula.fi

Tarkastuslautakunta päättää

  • tarkastaa ja hyväksyä julkaistavaksi kunnan nettisivuilla asiaselostuksessa mainitun sidonnaisuusilmoitukset
  • toimittaa sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Esteellisyys

Puheenjohtaja Jussi Salonen ilmoitti olevansa hallintolain 28.1 pykälän kohdan 7 mukaisesti esteellinen (yleisjäävi) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. 

Kokouskäsittely

Puheenjohtajan esteellisyyden johdosta asian käsittelyn ajan lautakunnan puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Jari Räsänen.

Perustelut

Kuntalain (410/2015) mukaan tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava julkisesti sidonnaisuuksistaan.

Sidonnaisuusilmoituksen on antanut kansliapäällikkö Annaliisa Oksanen. 

Ehdotus

Esittelijä

Jussi Salonen, jussi.salonen@luottamus.tuusula.fi

Tarkastuslautakunta päättää

  • tarkastaa ja hyväksyä julkaistavaksi kunnan nettisivuilla asiaselostuksessa mainitun sidonnaisuusilmoituksen
  • toimittaa sidonnaisuusilmoituksen valtuustolle tiedoksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

Kuntalain (410/2015) mukaan tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava julkisesti sidonnaisuuksistaan.

Sidonnaisuusilmoituksen ovat antaneet: 
Terhi Ahonen
Jari Anttalainen
Laura Åvall
Pauliina Forsström
Päivi Hämäläinen
Jari Immonen
Petri Juhola
Sanna Kervinen
Kim Kiuru
Kirsi Korpaeus
Päivö Kuusisto
Marjut Kylliäinen
Elisa Laitila
Kai Lange
Annika Lappalainen
Heikki Leinonen
Marianne Liimatainen
Ari Loponen (ilmoitus luonnos-tilassa)
Mika Mäki-Kuhna
Laila Malinen
Janne Mellin
Markus Meckelborg
Sari Nevalainen
Reetta Peltonen
Jari Räsänen
Tuija Reinikainen
Ilari Roihuvuo
Ulla Rosenqvist
Kristiina Salo
Emmi Sirniö
Liisa Sorri
Raimo Stenvall
Sanna Takala
Mika Timonen
Cecilia Veikkolainen
Margita Winqvist
​​​


 

Ehdotus

Esittelijä

Eemi Vaherlehto, eemi.vaherlehto@luottamus.tuusula.fi

Tarkastuslautakunta päättää
​​​​​​

  • tarkastaa jätetyt sidonnaisuusilmoitukset ja tehdä tarvittavat täydennysehdotukset puutteellisiin ilmoituksiin
  • hyväksyä asiaselostuksessa mainitut sidonnaisuusilmoitukset julkaistavaksi kunnan nettisivuilla 
  • toimittaa sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi.

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti
​​​​​​

  • tarkastaa jätetyt sidonnaisuusilmoitukset ja tehdä tarvittavat täydennysehdotukset puutteellisiin ilmoituksiin
  • hyväksyä asiaselostuksessa mainitut sidonnaisuusilmoitukset, lukuun ottamatta Ari Loposen luonnostilassa ollutta sidonnaisuusilmoitusta, ja toimittaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset julkaistavaksi kunnan nettisivuilla
  • toimittaa julkaistavaksi hyväksytyt ja tarkastetut sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi.

Kokouskäsittely

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun teki hän asian esittelijänä muutoksen päätösehdotukseensa muotoillen sen seuraavasti:

Tarkastuslautakunta päättää
​​​​​​

  • tarkastaa jätetyt sidonnaisuusilmoitukset ja tehdä tarvittavat täydennysehdotukset puutteellisiin ilmoituksiin
  • hyväksyä asiaselostuksessa mainitut sidonnaisuusilmoitukset, lukuun ottamatta Ari Loposen luonnostilassa ollutta sidonnaisuusilmoitusta, ja toimittaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset julkaistavaksi kunnan nettisivuilla
  • toimittaa julkaistavaksi hyväksytyt ja tarkastetut sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi.

 

Lautakunta hyväksyi muutoksen yksimielisesti.

Perustelut

Kuntalain (410/2015) mukaan tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava julkisesti sidonnaisuuksistaan.

Sidonnaisuusilmoituksen ovat antaneet: 
Pauliina Forsström
Heikki Häyhä
Esa Hyytinen
Kalle Ikkelä
Aarno Järvinen
Sara Lindberg
Ari Loponen
Karita Mäensivu
Ari Nyman
Eemi Vaherlehto

Kuntalain 84 §:n 3 momentin mukaan sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta. Kuntalain 84 §:n 2 momentin mukaan velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja alueidenkäyttölaissa (132/1999) tai rakentamislaissa (751/2023) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. 

Hallintosäännön 57 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on saatettava sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi vuosittain vuoden ensimmäisessä valtuuston kokouksessa. Tarkastuslautakunnan tulee tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöneitä tekemään ilmoituksen tai täydentämään ja korjaamaan jätettyä ilmoitusta. Edelleen sidonnaisuusilmoitus puuttuu noin 20 ilmoitusvelvolliselta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Eemi Vaherlehto, eemi.vaherlehto@luottamus.tuusula.fi

Tarkastuslautakunta päättää

  • ​tarkastaa jätetyt sidonnaisuusilmoitukset ja tehdä tarvittavat täydennysehdotukset puutteellisiin ilmoituksiin;
  • hyväksyä asiaselostuksessa mainitut sidonnaisuusilmoitukset julkaistavaksi kunnan nettisivuilla; 
  • kehottaa niitä ilmoitusvelvollisia, jotka eivät ole vielä sidonnaisuusilmoitusta tehneet, tekemään sen mahdollisimman pian;
  • toimittaa sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi.