Kunnanhallitus, kokous 4.11.2024

§ 371 Sula III työpaikka-alueen rakentaminen, lisä- ja muutostöiden hyväksyminen

TUUDno-2023-674

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jussi Pesonen, työpäällikkö, jussi.pesonen@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Kunnallistekniikan rakentaminen julkaisi hankintalain 1397/2016 mukaisen hankintailmoituksen Sula III työpaikka-alueen esirakentaminen ja kunnallistekniikan rakentaminen Kauppa- ja teollisuusministeriön ylläpitämässä ilmoitusjärjestelmässä (HILMA) 26.3.2023. Hankinta oli EU-kynnysarvon ylittävä ja menettelytapana käytetiin avointa hankintaa. Hankintajulkaisu tehtiin Cloudia-kilpailutusjärjestelmässä.

Sula III työpaikka-alueen esirakentaminen ja kunnallistekniikan rakentaminen käsittää alueen katujen rakentamisen, esirakentamisen ja kunnallistekniikan rakentamisen täysin valmiiksi. Lisäksi rakennetaan pääjätevesiviemäri Tuusulan itäväylän eteläpuolelle. Esirakentamisvaiheessa tehdään katujen ja kunnallistekniikan pohjavahvistustoimenpiteitä (esikuormitukset ja pilaristabiloinnit).

Tarjoajilla oli mahdollisuus esittää tarjouspyyntöön liittyviä lisäkysymyksiä 14.4.2023 kello 12:00  mennessä. Määräaikaan mennessä esitettiin kuusi (6) kysymystä, joihin vastattiin Cloudia-kilpailutusjärjestelmässä.

Tarjoukset tuli jättää Cloudia-kilpailutusjärjestelmässä 17.5.2023 kello 12:00 mennessä. Määräaikaan mennessä kunta sai kuusi (6) tarjousta.

Urakoitsijan valintamenettely tapahtui kaksivaiheisesti. Ensimmäisessä vaiheessa tarkasteltiin, että tarjous vastasi sisällöltään ja muodoltaan tarjouspyynnön ehtoja. Toisessa vaiheessa hyväksytyn jättäneistä urakoitsijoista urakkasuorituksen tekijäksi valittiin se, jonka tarjous on kokonaishinnaltaan halvin. Kaikki saadut tarjoukset hyväksyttiin.

Tarjouksista halvin on Louhintahiekka Oy:n tarjous 9 104 000,00 euroa (alv 0%). Urakoisijan kanssa on pidetty 24.5.20223 selontekoneuvottelu, jossa selvitettiin urakan sisällön käsitys.

Hallintosäännön 133 §:n mukaan kunnanhallituksen päätökseen perustuvan sopimuksen allekirjoittavat kaksi yhdessä pormestari, kansliapäällikkö, kunnansihteeri (hallintojohtaja), henkilöstöjohtaja, talousjohtaja tai joku heistä yhdessä ao. toimialuejohtajan kanssa.

Ehdotus

Esittelijä

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää

  • että Sula III työpaikka-alueen esirakentaminen ja kunnallistekniikan rakentaminen -urakasta tehdään kokonaishintaurakkasopimus halvimman tarjouksen tehneen Louhintahiekka Oy:n kanssa.

 

Lisäksi tekninen lautakunta päättää

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Jussi Pesonen, työpäällikkö, jussi.pesonen@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • että Sula III työpaikka-alueen esirakentaminen ja kunnallistekniikan rakentaminen -urakasta tehdään kokonaishintaurakkasopimus halvimman tarjouksen tehneen Louhintahiekka Oy:n kanssa

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessaan.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Kuntakehitysjohtaja Pirjo Sirén selosti asiaa kokouksessa. 

Valmistelija

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Perustelut

Tausta 

Sulan työpaikka-alue III asemakaava hyväksyttiin valtuustossa 7.2.2022. Esisopimukset alueiden luovuttamisesta 4 kpl hyväksyttiin Tuusulan valtuustossa 9.11.2020. Alueen maanomistajien kanssa solmittiin maankäyttösopimus 8.6.2021. Maankäyttösopimus on kaikkien Sula III alueen maanomistajien yhteinen ja kiinteistöittäin tehtiin esisopimukset, maankäyttösopimuksen yhteydessä. Kiinteistöjen kauppakirjat (luovutus- ja vaihtokirjat) tehtiin 6.6.2022. EV- ja katualueet luovutettiin kunnalle ilman erillistä korvausta. Valtuuston hyväksymän maankäyttösopimuksen mukaisesti Tuusulan kunta vastaa kunnallistekniikan rakentamisesta.  

Kunnalle luovutettujen maiden kauppakirjoissa on määrätty, että mikäli luovutettavalla määräalalla todetaan maaperätutkimusten tai maankaivun yhteydessä pilaantunutta maaperää tai pohjavettä tai maaperään haudattuna sinne kuulumatonta purkujätettä, purkamattomia kellareita, öljysäiliöitä yms., eikä syyllistä saada selville, vastaa purkamiskustannuksista ja maaperän sekä pohjaveden puhdistamiskustannuksista luovuttaja. Kauppakirjat sisältävät myös määräyksen siitä, että mahdollinen pilaantunut maaperä siirretään maaomistajan tontin puolelle, jossa maanomistaja suorittaa tarvittavat puhdistamistoimenpiteet. 

Tuusulan kunta kilpailutti Sula III työpaikkaan rakennusurakan toukokuussa 2023. Urakka käsittää Sula III asemakaava-alueelle suunnittelun katujen ja muun kunnallistekniikan rakentamisen ja rakentamisen edellyttämät esirakennustyöt, pilaristabiloinnin. Kunnanhallitus valitsi kokouksessaan 12.6.2023 § 256 urakoitsijaksi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen jättäneen Louhintahiekka Oy:n. Urakan kokonaishinnaksi oli annettu 9 104 000 euroa (alv 0 %). Urakkasopimus allekirjoitettiin 11.8.2023 ja urakka aloitettiin 17.8.2023. 

Kaava-alueen käyttöhistoriatietojen mukaan osalla aluetta, nk. Korvenrannan tilalla, on ollut Tuusulan kunnanhallituksen vuonna 1992 antama lupa sijoittaa turpeenottoalueelle (4,3 ha) puhtaita maa-aineksia. Saastuneita maa-aineksia ja rakennusjätettä ei saanut luvan mukaan käyttää ottoalueen täytössä. Lupa oli voimassa ensin vuoden 1994 loppuun saakka, jota myöhemmin kunnanhallituksen päätöksellä jatkettiin vuoden 1999 loppuun. Ottoalueen tilavuus oli 43 000 m3.  

Tuusulan kunnan Ympäristö- ja rakennuslautakunta oli myöntänyt vuonna 1998 Korvenrannan tilaa koskevan jäteluvan sijoittaa alueelle purkuasfalttia 2000 t/a, purkutiiltä 100 t/a, purkulaastia 10 t/a ja purkubetonia 100 t/a. Täyttöalueen laajuus oli lupahakemuksen mukaan 12,4 ha ja alueen sanottiin täyttyvän maksimissaan 1 ha/vuosi ja määrä olisi 1500 m3/ha. Lupahakemuksen mukaan ilmeisesti edellinen täyttöalue samalla tilaa oli jo loppuun täytetty. Ympäristöluvan voimassaolo päättyi vuonna 2006.  

Korvenrannan käyttöä koskevissa valvontaraporteissa (v. 1999 ja v. 2003-2005) yhteensä tilalla olisi asfalttijätettä 7119 t, purkutiiltä 240 t, purkulaastia 26 t ja purkubetonia 1544 t, yhteensä 8929 t. Ympäristölupapäätöksen mukaan täytettyä aluetta tilalla Korvenranta on ollut v. 1998 yhteensä 4,5 ha, jossa jätettä 1500 m3/ha, yhteensä 6750 m3/11 475 t (tiheydellä 1,7 t/m3). Edellä esitetyn perusteella tilalla Korvenranta olisi kenttäsijoitettua jätettä yhteensä vähintään 20 404 t. Ympäristöviranomaisten seurantaraporttien mukaan kaava-alueella olisi jätettä muuallakin kuin Korvenrannan tilalla. 

Ennen urakan alkua tutkittiin asemakaavan mukaisilla EV- ja katualueilla maaperän laatua. Alueella todettiin pieni määrä lievästi pilaantunutta maata, joka on vietävä asianmukaiseen käsittelypaikkaa. Pilaantuneen maan ohella katualueilta (pa. 4,52 ha) löytyi jätettä, jonka määrä koekuopissa vaihteli < 5…30 %:iin. Jäte oli laadultaan pääosin ympäristöluvan mukaista. 

Lisä- ja muutostöiden perustelut 

Urakan esirakennustöiden aikana on ilmennyt, että kaavan mukaisilla katualueilla on maaperässä jätettä huomattavia määriä syvyydellä 1…1,5 m. Jätettä oli selvästi enemmän kuin koekuoppien perusteella voitiin arvioida tai ympäristöluvalla alueelle oli voitu sijoittaa. Urakoitsijan arvion mukaan maaperässä olisi jätteen sekaista maa-ainesta noin 45 000 m3ktr, mikä painona tarkoittaa noin 75 000…80 000 tonnia. Jäte on pääosin asfalttijätettä. Paikoitellen joukossa on myös betonijätettä sekä pienempiä määriä mm. tiiltä, laastia, auton renkaita ja metallia. 

Pilaantuneista maista tehtiin nk. pima-ilmoitus Uudenmaan ely-keskukselle. Pima-ilmoituksen ja siitä tehdyn päätöksen mukaan poiskuljetettava pilaantunut maa-aines siirretään em. kauppakirjan mukaisesti tontin puolelle, suojataan leviämisen estämiseksi ja maa-aines siirretään asianmukaisen ympäristöluvan omaavaan paikkaan loppusijoitettavaksi. Poiskuljettavan pilaantuneen maan jatkokäsittelykustannuksista vastaa tontin omistaja. 

Urakan esirakennustöiden aikana oli katualueilta kaivettavien jätteiden osalta suunniteltu toimittavan vastaavalla tavalla. Roskaantumis- ja jäteasioissa toimivaltainen viranomainen Keski-Uudenmaan ympäristökeskus ei tätä kuitenkaan hyväksynyt. Jätteen sekaista maata saa Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen kannanoton mukaan varastoida ja käsitellä vain asemakaavan mukaisella katualueella. Jätteet on poistettava katualueelta, koska niitä ei voi hyödyntää osana katurakennetta ja ne estävät maapohjan vahvistamisen pilaristabiloinnilla. 

Katujen ja maanalaisen infran perustamistavasta johtuen ympäristökeskuksen esittämä jätteensekaisen maan käsittely ja varastointi ei ollut mahdollista siten, että käsittelyn olisi suorittanut maa-alueiden luovuttaja samalla tavoin kuin pilaantuneen maan osalta toimittiin. Myöskään ympäristökeskuksen esitys hakea ympäristölupa varastoida tai käsitellä jätettä tontilla ei käytännössä ollut mahdollista, koska lupakäsittelyn ilmoitettiin kestävän noin vuoden. Työtilaa saadakseen, ja jotta työmaata ei tarvitsisi seisauttaa, urakoitsija aloitti omalla riskillä jätepitoisen maan kaivun ja jätteen erottelun siten, että katualueille voitiin rakentaa työalustat stabilointikoneille, maapohjat stabiloida ja järjestää näin varastotilaa katualueille. Tällä hetkellä katualueista on kaivettu ja puhdistettu jätteistä noin 50 %. Jäte, asfaltti, on kuljettu asfalttiasemalle, jossa se on otettu vastaan korvauksetta. 

Jätteen erotteleva kaivu, jätteen erottelu maamassoista ja kuljetus vastaanottoon eivät ole kuuluneet alkuperäiseen urakkaan, vaan urakoitsija on jättänyt niistä lisätyötarjoukset. Tarjoukset on annettu yksikköhinnoilla, ja hinnat perustuvat pääosin alkuperäisen urakkatarjouksen yhteydessä annettuihin yksikköhintoihin. Tarjous perustuu oletukseen, että jätteen sekaista maata on kaivettava yhteensä n. 45 000 m3ktr ja jäte on erotettava maa-aineksesta. Erotellut jakeet toimitetaan asianmukaisiin loppusijoituskohteisiin tai hyötykäyttöön. Jätelöydöksistä aiheutuvat, urakoitsijan esittämät lisätyöt ovat (alv 0 %): 

  • Leikkausmaiden seassa olevien rakennusjätteiden käsittely (LMT 1C, 3.11.2023) 651 520 € 
  • Kaivumaiden vastaanottohinnan muutos (LMT 4B, 26.9.2023)                               115 830 € 
  • Rakennekerrosten alapuoliset täyttötyöt (LMT 6, 11.10.2023)                                560 000 € 
  • Seulottujen massojen jatkokäsittely     (LMT 8B, 17.10.2023)                                 211 850 € 
  • PIMA-maiden käsittely työmaalla (LMT 9, 17.101.2023)                                         4 110 € 
  • Seulottujen massojen vastaanottomaksut (LMT 10A, 18.10.2023)                         422 500 € 
     

Arviohinta lisätöille on yhteensä 1 965 810 euroa (alv 0%). Todelliset kustannukset perustuvat määrämitattuihin suoritteisiin. Seulottujen maiden jatkokäsittely- ja vastaanottokustannukset riippuvat seula-alitteen laadusta ja lopullisesta sijoituspaikasta. Lisätyötarjouksissa on otettu huomioon kunnalle kuuluvia hyvityksiä. Lisätöiden sisällöistä ja määristä on käyty useita neuvotteluja urakoitsijan kanssa pyrkien löytämään kustannustehokas tapa jätteiden käsittelylle.  

Välittömiä hyväksyttäviä lisätöitä ovat LMT 1C, LMT 6 ja LMT 9, yhteissummaltaan 1 215 630 euroa (alv 0%). Muiden lisätyöesitysten hyväksynnän tarve ajankohtaistuu myöhemmin.  

Lopullisten lisätyökustannusten suuruuteen vaikuttaa jätteen sekaisen maan määrä sekä jätteestä erotetun maa-aineksen laatu, määrä ja sijoituspaikka. Samoin on odotettavissa lisä- ja muutostyöesityksiä, jotka liittyvät infran rakentamiseen. Niiden kustannusvaikutuksen arvioidaan olevan vähäinen. Tällä hetkellä katu-alueesta on kaivettu noin 50 % ja jätteen erottelusta aiheutuneet kulut ovat 401 920,00 euroa, jotka sisältyvät LMT 1C:n tarjoukseen.   

Urakoitsijan kanssa on käyty neuvotteluja myös urakan keskeyttämisestä, mutta niitä ei pidetä tarkoituksenmukaisena ratkaisuna, koska urakoitsijalla olisi tällöin oikeus korvauksiin menetetyn katteen, tehdyn työn ja hankintojen osalta. Urakan keskeytys on perusteltua vain, jos päätetään, että asemakaava-aluetta ei toteuteta lainkaan. 

Urakan jatkamisen yhteydessä tulee esiin kysymys alueella olevien jätteiden käsittelyn kustannusten määrästä ja jakautumisesta. Yhdyskuntatekniikan käsitys tähänastisten selvitysten perusteella on, että rakennettavalla katualueella saattaa olla huomattavasti enemmän jätteiksi luettavia aineksia kuin rakentamisen alkuvaiheessa oli syytä olettaa. Urakan jatkuessa riskinä on jätteistä kunnalle koituvien käsittelykustannusten (ainesten käsittelyn, kuljetusten, vastaanoton kustannukset yms.) merkittävä nousu. Nämä kustannuserät voivat muodostua huomattavan suuriksi. Kunnalle lopulta koituvien kokonaiskustannusten määrään vaikuttaa katualueiden luovuttajan korvaamien kustannusten osuus. 

Katualueiden luovuttajan kanssa käydään neuvotteluja vastuukysymyksistä ja kunta pidättää itsellään oikeuden vaatia korvaukset niistä kustannuksista, jotka ovat sille aiheutuneet alueella olevien jätteiden poiskaivusta ja käsittelystä. Tällä päätöksellä kunta päättää ainoastaan oman urakkansa edistämisestä, ei lopullisesta kannastaan kustannusten jakamisesta katualueiden luovuttajan ja kunnan kesken. 

Hallintosäännön maankäyttö ja rakentaminen toimivaltataulukon mukaan yhdyskuntatekniikan investointeihin liittyvistä yli 500 000 euron lisä- ja muutostöistä päättää kunnanhallitus. 

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, vt. kansliapäällikkö

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä Louhintahiekka Oy:n lisätyöesitykset LMT 1C, LMT 6 ja LMT 9, yhteisarvoltaan 1 215 630 euroa (alv 0%). Työ tehdään tarjousten mukaisin yksikköhinnoin ja laskutus perustuu tilaajan tai tilaajan edustajan todentamiin suoritteisiin. Muista lisä- ja muutostyöesityksistä päätetään erikseen. 

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • jättää asian pöydälle. 

Esteellisyys

Kalle Ikkelä

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja Kalle Ikkelä ilmoitti olevansa hallintolain 28.1 pykälän kohdan 7 mukaisesti esteellinen (yleisjäävi) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Puheenjohtajana toimi 1. varapuheenjohtaja Anna Yltävä. 

