Valmistelija
Mikko Heikkilä, hankesuunnittelija, mikko.heikkila@tuusula.fi
Perustelut
Tuusulan kunnan valtuusto on tehnyt 12.11.2018 § 124 päätöksen Tuusulan kunnan palveluverkkosuunnitelmasta sekä 9.12.2019, § 172 päätökseen hyväksyä palveluverkkosuunnitelman päivitys. Uudisrakennuksena sekä nykyisen koulun osittaisena peruskorjauksena toteutettava Riihikallion monitoimikampus on yksi sivistyksen toimialueen keskeisistä kunnallisista palvelutuotantohankkeista suunnittelukaudelle.
Uudisrakennus tulee valmistuttuaan korvaamaan nykyisen sisäilmaongelmien vuoksi osittaisesti käytöstä poistetun Riihikallion koulukiinteistön. Lisäksi hanke tulee korvaamaan Etelä-Tuusulan palveluverkkosuunnitelman mukaan poistuvia koulukiinteistöjä, mm. osan poistuvan Hyrylän koulukeskuksen kiinteistön tiloista yhdessä uudisrakennuksena toteutettavan Rykmentinpuiston monitoimikampuksen kanssa.
Palveluverkkosuunnitelman 2019 - 2026 mukaan uutta monitoimikampusta suunniteltaessa lähtökohtana on 4–sarjainen n. 900 oppilaan koulu, jossa toimii myös esiopetusryhmä (25 lasta) ja joka on myöhemmin laajennettavissa 5-sarjaiseksi.
Palveluverkkosuunnitelmassa 9.12.2019 tarkennettiin koulun kokoa oppilasennusteiden mukaan n.800 oppilaaseen. Riihikallion koulu on tällä hetkellä 3–sarjainen n. 650 oppilaan yhtenäiskoulu. Nyt tehdyllä hankesuunnittelun laajemmalla toteutuksella varaudutaan alueen mahdolliseen kasvuun ja mahdollistetaan myös oppilaiden ohjaamiseen Riihikallion kouluun muualta Etelä-Tuusulan alueelta. Tällä oppilaiden ohjaamisella voidaan osaltaan reagoida ja varautua myös Rykmentinpuiston rakentumiseen ja lapsimäärien mahdolliseen kasvuun kyseisellä alueella. Oppilasennusteen mukaan Riihikallion alueen oppilasmäärä on vuonna 2030 n. 660 oppilasta ja muutos oppilasennusteeseen 2018 on laskeva.
Hankesuunnitelman viitepiirustukset ja tilaohjelma on laadittu palveluverkkosuunnitelman ja strategisen kehittämissuunnitelman mukaisesti 900+25 oppilaan mitoituksella. Hankkeen kokoa tarkennetaan toteutussuunnitteluvaiheessa, kun saadaan vahvistusta oppilasmäärien muutoksista seuraavasta väestöennusteesta.
Vuonna 2018 Riihikallion koulukampuksesta laadittiin strateginen kehittämissuunnitelma, jossa esiteltiin kolme vaihtoehtoista ehdotusta koulukampuksen toteuttamiseksi nykyiselle paikalleen. Kaikissa vaihtoehdoissa myös koulutonttia esitetään laajennettavaksi pohjoisen ja luoteen suuntaan. Kehittämissuunnittelutyöryhmä päätyi ehdottamaan jatkosuunnittelun lähtökohdaksi vaihtoehtoa 3, jossa koulu esitetään toteutettavaksi uudisrakennuksena nykyisen koulun viereen. Uudisrakennuksen valmistuttua nykyinen koulurakennus purettaisiin. Tähän vaihtoehtoon päätettiin, kunnan johtoryhmän pyynnöstä, lisätä nykyisen liikuntasali-osan sekä 2007 rakennetun osan säilyttäminen ja perusparannus (=VE3B). Nykyinen koulurakennus on toiminnassa siihen asti, kunnes uusi koulu valmistuu.
Kunnanhallitus päätti 29.4.2019, Khall §163 Kasvatus- ja sivistyslautakunnan esityksen mukaisesti, että jatkotyöskentelyn lähtökohdaksi valitaan vaihtoehto 3B.
Hankesuunnittelu ja siihen liittyvä Strateginen kehittämissuunnittelu tehtiin yhteistyössä Tilapalveluiden, Sivistyksen toimialueen, Kaavoituksen, Yhdyskuntasuunnittelun sekä Riihikallion koulun edustajien kanssa. Lisäksi suunnittelussa on huomioitu kuntalaisten toiveita, joita on kartoitettu mm. asukasilloissa.
