Kunnanhallitus, kokous 5.6.2023

§ 237 Hallintosääntö, 1.7.2023 alkaen

TUUDno-2023-1339

Valmistelija

  • Antti-Pekka Röntynen, hallintojohtaja, antti-pekka.rontynen@tuusula.fi

Perustelut

Voimassa oleva hallintosääntö on hyväksytty kunnanvaltuuston kokouksessa 10.12.2018 § 150 ja se on astunut voimaan 1.1.2019. Kuntalakiin on tehty muutos 1.3.2023 alkaen. Muutoksen yhteydessä kuntalain 90 §:n 3 momenttiin on lisätty vaatimus, että hallintosäännössä annetaan tarpeelliset määräykset hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä sekä valtuuston toiminnasta poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa. Hallintosäännön on oltava 90 §:n 3 momentissa säädetyn mukainen viimeistään 30. päivänä syyskuuta 2023. Muutokset on ehdotettu hallintosääntöön toteutettaviksi Kuntaliiton laatiman hallintosääntömallin pohjalta. Lisäksi hallintosääntöön ehdotetaan joitain teknisiä muutoksia.

Muutokset hallintosääntöön

Poikkeusolojen osalta on tuotu hallintosääntöön kolme lisäpykälää omaksi luvukseen 6: normaalista toimivallasta poikkeaminen ja raportointi; päätösvallan käyttöön ottaminen määräajaksi kunnanhallituksen päätöksellä poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteessa sekä kokouskutsun määräajasta poikkeaminen. Näiden pykälien tarkoituksena on turvata kunnan päätöksenteon toimintakyky poikkeustilanteessa tai normaaliolojen häiriötilanteissa.

Teknisenä korjauksena hallintosääntöön ehdotetaan muutettavaksi joitain nimikkeitä vastaamaan nykytilannetta. Lisäksi esimies-termi muutetaan koko hallintosäännön osalta esihenkilö-termiksi kuvaamaan paremmin nykyisin käytössä olevaa termistöä. Hallintosäännön kunnanhallituksen esittelijää koskevaa kohtaa ja yleistä esittelyä kuvaavaa kohtaa muutetaan siten, että niistä poistetaan päivämääräviittaus, jolloin kunnanhallituksen esittelijä on vaihtunut. Kunnanhallituksen esittelijänä toimii jatkossakin pormestari. 

Lisäksi kasvatus- ja sivistyslautakunnan tehtävää on korjattu lakimuutoksen vuoksi. 

Muutokset on esitetty liitteessä.

Hallintosäännön voimaantulo

Kuntalaissa ei säädetä hallintosäännön voimaantulosta. Voimaantuloon sovelletaan päätösten täytäntöönpanokelpoisuutta koskevaa 143 §:ää. Päätös voidaan panna täytäntöön, vaikka se ei ole vielä saanut lainvoimaa, jollei oikaisuvaatimus tai valitus päätöksen täytäntöönpanon vuoksi käy hyödyttömäksi. Hallintosäännöllä järjestetään kunnan sisäistä hallintoa ja toimintaa. Tämän vuoksi on katsottu, että hallintosääntö voi mahdollisesta valituksesta huolimatta tulla voimaan heti kun se on hyväksytty.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO

  • hyväksyy liitteenä esitetyn hallintosäännön voimaan 1.7.2023 alkaen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

 

Kokouskäsittely

Hallintojohtaja Antti-Pekka Röntynen selosti asiaa kokouksessa. 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.