Perustelut
Tuusulan Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuutettu Satu Taiveaho ilmoittaa irtisanoutuvansa Tuusulan kunnanvaltuustosta 1.1.2019 paikkakunnalta pois muuton vuoksi.
Kun henkilön kotikunta vaihtuu, hän kuntalain 71 §:n nojalla menettää vaalikelpoisuutensa entisen kotikuntansa luottamustoimiin lukuun ottamatta johtokunnan ja toimikunnan jäsenyyttä. Kuntalain 78 §:n mukaan luottamushenkilön menettäessä vaalikelpoisuutensa on sen toimielimen, jonka valittava luottamushenkilö on, todettava luottamustoimi päättyneeksi. Valtuutetun osalta päätöksen tekee valtuusto.
Kuntalain 17.2 §:n mukaan jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.
Ehdotus
Esittelijä
-
Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi
Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että
VALTUUSTO päättää
- todeta, että Satu Taiveahon luottamustoimi valtuutettuna päättyy 1.1.2019
- merkitä tiedoksi, että valtuuston puheenjohtaja kutsuu Satu Taiveahon sijaan valtuutetuksi 1.1.2019 lukien jäljellä olevaksi toimikaudeksi Tuusulan Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän ensimmäisen varavaltuutetun Päivö Kuusiston.