Hankkeen pääkonsultteina ovat toimineet strategisen kehittämissuunnittelun aikana WSP Finland Oy sekä hankesuunnitteluvaiheessa Arkkitehtitoimisto LPV Oy. Hankkeeseen liittyvän asemakaavoituksen konsulttina on toiminut Arkkitehtitoimisto LPV Oy. Lisäksi hankesuunnitteluun on osallistunut useita eri osa-alueiden asiantuntijakonsultteja, kuten: rakenne, geo-tekniikka, akustiikka, av-järjestelmät, maalämpö, palotekniikka, energiatehokkuus sekä kustannustieto.
Hankkeen toteuttaminen edellyttää asemakaavamuutoksen. Riihikallion koulun asemakaavamuutosta ja sen edellyttämiä selvitystöitä on laadittu samanaikaisesti hankesuunnittelun kanssa.
Uudisrakennuksen alustava bruttoala on n. 10 850 brm2, hyötyalan ollessa noin 7140 hym2. Tilatehokkuus on 8,6 m2 / oppilas. Nykykyisen koulurakennuksen säilyvien, peruskorjattavien osien laajuus on: liikuntasalirakennus 1677 brm² ja 2007 rakennettu osa (pajatalo) 1849 brm². Pajatalon 2. kerros (n. 745 htm²) ei sisällä koulun tiloja, vaan on kokonaisuudessaan ulosvuokrattavaa tilaa. Laajennetun koulutontin laajuus on noin 3,2 ha, josta rakennetun koulupihan osuus on noin 6000 m² ja puistomaisen pihan osuus n. 1700 m². Piha-alue varustetaan kuntalaisten lähiliikuntapaikaksi.
Rakennusten lämmitysmuodoksi esitetään maalämmön ja kaukolämmön yhdistelmää, jossa 65-70% kiinteistön lämmitysenergiatarpeesta tuotetaan maalämmöllä ja loput kaukolämmöllä.
Riihikallion koulukampuksen toteuttamismuotona on pääurakka. Pääurakkamuodossa hankkeen johtamisesta vastaa tilaaja (Tuusulan kunnan Tilapalvelut), suunnittelu ja rakentaminen toteutetaan erillisillä sopimuksilla. Rakennushanke toteutuu vaihe kerrallaan: luonnos-, yleis- ja toteutussuunnitelmien jälkeen siirrytään urakkakilpailutukseen. Urakoitsijavalintapäätösten jälkeen voidaan ryhtyä rakentamaan. Urakkakilpailutusvaiheessa tilaaja päättää, käytetäänkö rakennushankkeessa kokonaisurakkamallia vai jaetaanko urakka osiin.
Pääurakkamuodossa kiinteistön ylläpito jää kunnan vastuulle.
Hankkeen tavoiteaikataulu:
- hankesuunnitelman päätäntä 3 - 4/2020
- toteutussuunnittelun valmistelu 4 - 6/2020
- toteutussuunnittelu 9/2020 – 8/2021
- rakentamisen valmistelu 9/2021 – 12/2021
- rakentaminen ja purkaminen 1/2022 – 9/2024
- uudisrakennuksen kalustaminen ja toiminnan käynnistämisen valmistelut 11/2023 – 12/2023
- uudisrakennuksen käyttöönotto, tavoitteena 1/2024
- koko kampuksen valmistuminen 10/2024
Hankkeen arvioidut kokonaiskustannukset ovat 32 370 000 euroa. (alv 0%).
Määrärahat:
- Vuodelle 2020, 500 000 euroa
- Vuodelle 2021, 10 000 000 euroa
- Vuodelle 2022, 14 000 000 euroa
- Vuodelle 2023, 6 400 000 euroa
- Vuodelle 2024, 0 euroa
Kustannusten jakautumista vuosille 2020-2024 sekä kustannusarviota tarkennetaan hankkeen edetessä.
Lisäksi hankkeelle varataan
- n. 500 000 euroa irtokalusteisiin: 500 euroa/henkilö (sisältää oppilaat ja henkilöstön)
- n. 160 000 euroa AV-varusteiden ja -välineiden leasing-kustannuksiin: 200 euroa/oppilas
Ehdotus
Esittelijä
Esa Koskinen, rakennuspäällikkö, esa.koskinen@tuusula.fi
Tekninen lautakunta päättää
- osaltaan hyväksyä Riihikallion monitoimikampuksen hankesuunnitelman
- tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa
- ehdottaa kunnanhallitukselle, että
kunnanhallitus päättää
- hyväksyä Riihikallion monitoimikampuksen hankesuunnitelman
- oikeuttaa vt. tilapalvelupäällikön kilpailuttamaan toteutussuunnittelun.