Kuntakehityslautakunta, kokous 8.5.2024

§ 47 Tuusulantie, kaavamuutos (3652), hyväksyminen

TUUDno-2021-2176

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Kaavamuutoksella Tuusulantien osuus välillä Mahlamäentie-Suotie muutetaan maantiestä kaduksi. Muutos tehdään Kirkonkylän kampuksen nykyisen asemakaavan (3560) mukaiselle LT-alueelle. Suunnittelualueella olevan tieosuuden pituus on vajaat 500 metriä. Kaavamuutoksella ei kosketa korttelijärjestelyihin.

Tavoitteena on parantaa Tuusulantien liikennejärjestelyjä uuden Kirkonkylän koulukampuksen kohdalla. Kirkonkylän uuden koulukampuksen tontin ajoliittymien sijainnit muutetaan tontin rakentamisen aikana asemakaavan mukaisiksi. Kaavamuutoksella, jossa maantiealue muutetaan kaduksi, edistetään merkittävästi Kirkonkylän koulukampuksen infra- ja muita piha-alueen suunnittelu- ja rakentamisaikatauluja. ELY:n kanssa on tehty suunnittelusopimus, jossa on sovittu tavoitteesta muuttaa koko Tuusulantie kunnan katualueeksi myöhemmissä alueen kaavoitushankkeissa.

Kirkonkylän kampuksen nopean aikataulun takia tässä vaiheessa muutetaan vain nykyisen kaavan mukainen osuus tiealueesta kunnan katualueeksi, jotta kaavamuutos saadaan mahdollisimman pian lainvoimaiseksi. Asemakaavamuutos laaditaan vaikutuksiltaan vähäisenä asemakaavana.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää 

  • lisätä hankkeen kaavoituksen työohjelmaan vähäisenä kaavamuutoksena
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Esittelijä poisti asian esityslistalta.

Valmistelija

Aamu Kurjenpuu, aamu.kurjenpuu@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Asemakaavan muutos koskee Tuusulantien maantien aluetta voimassaolevassa Kirkonkylän kampuksen ja Saksanpellon asemakaavassa Järvenpääntien ja Saksantien välisellä alueella. Suunnittelualue sijoittuu Rantatien (4) ja Mattilan (6) kunnanosiin Kirkonkylän kylässä (405). Kaavaratkaisu mahdollistaa kaavamerkinnän muutoksen nykyisestä maantiealue merkinnästä (LT) katualue merkinnäksi. Kaavamuutoksen tavoitteena on parantaa Tuusulantien liikennejärjestelyjä välillä Järvenpääntie - Saksantie.

Suunnittelualue on valtion omistuksessa. Kaavaratkaisu on tehty kunnan aloitteesta ja se laaditaan vähäisenä asemakaavamuutoksena. Liikennealueen hallinnointi siirtyy Uudenmaan ELY:ltä Tuusulan kunnalle.  Kirkonkylän kampuksen rakenteilla olevat liikennejärjestelyt sijoittuivat Uudenmaan ELY-keskuksen hallinnoimalle alueelle. Liikennejärjestelyjen muutokselle on saatu ELY-keskukselta toteutuslupa sekä tehty tienparannussopimus. Tienparantamissopimuksessa on sovittu alueen liikenteellisistä muutoksista Väyläviraston suunnitteluohjeiden mukaisesti.

Omistussuhteen siirtymisen myötä katualue siirtyy kunnan liikennesääntöjen alaisuuteen. Tämä mahdollistaa liikennejärjestelyiden sujuvoittamista kunnan liikennesuunnitteluperiaatteiden mukaisesti.

Kaavamuutos tuli vireille 1.2.2024 ja oli nähtävillä 1.2.–14.2.2024. Puhelinpäivystys järjestettiin 6.2.2024 osallisten yhteydenottoja varten.

Nähtävilläolon aikana saatiin 4 mielipidettä ja 5 lausuntoa.

Yhteenveto lausunnoista

Lausuntoja saatiin 5 kappaletta. Viranomaisten kannanotot osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta kohdistuivat liikennejärjestelyihin, liikenneturvallisuuteen sekä ekologiseen yhteystarpeeseen, joihin kaavamuutoksella ei ole vaikutusta.

Yhteenveto mielipiteistä

Kirjallisia mielipiteitä saapui 4 kpl. Mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta kohdistuivat liikennejärjestelyihin, liikenneturvallisuuteen, liikennemeluun sekä kiinteistörajoihin, joihin kaavamuutoksella ei ole vaikutusta.

Mielipiteet ja lausunnot vastineineen ovat kaava-aineiston liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  • hyväksyä Tuusulantien asemakaavan muutosehdotuksen, kaava nro 3652, osallistumis- ja arviointisuunnitelman mielipiteisiin ja lausuntoihin laaditut vastineet
  • asettaa asemakaavan muutosehdotuksen MRA 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville 14 päivän ajaksi muistutusten ja lausuntojen esittämistä varten.

