Perustelut
Länsi-Kolsan -kaava-alue sijaitsee Tuusulan kunnan pohjoisosassa Jokelassa, noin 1,5 km Jokelan juna-asemasta ja 1 km Hyvinkään kaupungin rajasta. Kaava-alue sijoittuu Kolsan pientaloalueen, Jokelan läntisen työpaikka-alueen, Reinintien ja Kolsanmetsän väliselle alueelle. Länsi-Kolsan tavoitteena on tarkastella uudelleen pientalovaltaisen alueen sijoittumista. Kunnan ensisijaisena päämääränä on varmistaa riittävä tonttituotanto sekä virkistysalueiden ja ulkoilureittien saavutettavuus sekä mahdollistaa Jokelan taajaman kehittymisedellytykset.
Kaavasta on tällä hetkellä nähtävillä osallistumis- ja arviontisuunnitelma. Nähtävilläolo 2.11.-11.12.2023
Alueelle olisi hyvä aloittaa nimistön suunnittelu tulevia puistoja ja kulkureittejä varten.
Ehdotus
Ehdotus päätetään kokouksessa.
---
Nimistötoimikunta muotoili yhteistyössä seuraavan päätösehdotuksen:
Nimistötoimikunta päättää ehdottaa
- että, aloitetaan Länsi-Kolsan nimistön suunnittelu.