Kunnanhallitus, kokous 24.6.2024

§ 247 Oikaisuvaatimuksen käsittely palvelussuhdepäällikön viranhaltijapäätöstä 20.5.2024 § 16 koskien

TUUDno-2024-1106

Valmistelija

  • Satu Kuivasto, henkilöstöjohtaja, satu.kuivasto@tuusula.fi

Perustelut

Palvelussuhdepäällikön viranhaltijapäätöksen 20.5.2024 § 16 mukaan intendentille maksetaan korvausta 300 euroa kuukaudessa ajalta 26.4.2024 - 4.8.2024, jolloin hän hoitaa oman toimen ohella kulttuuri- ja museotoiminnanjohtajan tehtäviä. Asianosainen, jota päätös koskee, on 4.6.2024 tehnyt päätöksestä kuntalain 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimuksen tutkiminen

Palvelussuhdepäällikön viranhaltijapäätös on annettu tiedoksi asianosaiselle 20.5.2024. Näin ollen oikaisuvaatimus on tehty sille säädetyssä määräajassa ja se on tutkittava. Hallintolain 49 g §:n mukaan otettuaan oikaisuvaatimuksen tutkittavakseen viranomainen voi muuttaa hallintopäätöstä, kumota päätöksen tai hylätä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuspäätöksessä on annettava perusteltu ratkaisu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin.

Oikaisuvaatimuksen kohde ja perustelut

Oikaisuvaatimuksen tekijä perustelee oikaisuvaatimustaan korvauksen riittämättömyydellä vaativuuden lisääntymiseen ja vastuun määrän kasvuun nähden. Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijän alkuperäiset oletukset palkkauksen muutoksesta eivät ole täyttyneet.  

Oikaisuvaatimuksen arviointi

Tuusulan kunnan työnantajalinjauksen mukaisesti oman toimen ohella hoidettavista sijaisuuksista voidaan maksaa enintään 300 euroa kuukaudessa. Poikkeuksena edellä mainittuun on kunnan johtoryhmän jäsenten viransijaisuudet, joiden hoitamisesta pidempiaikaisesti voidaan korvata tapauskohtaisen harkinnan perusteella oman viran/tehtävän ja oman toimen ohessa hoidettavan viran palkkojen välinen erotus.

Oman toimen ohella hoidettavien sijaisuuksien korvausta määriteltäessä huomioidaan tehtävänkuva ja työn vaatimukset sekä se, että tosiasiallisesti sijaisen ei ole mahdollista hoitaa sekä omaa tehtäväänsä/virkaansa ja sijaisuutta kokopäiväisesti, vaan tehtäviä ja vastuita käytännössä jaetaan organisaatiossa laajemmin ja tehtäviä hoidetaan priorisoidusti. Kyseisessä päätöksessä palvelussuhdepäällikkö on arvioinut, että Koskenrannalle korvataan kulttuuri- ja museotoimenjohtajan sijaisuuden ja tehtävien hoitamisesta enimmäismäärä 300 euroa. Päätös perustuu palvelussuhdepäällikölle toimitettuihin tietoihin tehtävien jaosta ja vastuista. Päätös on linjassa vastaavien oman toimen ohessa hoidettavien sijaisuuksien hoitamisesta kunnassa maksettavien korvausten kanssa.

Näin ollen oikaisuvaatimus tulee hylätä edellä esitetyillä perusteluilla.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hylätä palvelussuhdepäällikön viranhaltijapäätöksestä 20.5.2024 § 16 tehdyn oikaisuvaatimuksen selostusosassa esitetyillä perusteilla.
     

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Tiedoksi

Oikaisuvaatimuksen tekijä

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Valitusoikeus ja valituksen perusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun muutettu päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Valitusviranomainen
Päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
Valitusviranomaisen yhteystiedot
Helsingin hallinto-oikeus
Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki
Puhelin 029 56 42000
sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

MRL 188 §:n 3 momentin mukaan kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon samaan aikaan, kun päätöksen katsotaan kuntalain 140 §:n mukaisesti tulleen kunnan jäsenen tietoon.

Muista kuin em. päätöksistä asianosaisen katsotaan saaneen tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Valituksen muoto ja sisältö 
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
3) vaatimusten perustelut;
4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
     

Valitusasiakirjojen toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaisille ennen valitusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
Asiakirjat toimitetaan viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Tämä voidaan tehdä myös postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.
Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.htm