Kuntakehitysjohtaja Pirjo Sirén ja yhdyskuntatekniikan päällikkö Petri Juhola selostivat asiaa kokouksessa. 

Kokouksen aikana pidettiin neuvottelutauko klo 18.30 - 18.48. 

Asian käsittelyn aikana Ari Nyman ehdotti asian jättämistä pöydälle. Kunnanhallitus päätti hyväksyä ehdotuksen yksimielisesti. 

Valmistelija

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Perustelut

Tausta 

Sulan työpaikka-​alue III asemakaava hyväksyttiin valtuustossa 7.2.2022. Esisopimukset alueiden luovuttamisesta 4 kpl hyväksyttiin Tuusulan valtuustossa 9.11.2020. Alueen maanomistajien kanssa solmittiin maankäyttösopimus 8.6.2021. Maankäyttösopimus on kaikkien Sula III alueen maanomistajien yhteinen ja kiinteistöittäin tehtiin esisopimukset,​ maankäyttösopimuksen yhteydessä. Kiinteistöjen kauppakirjat (luovutus-​ ja vaihtokirjat) tehtiin 6.6.2022. EV-​ ja katualueet luovutettiin kunnalle ilman erillistä korvausta. Valtuuston hyväksymän maankäyttösopimuksen mukaisesti Tuusulan kunta vastaa kunnallistekniikan rakentamisesta.  

Kunnalle luovutettujen maiden kauppakirjoissa on määrätty,​ että mikäli luovutettavalla määräalalla todetaan maaperätutkimusten tai maankaivun yhteydessä pilaantunutta maaperää tai pohjavettä tai maaperään haudattuna sinne kuulumatonta purkujätettä,​ purkamattomia kellareita,​ öljysäiliöitä yms.,​ eikä syyllistä saada selville,​ vastaa purkamiskustannuksista ja maaperän sekä pohjaveden puhdistamiskustannuksista luovuttaja. Kauppakirjat sisältävät myös määräyksen siitä,​ että mahdollinen pilaantunut maaperä siirretään maaomistajan tontin puolelle,​ jossa maanomistaja suorittaa tarvittavat puhdistamistoimenpiteet. 

Tuusulan kunta kilpailutti Sula III työpaikkaan rakennusurakan toukokuussa 2023. Urakka käsittää Sula III asemakaava-​alueelle suunnittelun katujen ja muun kunnallistekniikan rakentamisen ja rakentamisen edellyttämät esirakennustyöt,​ pilaristabiloinnin. Kunnanhallitus valitsi kokouksessaan 12.6.2023 § 256 urakoitsijaksi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen jättäneen Louhintahiekka Oy:n. Urakan kokonaishinnaksi oli annettu 9 104 000 euroa (alv 0 %). Urakkasopimus allekirjoitettiin 11.8.2023 ja urakka aloitettiin 17.8.2023. 

Kaava-​alueen käyttöhistoriatietojen mukaan osalla aluetta,​ nk. Korvenrannan tilalla,​ on ollut Tuusulan kunnanhallituksen vuonna 1992 antama lupa sijoittaa turpeenottoalueelle (4,​3 ha) puhtaita maa-​aineksia. Saastuneita maa-​aineksia ja rakennusjätettä ei saanut luvan mukaan käyttää ottoalueen täytössä. Lupa oli voimassa ensin vuoden 1994 loppuun saakka,​ jota myöhemmin kunnanhallituksen päätöksellä jatkettiin vuoden 1999 loppuun. Ottoalueen tilavuus oli 43 000 m3.  

Tuusulan kunnan Ympäristö-​ ja rakennuslautakunta oli myöntänyt vuonna 1998 Korvenrannan tilaa koskevan jäteluvan sijoittaa alueelle purkuasfalttia 2000 t/a,​ purkutiiltä 100 t/a,​ purkulaastia 10 t/a ja purkubetonia 100 t/a. Täyttöalueen laajuus oli lupahakemuksen mukaan 12,​4 ha ja alueen sanottiin täyttyvän maksimissaan 1 ha/vuosi ja määrä olisi 1500 m3/ha. Lupahakemuksen mukaan ilmeisesti edellinen täyttöalue samalla tilaa oli jo loppuun täytetty. Ympäristöluvan voimassaolo päättyi vuonna 2006.  

Korvenrannan käyttöä koskevissa valvontaraporteissa (v. 1999 ja v. 2003-​2005) yhteensä tilalla olisi asfalttijätettä 7119 t,​ purkutiiltä 240 t,​ purkulaastia 26 t ja purkubetonia 1544 t,​ yhteensä 8929 t. Ympäristölupapäätöksen mukaan täytettyä aluetta tilalla Korvenranta on ollut v. 1998 yhteensä 4,​5 ha,​ jossa jätettä 1500 m3/ha,​ yhteensä 6750 m3/11 475 t (tiheydellä 1,​7 t/m3). Edellä esitetyn perusteella tilalla Korvenranta olisi kenttäsijoitettua jätettä yhteensä vähintään 20 404 t. Ympäristöviranomaisten seurantaraporttien mukaan kaava-​alueella olisi jätettä muuallakin kuin Korvenrannan tilalla. 

Ennen urakan alkua tutkittiin asemakaavan mukaisilla EV-​ ja katualueilla maaperän laatua. Alueella todettiin pieni määrä lievästi pilaantunutta maata,​ joka on vietävä asianmukaiseen käsittelypaikkaa. Pilaantuneen maan ohella katualueilta (pa. 4,​52 ha) löytyi jätettä,​ jonka määrä koekuopissa vaihteli < 5…30 %:iin. Jäte oli laadultaan pääosin ympäristöluvan mukaista. 

