Nimistötoimikunta, kokous 16.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 22 Lahelanpellon yleissuunnitelman nimistö

Valmistelija

  • Teija Hallenberg, kaavasuunnitelija, teija.hallenberg@tuusula.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on 30.10.2023 päättnyt asettaa Lahelan yleissuunnitelman päivityksen kaavaehdotuksen nähtäville. Yleissuunnitelman päivittäminen on tarpeen, koska alueen maankäytön tavoitteet ovat osittain muuttuneet ja alueella on monia rakentamista rajoittavia tekijöitä, esimerkiksi pehmeä maapohja, arvokkaat luontoalueet sekä pohjavedenottamo. Alueiden rakentaminen edellyttää myös uusia tiejärjestelyjä sekä panostusta kevyen liikenteen, ulkoilureittien ja lähivirkistysalueiden kehittämiseen. Suunnitelman kulmakivi on Lahelan ja Lahelanpellon nykyisten ja tulevien asuinalueiden liittäminen Hyrylän keskustaan. Päivitetyn yleissuunnitelman tarkoituksena on muun ohella varmistaa, että tähän mennessä laaditut ja tulevaisuudessa laadittavat suunnitelmat toimivat yhteen. Työllä pyritään myös herättämään keskustelua alueen kehittämisestä sekä asettamaan tavoitteita alueen jatkosuunnittelua varten. Koska yleissuunnitelma ei ole kaava eikä sillä ole oikeusvaikutuksia, suunnitelma toimii laadittavien asemakaavojen selvitysaineistona.

Päivitetty yleissuunnitelman kaavaehdotus on tällä hetkellä nähtävillä. Nähtävilläolo 9.11.-11.12.2023.

Nimistötoimikunta käsitteli kokouksessa 10.8.2023 Lahelan yleisuunnitelman nimistöä, joka koski kaavaa Lahelanorsi (kaava nro 3650). Samalla päätettiin jatkaan Lahelanpellon nimistön suunnittelua.

 

Ehdotus

Ehdotus päätetään kokouksessa.

---

Nimistötoimikunta päättää ehdottaa

  • että, alueen nimistön suunnittelua jatketaan
  • tutkitaan myös mahdollisuutta käyttää vanhaa maatalousalueesta johdettua sanastoa nimistön suunnittelussa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.