Valmistelija
Annukka Luoderanta, osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori, annukka.luoderanta@tuusula.fi
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi
Perustelut
Ikäihmisten neuvosto on kunnanhallituksen nimeämä kunnan ja sen alueella toimivien eläkeläis- ja vanhustyöjärjestöjen yhteistyöelin. Ikäihmisten neuvosto edistää tuusulalaisten ikäihmisten oikeuksien toteutumista ja kehittää olemassa olevia sekä uusia palveluita ja tukitoimia.
Toimintasäännön mukaan kunnanhallitus nimeää ikäihmisten neuvostoon toimikauttaan vastaavaksi ajaksi seitsemän (7) jäsentä ja kullekin jäsenelle henkilökohtaisen varajäsenen. Lisäksi kunnanhallitus nimeää neuvostoon puhevaltaisen edustajansa sekä tälle varajäsenen. Ikäihmisten neuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Neuvoston sihteerinä ja koordinaattorina toimii Tuusulan osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori.
Tasa-arvolain vaatimukset eivät tule sovellettavaksi vaikuttamistoimielinten kuten mm. ikäihmisten neuvoston kokoonpanoon. Kokoonpanossa olisi kuitenkin hyvä pyrkiä miesten ja naisten mahdollisimman tasapuoliseen edustukseen.
Eläkeläisjärjestöt ovat esittäneet, että kunnanhallitus asettaisi ikäihmisten neuvoston toimikaudeksi 06/2023 - 05/2025, ja nimeäisi jäseniksi järjestöjen ehdotusten mukaisesti seuraavat henkilöt ja henkilökohtaiset varajäsenet:
Tuusulan seudun eläkeläiset ry
Anders Holmberg
varajäsen Aune Savolainen
Eläkeliiton Tuusulan yhdistys ry
Kalevi Piippo
varajäsen Elsi Luhtala
Tuusulan seniorit ry
Leena Mäkelä
varajäsen Lea Sirola
Jokelan Eläkkeensaajat ry
Maila Tikkanen
varajäsen Tuula Rantila
Tuusulan Eläkkeensaajat
Ulla Kuoppala
varajäsen Ritva Nuutinen
Kellokosken Eläkeläiset
Anja Matikainen
varajäsen Kirsti Ruislehto
Hyrylän Eläkeläiset
Pirjo Yltävä
varajäsen Paula Hyttinen
Ehdotus
Esittelijä
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää
- ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää nimetä ikäihmisten neuvoston jäsenet toimikaudelle 2023-2025 eläkeläisjärjestöjen esityksen mukaisesti.
Päätös
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti
- ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää nimetä ikäihmisten neuvoston jäsenet toimikaudelle 2023-2025 eläkeläisjärjestöjen esityksen mukaisesti.
Kokouskäsittely
Anja Matikainen todettiin hallintolain 28.1 pykälän kohdan 1 mukaisesti esteelliseksi (osallisuusjääviksi), ja hän poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.