Lisä-​ ja muutostöiden perustelut 

Urakan esirakennustöiden aikana on ilmennyt,​ että kaavan mukaisilla katualueilla on maaperässä jätettä huomattavia määriä syvyydellä 1…1,​5 m. Jätettä oli selvästi enemmän kuin koekuoppien perusteella voitiin arvioida tai ympäristöluvalla alueelle oli voitu sijoittaa. Urakoitsijan arvion mukaan maaperässä olisi jätteen sekaista maa-​ainesta noin 45 000 m3ktr,​ mikä painona tarkoittaa noin 75 000…80 000 tonnia. Jäte on pääosin asfalttijätettä. Paikoitellen joukossa on myös betonijätettä sekä pienempiä määriä mm. tiiltä,​ laastia,​ auton renkaita ja metallia. 

Pilaantuneista maista tehtiin nk. pima-​ilmoitus Uudenmaan ely-​keskukselle. Pima-​ilmoituksen ja siitä tehdyn päätöksen mukaan poiskuljetettava pilaantunut maa-​aines siirretään em. kauppakirjan mukaisesti tontin puolelle,​ suojataan leviämisen estämiseksi ja maa-​aines siirretään asianmukaisen ympäristöluvan omaavaan paikkaan loppusijoitettavaksi. Poiskuljettavan pilaantuneen maan jatkokäsittelykustannuksista vastaa tontin omistaja. 

Urakan esirakennustöiden aikana oli katualueilta kaivettavien jätteiden osalta suunniteltu toimittavan vastaavalla tavalla. Roskaantumis-​ ja jäteasioissa toimivaltainen viranomainen Keski-​Uudenmaan ympäristökeskus ei tätä kuitenkaan hyväksynyt. Jätteen sekaista maata saa Keski-​Uudenmaan ympäristökeskuksen kannanoton mukaan varastoida ja käsitellä vain asemakaavan mukaisella katualueella. Jätteet on poistettava katualueelta,​ koska niitä ei voi hyödyntää osana katurakennetta ja ne estävät maapohjan vahvistamisen pilaristabiloinnilla. 

Katujen ja maanalaisen infran perustamistavasta johtuen ympäristökeskuksen esittämä jätteensekaisen maan käsittely ja varastointi ei ollut mahdollista siten,​ että käsittelyn olisi suorittanut maa-​alueiden luovuttaja samalla tavoin kuin pilaantuneen maan osalta toimittiin. Myöskään ympäristökeskuksen esitys hakea ympäristölupa varastoida tai käsitellä jätettä tontilla ei käytännössä ollut mahdollista,​ koska lupakäsittelyn ilmoitettiin kestävän noin vuoden. Työtilaa saadakseen,​ ja jotta työmaata ei tarvitsisi seisauttaa,​ urakoitsija aloitti omalla riskillä jätepitoisen maan kaivun ja jätteen erottelun siten,​ että katualueille voitiin rakentaa työalustat stabilointikoneille,​ maapohjat stabiloida ja järjestää näin varastotilaa katualueille. Tällä hetkellä katualueista on kaivettu ja puhdistettu jätteistä noin 50 %. Jäte,​ asfaltti,​ on kuljettu asfalttiasemalle,​ jossa se on otettu vastaan korvauksetta. 

Jätteen erotteleva kaivu,​ jätteen erottelu maamassoista ja kuljetus vastaanottoon eivät ole kuuluneet alkuperäiseen urakkaan,​ vaan urakoitsija on jättänyt niistä lisätyötarjoukset. Tarjoukset on annettu yksikköhinnoilla,​ ja hinnat perustuvat pääosin alkuperäisen urakkatarjouksen yhteydessä annettuihin yksikköhintoihin. Tarjous perustuu oletukseen,​ että jätteen sekaista maata on kaivettava yhteensä n. 45 000 m3ktr ja jäte on erotettava maa-​aineksesta. Erotellut jakeet toimitetaan asianmukaisiin loppusijoituskohteisiin tai hyötykäyttöön. Jätelöydöksistä aiheutuvat,​ urakoitsijan esittämät lisätyöt ovat (alv 0 %): 

  • Leikkausmaiden seassa olevien rakennusjätteiden käsittely (LMT 1C,​ 3.11.2023) 651 520 € 
  • Kaivumaiden vastaanottohinnan muutos (LMT 4B,​ 26.9.2023)                               115 830 € 
  • Rakennekerrosten alapuoliset täyttötyöt (LMT 6,​ 11.10.2023)                                560 000 € 
  • Seulottujen massojen jatkokäsittely     (LMT 8B,​ 17.10.2023)                                 211 850 € 
  • PIMA-​maiden käsittely työmaalla (LMT 9,​ 17.101.2023)                                         4 110 € 
  • Seulottujen massojen vastaanottomaksut (LMT 10A,​ 18.10.2023)                         422 500 € 
     

Arviohinta lisätöille on yhteensä 1 965 810 euroa (alv 0%). Todelliset kustannukset perustuvat määrämitattuihin suoritteisiin. Seulottujen maiden jatkokäsittely-​ ja vastaanottokustannukset riippuvat seula-​alitteen laadusta ja lopullisesta sijoituspaikasta. Lisätyötarjouksissa on otettu huomioon kunnalle kuuluvia hyvityksiä. Lisätöiden sisällöistä ja määristä on käyty useita neuvotteluja urakoitsijan kanssa pyrkien löytämään kustannustehokas tapa jätteiden käsittelylle.  

Välittömiä hyväksyttäviä lisätöitä ovat LMT 1C,​ LMT 6 ja LMT 9,​ yhteissummaltaan 1 215 630 euroa (alv 0%). Muiden lisätyöesitysten hyväksynnän tarve ajankohtaistuu myöhemmin.  

