Nimistötoimikunta, kokous 22.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 24 Notkopuiston nimen muuttaminen Eskon puistoksi

Perustelut

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Ehdotus

Ehdotus päätetään kokouksessa.

---

Nimistötoimikunta muotoili yhteistyössä seuraavan ehdotuksen, että nimistötoimikunta uudistaa lausuntonsa kokouksesta 20.3.2018 esitetystä vastineesta, jossa Notkopuiston nimeä ei muutettaisi Eskon puistoksi.

Nimistötoimikunta on kuitenkin aloitteen tekijän kanssa samaa mieltä siitä, että Esko Valonen oli merkittävä Tuusulalainen vaikuttaja, joka teki poikkeuksellisen pitkän ja vaikuttavan uran kunnallisissa luottamustehtävissä. Kirsikkapuiden läheisyyteen olisi siksi hyvä hankkia muistolaatta Esko Valosen muistoa kunnioittaen. Laatan tekstinä voisi olla esimerkiksi:

Kunnallisneuvos Esko Valonen (5.7.1937 - 11.5.2017) oli merkittävä Jokelalainen vaikuttaja.
Hänen muistokseen istutettiin 50 kirsikkapuuta talkoilla 5.7.2017. Puut saatiin lahjoituksena yksityisiltä, yrityksiltä ja yhteisöiltä.

Nimistötoimikunta on kuitenkin vain lausuntoja antava toimikunta, jolla ei ole samanlaista päätösvaltaa muistolaatan asettamisesta kuin kunnanhallituksella.

Nimistötoimikunta esittää hallintojohtalle ehdotuksen esitettäväksi kunnanhallitukselle, että Esko Valosen kunniaksi istutettujen kirsikkapuiden lähelle sijoitettaisiin Esko Valosen muistoa kunnioittava muistolaatta.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.