Perustelut
Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymä on pyytänyt jäsenkuntiaan käsittelemään ehdottamansa perussopimuksen muutoksen mahdollisimman pikaisesti, viimeistään kuitenkin niin, että päätös tulee Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymän hallintoon tiedoksi 30.10.2021 mennessä ja päätös on lainvoimainen 19.11.2021 mennessä, jolloin yhtymäkokous tekee asiasta päätöksen.
Muutosehdotuksen taustalla on halu mahdollistaa Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän, Keusoten jäsenkuntien asukkaiden päihdekuntoutukseen pääsy Ridasjärven päihdehoitokeskukseen kuten aikaisemminkin, kun jäsenkunnat eivät olleet muodostaneet sotekuntayhtymää vaan kukin kunta käytti Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymän palveluita sen jäsenkuntana. Keusote ei kuntayhtymänä voi siten toimia, eikä myöskään liittyä toisen kuntayhtymän jäseneksi ja sen vuoksi Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymän muuttaminen Uudenmaan päihdehuollon liikelaitoskuntayhtymäksi on tarpeen. Lisäksi Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymän talouden ja toiminnan kannalta on tärkeää saada asiakkaita myös Keski-Uudenmaan alueelta, koska asiakasmäärät ovat entisestään pienentyneet mm. siitä syystä, ettei Keusote ole voinut jäsenkuntiensa tapaan käyttää Ridasjärven päihdehoitokeskusta, vaikka päihdehoitokeskus olisikin voinut tarjota jäsenkunnilleen palvelua muita toimijoita edullisemmin.
Kuntayhtymä on perustettu vuonna 1927. Kuntayhtymä toimii päihdehuollon laitosmuotoisena erityispalveluyksikkönä. Kuntayhtymän jäsenkuntia ovat Askola, Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Iitti, Järvenpää, Karkkila, Kerava, Kouvola, Lohja, Myrskylä, Mäntsälä, Nurmijärvi, Orimattila, Pornainen, Pukkila, Tuusula, Vantaa ja Vihti. Kuntayhtymä on tarkoitus muuttaa liikelaitoskuntayhtymäksi, jotta sen jäseniksi voivat liittyä myös toiset kuntayhtymät.
Kuntalain 65 § mukaan liikelaitoskuntayhtymä on kuntien ja kuntayhtymien yhdessä perustama kuntayhtymä, jonka tehtävänä on kunnallisen liikelaitoksen ylläpitäminen. Kuntalain mukaan perussopimuksen muuttaminen on jäsenkuntien asia. Voimassa olevan perussopimuksen 11 §:n mukaan peruspääoman muutoksista päättää yhtymäkokous. Perussopimuksen muuttaminen, peruspääoman määrän ja osuuksien muutos ovat kaikki siis yhtymäkokouksen asioita.
Kuntayhtymän hallitus on esittänyt 13.9.2021 nykyisille jäsenkunnille, että ne hyväksyisivät ehdotuksen muuttaa kuntayhtymä liikelaitoskuntayhtymäksi sekä hyväksyisivät ehdotuksen uudeksi liikelaitoskuntayhtymän perussopimukseksi. Toimintamuodon muutos sekä perussopimuksen muuttaminen ovat tarpeen Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan jäsenyyden muutoksen (liittyvät Keski-Uudenmaan sotekuntayhtymänä uudelleen jäseneksi) ja kuntayhtymän toimintamuodon muuttamisen vuoksi.
Muutokset perustuvat jäsenkuntien: Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula jäsenyydestä eroamiseen, kuntayhtymän toimintamuodon muuttamiseen liikelaitoskuntayhtymäksi, Keski-Uudenmaan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän liittymiseen kuntayhtymän jäseneksi, peruspääomaosuuksien muutokseen sekä eräisiin muihin muutostarpeisiin. Toimintamuodon muutos sekä perussopimuksen muuttaminen ovat tarpeen edellä mainittujen jäsenkuntien eroamisen, kuntayhtymän toimintamuodon muuttamisen sekä peruspääomaosuuksien muuttamisen vuoksi.
Asiaa on valmisteltu vuonna 2020 ja 2021 yhteistyössä jäsenkuntien kanssa. Valmistelussa on järjestetty yhteinen tilaisuus helmikuussa sekä toukokuussa 2021 ja toimitettu perussopimuksen muutosehdotus, esitys toimintamuodon muuttamisesta luonnoksena sekä ehdotus peruspääoman käsittelystä lausunnoille toukokuussa 2021.
Kuntayhtymä on pyytänyt jäsenkuntia käsittelemään asian päätöksenteossaan ennen kuin kuntayhtymä voi päättää peruspääomaan kohdistuvista muutoksista ja toimintamuodon muutoksesta. Valmistelun aikana jäsenkuntia on kuultu ja esitetyt muutosehdotukset on otettu huomioon lopullisessa ehdotuksessa.
Peruspääoman määrä ja jakautuminen nykytilassa ja jäsenyyden muutoksen jälkeen on kuvattu liitteessä.
Lisäksi jäsenkuntia pyydetään valtuuttamaan kuntayhtymä tekemään perussopimukseen tarvittaessa vähäisiä teknisiä tarkennuksia. Peruspääoman määrä ja jakautuminen nykytilassa ja jäsenyyden muutoksen jälkeen on kuvattu liitteessä
Kuntayhtymän hallituksen 13.9.2021 tekemä esitys on liitteenä.