 

Lisäksi kuntakehityslautakunta päättää

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Aamu Kurjenpuu, aamu.kurjenpuu@tuusula.fi

Perustelut

Asemakaavan muutos koskee Tuusulantien maantien aluetta voimassaolevassa Kirkonkylän kampuksen ja Saksanpellon asemakaavassa Järvenpääntien ja Saksantien välisellä alueella. Suunnittelualue sijoittuu Rantatien (4) ja Mattilan (6) kunnanosiin Kirkonkylän kylässä (405). Kaavaratkaisu mahdollistaa kaavamerkinnän muutoksen nykyisestä maantiealue merkinnästä (LT) katualue merkinnäksi. Kaavamuutoksen tavoitteena on parantaa Tuusulantien liikennejärjestelyjä välillä Järvenpääntie - Saksantie.

Suunnittelualue on valtion omistuksessa. Kaavaratkaisu on tehty kunnan aloitteesta ja se laaditaan vähäisenä asemakaavamuutoksena. Liikennealueen hallinnointi siirtyy Uudenmaan ELY:ltä Tuusulan kunnalle. Kirkonkylän kampuksen rakenteilla olevat liikennejärjestelyt sijoittuivat Uudenmaan ELY-keskuksen hallinnoimalle alueelle. Liikennejärjestelyjen muutokselle on saatu ELY-keskukselta toteutuslupa sekä tehty tienparannussopimus. Tienparantamissopimuksessa on sovittu alueen liikenteellisistä muutoksista Väyläviraston suunnitteluohjeiden mukaisesti.

Omistussuhteen siirtymisen myötä katualue siirtyy kunnan liikennesääntöjen alaisuuteen. Tämä mahdollistaa liikennejärjestelyiden sujuvoittamista kunnan liikennesuunnitteluperiaatteiden mukaisesti.

Kuntakehityslautakunta hyväksyi 20.3.2024 Tuusulantien, kaava nro 3652 asemakaavamuutosehdotuksen MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville muistutusten ja lausuntojen esittämistä varten sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman mielipiteisiin laaditut vastineet. Kaavamuutosehdotus oli nähtävillä 14 päivää 4.-22.4.2024. Kaavaehdotuksesta saatiin 4 muistutusta ja 5 lausuntoa.

Muistutuksessa esitetyt huomautukset kohdistuivat liikennejärjestelyihin, Tuusulantien kadun korkoon ja hulevesien hallintaan sekä Kirkonkylän kampuksen nimeen. Seuraavat tahot ilmoittivat, ettei ole lausuttavaa tai ei anna lausuntoa: HSL, Caruna, Uudenmaan liitto, ELY-keskus. Telia companyn lausunto kaavaehdotuksesta kohdistui tietoliikenneverkkoon ja kaapeleiden siirtoon.

Liiteraportissa on kaavaehdotuksesta saadut muistutukset ja lausunnot vastineineen.

Asemakaavaan on tehty nähtävilläolon jälkeen seuraavat tarkistukset:

  • Kaavakarttaan tehtiin pieniä teknisiä muutoksia. Muutokset kohdistuivat muun muassa käyttötarkoitusalueiden reunaviivojen jatkuvuuteen risteysalueilla.
  • Kaavaselostusta on täydennetty suunnittelun ja käsittelyvaiheiden osalta. Kaavaselostuksen liitemateriaalia on päivitetty.

Korjaukset eivät aiheuta tarvetta asemakaavamuutoksen asettamiseen uudelleen nähtäville.
 

Kaavatyö katsotaan vaikutuksiltaan vähäiseksi asemakaavan muutokseksi, koska kyseessä on lähinnä hallinnollinen muutos eikä asemakaavan muutoksella muuteta suunnittelualueen pääasiallista käyttötarkoitusta (liikenne) (MRL 191 §). Kunnan hallintosäännön (Valtuusto 7.12.2016 § 116) mukaisesti kuntakehityslautakunta päättää maankäyttö- ja rakennuslain 52 §:n mukaisesti muiden kuin vaikutuksiltaan merkittävien asemakaavojen hyväksymisestä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  • hyväksyä laaditun Tuusulantie, asemakaavamuutoksen, nro 3652
  • hyväksyä lausuntoihin ja muistutuksiin laaditut vastineet
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Valitusoikeus ja valituksen perusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun muutettu päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Valitusviranomainen
Päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
Valitusviranomaisen yhteystiedot
Helsingin hallinto-oikeus
Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki
Puhelin 029 56 42000
sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

MRL 188 §:n 3 momentin mukaan kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon samaan aikaan, kun päätöksen katsotaan kuntalain 140 §:n mukaisesti tulleen kunnan jäsenen tietoon.

Muista kuin em. päätöksistä asianosaisen katsotaan saaneen tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Valituksen muoto ja sisältö 
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
3) vaatimusten perustelut;
4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
     

Valitusasiakirjojen toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaisille ennen valitusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
Asiakirjat toimitetaan viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Tämä voidaan tehdä myös postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.
Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.htm