Kunnanhallitus, kokous 25.3.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 108 Kunnanhallituksen alaisten toimintayksiköiden käyttösuunnitelmien seuranta 2018

TUUDno-2019-613

Valmistelija

  • Mia Koskikallio, talouspäällikkö vs., mia.koskikallio@tuusula.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on vahvistanut vuodelle 2018 alaistensa tulosalueiden käyttösuunnitelmat tulosyksikkötasolle. Vuoden 2018 talousarvion täytäntöönpanosääntöjen mukaan tulosyksiköiden toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan toimielimelle tammi–huhtikuulta ja tammi–elokuulta osavuosikatsauksissa sekä koko vuosi tilinpäätöskäsittelyssä.

Liitteenä ovat käyttösuunnitelmien seurantaraportit. Raportit toimitetaan tilintarkastajille ja tarkastuslautakunnalle osana tilinpäätösaineistoa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä liitteen mukaisen alaistensa tulosyksiköiden käyttösuunnitelmien seurannan.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

talousjohtaja, talouspäällikkö

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.