Kunnanhallitus, kokous 25.1.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 37 Sonkkanen Leila, eron myöntäminen luottamustoimesta ja keskusvaalilautakunnan 4. varajäsenen vaali

TUUDno-2017-562

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuula Hyttinen, vs. hallintojohtaja, tuula.hyttinen@tuusula.fi

Perustelut

Khall § 250/22.5.2017 
Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta.

Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.

9.4.2017 toimitetuissa kuntavaaleissa esiintyivät seuraavat äänestäjäryhmät:

Kansallinen Kokoomus r.p.
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.
Piraattipuolue r.p.
Suomen Kristillisdemokraatit (KD) r.p.
Vihreä liitto r.p.
Svenska Folkpartiet i Finland r.p.
Suomen Keskusta r.p.
Vasemmistoliitto r.p.
Suomen Kommunistinen Puolue r.p.
Kommunistinen Työväenpuolue-Rauhan ja Sosialismin puolesta r.p.
Perussuomalaiset r.p.
Tuusulan puolesta yhteislista
Kervinen Sanna

Valintaa suorittaessa tulee ottaa huomioon tasa-arvolain säännökset. Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Lisätiedot: Tuula Hyttinen, p. 040 314 3011

Ehdotus / Kj 
Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

–             valita toimikaudekseen keskusvaalilautakuntaan viisi (5) jäsentä ja viisi (5) varajäsentä siinä järjestyksessä, jossa he tulevat varsinaisten jäsenten sijaan

–             valita varsinaista jäsenistä lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 Päätös      Ehdotus hyväksyttiin.

_________

Valt § 111/1.6.2017
Ehdotus    Valtuusto päättää

–             valita toimikaudekseen keskusvaalilautakuntaan viisi (5) jäsentä ja viisi (5) varajäsentä siinä järjestyksessä, jossa he tulevat varsinaisten jäsenten sijaan

–             valita varsinaista jäsenistä lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Päätös     
Valtuusto päätti

–             keskusvaalilautakunnan kokoonpanoksi seuraavaa:

Jäsenet

Pirttinen Krista, puheenjohtaja
Luhtala Elsi, varapuheenjohtaja
Kolehmainen Mika
Simola Sakari 
Taipale Arja

Varajäsenet

1. Hellgren Teresa
2. Liukola Marjatta
3. Falenius Tony
4. Porspakka Jori
5. Aaltonen Seppo.

___________

Keskusvaalilautakunnan 4. varajäseneksi valittu Jori Porspakka ja 5. varajäseneksi valittu Seppo Aaltonen ovat ilmoittaneet, etteivät he ole antaneet kuntalain 70 §:n edellyttämää suostumusta eivätkä ole käytettävissä ko. tehtävään.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • myöntää Jori Porspakalle eron keskusvaalilautakunnan 4. varajäsenen tehtävästä ja Seppo Aaltoselle eron keskusvaalilautakunnan 5. varajäsenen tehtävästä
  • valita keskusvaalilautakuntaan 4. ja 5. varajäsenen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • valita keskusvaalilautakunnan 4. varajäseneksi Leila Sonkkasen ja 5. varajäseneksi Juuso Lindbergin.

Perustelut

Sakari Simola on pyytänyt eroa henkilökohtaisista syistä keskusvaalilautakunnan jäsenen tehtävästä 1.6.2019 alkaen.

Kuntalain 70.3 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • myöntää Sakari Simolalle eron keskusvaalilautakunnan jäsenen tehtävästä 1.6.2019 lukien
  • valita Simolan tilalle uuden jäsenen keskusvaalillautakuntaan 1.6.2019 lukien jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Tuula Hyttinen, vs. hallintojohtaja, tuula.hyttinen@tuusula.fi

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • myöntää Sakari Simolalle eron keskusvaalilautakunnan jäsenen tehtävästä 1.6.2019 lukien
  • valita Simolan tilalle uuden jäsenen keskusvaalilautakuntaan 1.6.2019 lukien jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös

Valtuusto päätti

  • myöntää Sakari Simolalle eron keskusvaalilautakunnan jäsenen tehtävästä 1.6.2019 lukien
  • valita Simolan tilalle jäseneksi keskusvaalilautakuntaan Ilmari Sjöblomin 1.6.2019 lukien jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Valmistelija

  • Tuula Hyttinen, vs. hallintojohtaja, tuula.hyttinen@tuusula.fi

Perustelut

Leila Sonkkanen on  muuttamassa Tuusulasta, mistä syystä hän on 14.1.2020 toimittanut kuntaan ilmoituksen, jossa hän pyytää eroa keskusvaalilautakunnan 4. varajäsenen tehtävästä.  Kuntalain 70.3 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. 

Jäsen, joka on ehdokkaana kuntavaaleissa, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn siitä lukien, kun häntä koskeva ehdokashakemus on annettu lautakunnalle. Puolueen tai valitsijayhdistyksen vaaliasiamies ei saa olla keskusvaalilautakunnan jäsenenä tai varajäsenenä.

Jäsenten ja varajäsenten esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintolain 27−30 §:ssä säädetään. Tämä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että keskusvaalilautakunnan jäsenenä oleva ehdokkaan puoliso on esteellinen osallistumaan ehdokasasettelusta päättämiseen puolisoaan koskevan listan osalta, ennakkoäänten laskentaan, tarkastuslaskentaan ja vaalien tuloksen vahvistamiseen.

Em. seikat on syytä ottaa huomioon uutta varajäsentä valittaessa, sillä keskusvaalilautakunta kokoontuu keväällä 2021 useita kertoja 18.4.2021 toimitettaviin kuntavaaleihin liittyvien tehtävien vuoksi. Myös varajäsenet osallistuvat ennakkoäänten ja vaalipäivän äänten laskentaan sekä ainakin osaan kokouksista. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO  päättää

  • myöntää Leila Sonkkaselle eron keskusvaalilautakunnan 4. varajäsenen tehtävästä
  • valita Sonkkasen tilalle keskusvaalilautakuntaan 4. varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.