Perustelut
Valtuusto on perustanut päätöksellään § 88/3.9.2018 elinvoimajohtajan viran. Elinvoimajohtaja johtaa elinvoimapalvelut-yksikköä kasvu- ja ympäristö toimialueella. Elinvoimajohtajaksi kansliapäällikön päätöksellä 12.12.2018 valittu Seppo Pietarinen irtisanoutui ja hänen työsuhteensa päättyi 31.7.2019
Tuusulan kunnan hallintosäännön 3 luvun § 18 mukaisesti palvelualuepäällikkö vastaa palvelualueen toiminnasta ja taloudesta sekä johtaa ja kehittää toimintaa toimialuejohtajan alaisuudessa.
Tuusulan kunnan hallintosäännön 6 luvun 36 §:n mukaan, toimivalta henkilöstöasioissa, kunnanhallitus valitsee palvelualuepäälliköt. Kunnanhallitus päättää hallintosäännön mukaan elinvoimajohtajan viran haettavaksi julistamisesta. Viran kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä elinkeinoelämän ja maankäytön tuntemus. Tehtävän palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virkaehto- ja työehtosopimuksen mukaan. Hakija voi esittää palkkatoivomuksensa.
Tuomo Sipilä toimii vs. elinvoimajohtajana määräaikaisena viransijaisena 1.8.2019 alkaen 31.12.2019 saakka.
Viranhaun käytännönjärjestelyistä vastaa henkilöstöpalvelut. Valintaprosessissa käytetään suorahakupalveluihin erikoistunutta asiantuntijaorganisaatiota, jonka henkilöstöpalvelut on kilpailuttanut.