Lopullisten lisätyökustannusten suuruuteen vaikuttaa jätteen sekaisen maan määrä sekä jätteestä erotetun maa-​aineksen laatu,​ määrä ja sijoituspaikka. Samoin on odotettavissa lisä-​ ja muutostyöesityksiä,​ jotka liittyvät infran rakentamiseen. Niiden kustannusvaikutuksen arvioidaan olevan vähäinen. Tällä hetkellä katu-​alueesta on kaivettu noin 50 % ja jätteen erottelusta aiheutuneet kulut ovat 401 920,​00 euroa,​ jotka sisältyvät LMT 1C:n tarjoukseen.   

Urakoitsijan kanssa on käyty neuvotteluja myös urakan keskeyttämisestä,​ mutta niitä ei pidetä tarkoituksenmukaisena ratkaisuna,​ koska urakoitsijalla olisi tällöin oikeus korvauksiin menetetyn katteen,​ tehdyn työn ja hankintojen osalta. Urakan keskeytys on perusteltua vain,​ jos päätetään,​ että asemakaava-​aluetta ei toteuteta lainkaan. 

Urakan jatkamisen yhteydessä tulee esiin kysymys alueella olevien jätteiden käsittelyn kustannusten määrästä ja jakautumisesta. Yhdyskuntatekniikan käsitys tähänastisten selvitysten perusteella on,​ että rakennettavalla katualueella saattaa olla huomattavasti enemmän jätteiksi luettavia aineksia kuin rakentamisen alkuvaiheessa oli syytä olettaa. Urakan jatkuessa riskinä on jätteistä kunnalle koituvien käsittelykustannusten (ainesten käsittelyn,​ kuljetusten,​ vastaanoton kustannukset yms.) merkittävä nousu. Nämä kustannuserät voivat muodostua huomattavan suuriksi. Kunnalle lopulta koituvien kokonaiskustannusten määrään vaikuttaa katualueiden luovuttajan korvaamien kustannusten osuus. 

Katualueiden luovuttajan kanssa käydään neuvotteluja vastuukysymyksistä ja kunta pidättää itsellään oikeuden vaatia korvaukset niistä kustannuksista,​ jotka ovat sille aiheutuneet alueella olevien jätteiden poiskaivusta ja käsittelystä. Tällä päätöksellä kunta päättää ainoastaan oman urakkansa edistämisestä. Tämä päätös ei koske kustannusten jakamista katualueiden luovuttajan ja kunnan kesken, vaan niissä noudatetaan lakia ja edellä mainittuja tehtyjä sopimuksia.

Hallintosäännön maankäyttö ja rakentaminen toimivaltataulukon mukaan yhdyskuntatekniikan investointeihin liittyvistä yli 500 000 euron lisä-​ ja muutostöistä päättää kunnanhallitus. 

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, vt. kansliapäällikkö

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä Louhintahiekka Oy:n lisätyöesitykset LMT 1C, LMT 6 ja LMT 9, yhteisarvoltaan 1 215 630 euroa (alv 0%). Työ tehdään tarjousten mukaisin yksikköhinnoin ja laskutus perustuu tilaajan tai tilaajan edustajan todentamiin suoritteisiin. Muista lisä- ja muutostyöesityksistä päätetään erikseen. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Esteellisyys

Kalle Ikkelä

Eriävä mielipide

Kunnanhallitus 13.11.2023 §449

ERIÄVÄ MIELIPIDE


Tuusulan kunnan ei olisi pitänyt lähteä maksamaan Sula III ylimääräisiä kuluja. Ongelma on syntynyt siitä, että maanomistaja ei ole hakenut ympäristölupaa vaikka kunnan ja maaomistajan allekirjottamissa sopimuksessa on selvästi asia sovittu. 

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja Kalle Ikkelä ilmoitti olevansa hallintolain 28.1 pykälän kohdan 7 mukaisesti esteellinen (yleisjäävi) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Puheenjohtajana tämän asian osalta toimi 1. varapuheenjohtaja Anna Yltävä. 

Jari Immonen saapui klo 16.17 tämän asian käsittelyn aikana. 

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun, esittelijä muutti pykälän selostusosaa seuraavasti: 
Muutetaan lause: "Tällä päätöksellä kunta päättää ainoastaan oman urakkansa edistämisestä, ei lopullisesta kannastaan kustannusten jakamisesta katualueiden luovuttajan ja kunnan kesken."
Tilalle:  "Tällä päätöksellä kunta päättää ainoastaan oman urakkansa edistämisestä. Tämä päätös ei koske kustannusten jakamista katualueiden luovuttajan ja kunnan kesken, vaan niissä noudatetaan lakia ja edellä mainittuja tehtyjä sopimuksia." Esittelijän tekemä muutos on huomioitu pöytäkirjassa.
 
Puheenjohtajan jatkettua keskustelua, Ari Nyman ehdotti asian hylkäämistä. Nymanin ehdotus raukesi kannattamattona. Nyman jätti päätökseen eriävän mielipiteen. Toimitettu kirjallinen perustelu eriävään mielipiteeseen on liitetty pöytäkirjaan. 

Valmistelija

Jussi Pesonen, työpäällikkö, jussi.pesonen@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan Vesi on käynyt maanomistajan kanssa keskustelun pääjätevesiviemäriputken sijoitusluvasta ja tässä yhteydessä tuotiin esiin, että putken suunnitellulla sijoitusalueella saattaa tulevaisuudessa olla liikennöintiä raskailla ajoneuvoilla tai varastoituna erilaista kuormaa.

Sulan pääjätevesiviemärin rakentaminen on laajentunut alkuperäisestä urakan tarjouspyyntömateriaalista noin sadalla metrillä ollen nyt yhteensä noin 300 metriä. Niukkojen pituuskaltevuuksien takia pääjätevesiviemärin linjausta on lyhennetty ja muutettu optimaalisempaan sijaintiin, jotta pituuskaltevuuteen on saatu pelivaraa. Maanomistajien kanssa käydyissä neuvotteluissa sovittiin myös, että viemärinlinjan rakentamista varten tehtävä työmaatie voidaan jättää purkamatta, jolloin tie toimii myöhemmin myös jätevesilinjan huoltotienä. Tien purkamisen poisjättämisellä säästetään tarjouksen kokonaishinnasta yhteensä 13 200 euroa. Lisätyön kokonaissumma on 171 361,64 euroa (alv 0%).

