Perustelut
Asemakaavan muutos koskee Nukarintien ja Opintien risteysaluetta, erityisesti sen kaakkoispuolia, joilla sijaitsevat vanha vanutehdas sekä toteutumattomat kunnan omistamat AK-korttelit. Lisäksi suunnittelualueeseen on rajattu mukaan Opintien länsipuolelta Jokelan paloasema, sekä Ventoniemen vanha varikko ympäristöineen, ja Opintien vartta pidemmälle etelään.
Kaavatyön tavoitteena on kehittää Jokelan keskustan palveluihin tukeutuvia alueita asumiskäyttöön. Alueen asemakaavat ovat vanhentuneet eivätkä enää vastaa tarpeita tai maankäyttötavoitteita. Kaavatyön edetessä selvitetään mahdollisuuksia edistää Nukarintien varren kortteleiden suunnittelua yhteistyökumppanin kanssa ja sijoittaa alueelle tehokkaampaa yhtiömuotoista rakentamista. Kunnan omistamia maa-alueita kehitetään tiiviinä pientaloalueina.
Voimassa olevassa asemakaavassa on alueen toteutumattomia katuja ja puistoja nimetty seuraavasti: Kartanonherrankuja, Kartanonväenpolku, Herranpuisto, Rouvanpuisto. Nimistötoimikunnassa tulisi pohtia, käytetäänkö kaavamuutoksessa voimassa olevan asemakaavan toteutumatonta nimistöä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi
Päätösehdotus päätetään kokouksessa.
--
Nimistötoimikunta muotoili yhteistyössä seuraavan päätösehdotuksen:
Nimistötoimikunta päättää ehdottaa
- että Opintien ja Nukarintien risteyksen ympäristön asemakaavamuutoksessa ei käytetä voimassa olevan asemakaavan toteutumatonta nimistöä
- että Opintien ja Nukarintien risteyksen ympäristön asemakaavamuutoksessa käytetään nimiä Vanutehtaantie ja Pumpulipuisto sekä tarvittaessa näistä johdettuja polkujen ja kujien nimiä.
Päätös
Nimistötoimikunta päätti ehdottaa