Toteutuslaajuuden muutoksen yhteydessä on vaihdettu myös pääjätevesiviemärin perustamistapa. Alkuperäisen perustamistapa, eli peltiarina ja kalliomurskeesta tehty asennusalusta eivät ole riittäviä, mikäli putkea kuormitetaan ylhäältäpäin. Uudeksi perustamistavaksi on A-insinöörit suunnittelutoimiston tekemien rakennussuunnitelmien perusteella määritetty pilaristabilointi, suunnitelmaote liitteenä 1.

Samassa yhteydessä tarkasteltiin myös Tuusulan itäväylän mahdollista leventämistä tulevaisuudessa ja maantien alittavan suojaputken pituutta on tarjouksessa jatkettu niin, ettei mahdollinen maantien levennys vaikuta jätevesiviemärin sijaintiin.

Tilaaja on pyytänyt urakoitsijalta tarjouksen muutostyöstä (liite 2) sisältäen työn uusien rakennussuunnitelmien mukaisesti. Kokonaistarjous sisältää hyvitykset urakkaan kuuluvista, mutta pois jäävistä töistä pl. työmaatien purkaminen.

Kunnanhallitus on kokouksessaan 13.11.2023 § 449 hyväksynyt Sula III työpaikka-alueen esirakentamista ja katujen ja kunnallistekniikan rakentamista koskevat lisätyöt. Koska lisätyöt kokonaisuudessaan ovat ylittäneet hallintosäännön toimivaltataulukon mukaisen lisätyörajan (yli 500 000 euroa) tuodaan lisätöiden hyväksyminen kunnanhallituksen käsittelyyn. Nyt käsittelyssä olevat lisätyöt eivät liity aiemmin käsiteltyjen lisätöiden syihin. 

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä Louhintahiekka Oy:n lisätyöesityksen LMT 13, yhteisarvoltaan 171 361,64 euroa (alv 0%). Työ tehdään tarjousten mukaisin yksikköhinnoin ja laskutus perustuu tilaajan tai tilaajan edustajan todentamiin suoritteisiin. Muista lisä- ja muutostyöesityksistä päätetään erikseen. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Kokouskäsittely

Kuntakehitysjohtaja Pirjo Sirén selosti asiaa kokouksessa. 

Kaavoituspäällikkö Anne Olkkola poistui klo 18.26 asian käsittelyn aikana. 

Valmistelija

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Perustelut

Sula III työpaikka-alueen esirakentamis- ja kunnallistekniikan rakentamisurakkaan liittyen kunnanhallitus hyväksyi (KH 13.11.2023, § 449) kohteen rakentajaksi valitun urakoitsijan esittämät lisä- ja muutostyöt LMT 1C, LMT 6 ja LMT 9, jotka olivat yhteisarvoltaan (arviohinta) 1 215 630 euroa (alv 0 %).

Samassa yhteydessä kunnanhallitus päätti, että muista kohteen lisä- ja muutostöistä päätetään erikseen. Tuusulan kunnan hallintosäännön (kv. 27.5.2024, § 54) mukaan rakennusurakan lisä- ja muutostöistä päättää kunnanhallitus, kun hankkeen kumulatiivinen lisä- ja muutostyöarvo ylittää 500 000 euroa.

Urakoitsija on esittänyt tilaajalle seuraavat alkuperäiseen urakkaan kuulumattomat lisä- ja muutostyöt, arviohinnaltaan 194 938,17 euroa (alv 0 %), jotka tilaajan edustajana toimiva rakennuttajakonsultti (TL-Infra Oy) on tarkistanut ja todennut perustelluiksi:

  • LMT 3: Työnaikainen aita Kukkatalon edustalle. Kunta on saanut (Kukkatalo) maanomistajalta lahjana määräalan kiinteistöstä. Alueelle sijoittuu hulevesialtaiden huoltotie. Lahjakirjan mukaan määräalalla olevat rakenteet kuuluvat luovutukseen. Rakentamisen tieltä on jouduttu purkamaan vanha Kukkatalon aita ja työn ajaksi on jouduttu rakentamaan uusi väliaikainen aita Kukkatalon puolelle estämään asiattomien pääsy Kukkatalolle. Kustannusvaikutus on 6 300,00 €.
  • LMT 4C, Kaivumaiden vastaanottohintojen muutokset. Urakan alkuvaiheessa työt jouduttiin pysäyttämään katualueilta löytyneiden asfaltti- ja betonikappaleiden takia, eikä urakoitsija voinut jatkaa työtään suunnitelmiensa mukaisesti. Jotta vältyttiin stabilointityön keskeyttämisestä ja tästä mahdollisesti johtuvista kustannuksista, tilaaja hyväksyi urakoitsijan esityksen vaihtoehtoisesta työtavasta hulevesialtaiden osalta. Esityksen mukaan altaiden pohjat stabiloidaan luonnollisesta maanpinnasta lähtien, kun alkuperäisen suunnitelman mukaan stabilointi olisi tehty altaan pohjan leikkauspinnasta. Stabiloituja leikkausmassoja muodostui suunnitelmista laskettuja määriä enemmän. Kustannusvaikutus on 79 495,02 €. Rakentamattoman, urakkaan kuuluneeseen stabilointipedin hyvitys käsitellään erikseen sidotuissa määrissä.
  • LMT 7C, Rakennekerrosten alapuoliset pengerrystyöt. Hulevesialtaiden viereen rakennettavan huoltotien korkoasema ja tasaukset on suunniteltu perustuen maanmittauslaitoksen tuottamaan keilausaineistoon, joka on vapaasti ladattavissa maanmittauslaitoksen verkkopalvelusta. Aineiston esittämä maanpinnantaso poikkeaa todellisesta maanpinnantasosta johtuen todennäköisesti puu- ja pensaskasvuston lehtipeitteestä. Tästä syystä huoltotien alle on jouduttu rakentamaan maapenger, jotta huoltotie on saatu rakennettua tarkoituksenmukaiselle korkotasolle. Kustannusvaikutus on 13 067,60 €.
  • LMT 18A, Kukkatalon mainostaulun purkaminen. Kunta on saanut (Kukkatalo) maanomistajalta lahjana määräalan kiinteistöstä, jotta alueelle saadaan mahtumaan tarvittavat hulevesirakenteet. Lahjakirjan mukaan määräalalla olevat rakenteet kuuluvat luovutukseen. Rakentamisen tieltä on jouduttu purkamaan vanha mainostaulu. Kustannusvaikutus on 4 500,00 €.
  • LMT 19A, Ylimääräiset keskitysrenkaat. Tuusulan itäväylän ali on tunkattu suojaputki pääjätevesiviemäriä varten. Putken pysyvyyden varmistamiseksi tilaaja on halunnut, että keskitysrenkaita asennetaan suunniteltua enemmän. Kustannusvaikutus on 1 643,00 €.
  • LMT 20, Sulanpolulla olevat jätteensekaiset maat. Sulanpolun maaleikkauksen yhteydessä on löytynyt betoni-, ja asfalttikappaleita.  Löytyneiden betoni- ja asfalttijakeiden takia leikkausmassoja ei ole voitu kuljettaa tavanomaiselle maankaatopaikalle suoraan, vaan ne on käsitelty ensin seulomalla karkeasti leikkausvaiheessa välppäkauhalla ja läjitetty työmaalle jatkokäsittelyä varten. Kustannusvaikutus on 49 920,00 €. Toimenpide liittyy kunnanhallituksen jo aiemmin hyväksymään LMT1C:hen, mutta on kustannusseurannan vuoksi pidetty erillisenä lisä- ja muutostyönä. Hyvitys maaleikkauksen määrästä käsitellään samassa yhteydessä lisätyön numero 1C:n hyvitysten kanssa.
  • LMT 21A, Huoltotien varrella olevat jätteensekaiset maat. Hulevesialtaiden 1 ja 2 kohdalla sekä näitä sivuavan huoltotien kohdalta on maasta löytynyt betonilaattoja, jotka ovat ilmeisesti alueella olleen entisen minkkitarhan rakenteiden perustuksia. Betonit on poistettava rakentamisen tieltä ja kuljetettava asianmukaiseen paikkaan. Kustannusvaikutus on 6 360,00 €.
  • LMT 26, Rummun asennus Sulantie pl 830. Alueen etelä-päähän, Sulantielle, suunnittelurajan ulkopuolelle on asennettava yksi ylimääräinen hulevesirumpu, jotta alueen kuivatus toimii. Työn hinta-arvio on 4 625,00 €.
  • LMT 30, Korvenrannantien olemassa olevien teleputkien muutostyöt. Korvenrannantiellä suunnitellut hulevesipurkuputket ovat samassa korkoasemassa aikaisemmin asennettujen teleoperaattoriputkitusten kanssa. Teleputkia on siirrettävä niin, että hulevesiputket saadaan asennettua suunnitellusti. Työn hinta-arvio on 1 440,00 €.
  • LMT 31, Sulankaaren urakka alueen ulkopuoliset katurakenteet. Sula I&II -urakan ja Sula III -urakan urakkarajapiirustusten väliin on jäänyt alue, jonka toteutus ei kuulunut kumpaankaan urakkaan. Urakkarajojen väliin jääneen osuuden toteuttamisen kustannusarvio tarjouksen mukaan on 27 587,55€. Todelliset kustannukset selviävät työn valmistuttua ja laskutus perustuu määrämitattuihin todellisiin kustannuksiin.

Luovutuskirjojen mukaisten katualueiden luovuttajien kanssa on vireillä riita-asia vastuukysymyksineen, ja kunta pidättää edelleen itsellään oikeiden vaatia korvaukset niistä kustannuksista, jotka ovat sille aiheutuneet alueella olevien jätteiden poiskaivusta ja käsittelystä pois lukien ns. minkkitarhan alueelta löydetyt jätteet. Tämä vaatimus koskee muodostuneita kustannuksia, jotka kunnanhallitus on jo aiemmin hyväksynyt lisä- ja muutostöiden LMT 1C, LMT 6 ja LMT 9 hyväksynnän yhteydessä sekä tässä esityksessä olevia lisä- ja muutostöitä LMT 4C ja LMT 20. Lisä- ja muutostöiden LMT 1C, LMT 6 ja LMT 9 toteutuneet kustannukset ovat olleet 1 038 366,00 euroa (alv 0 %).

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä Louhintahiekka Oy:n lisätyöesitykset LMT 3, LMT 4C, LMT 7C, LMT 18A, LMT 19A, LMT 20, LMT 21A, LMT 26, LMT 30 ja LMT 31 yhteisarvoltaan 194 938,17 euroa (alv 0 %). Työt tehdään tarjousten mukaisin yksikköhinnoin ja laskutus perustuu tilaajan tai tilaajan edustajan todentamiin suoritteisiin.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Kokouskäsittely

Yhdyskuntatekniikan päällikkö Juhola selosti asiaa kokouksessa. 

Jäsenet Sipiläinen ja Timonen saapuivat kokoukseen klo 18.25 asian käsittelyn aikana. 
Valtuuston puheenjohtaja Immonen saapui kokoukseen klo 18.26 asian käsittelyn aikana. 

Tiedoksi

Louhintahiekka Oy, yhdyskuntatekniikan päällikkö

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kunnanhallitus
osoite: PL 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupiste TuusInfoon os. Autoasemankatu 1, 04300 Tuusula.