Kunnanhallitus, kokous 19.8.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 315 Tuusulan kunnan osallistuminen pohjavesialueen geologiseen rakenneselvitykseen välillä Nummenkylä-Kellokoski-Santakoski

TUUDno-2019-1534

Valmistelija

  • Risto Mansikkamäki

Perustelut

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tiedustelee 11.7.2019 päivätyllä kirjeellään (UUDELY/5250/2016), onko Tuusulan kunnalla mahdollisuus osallistua Nummenkylä-Kellokoski-Santakoski -rakenneselvityksen rahoittamiseen vuonna 2019 tai 2020. Kunnan vastausta pyydetään 30.9.2019 mennessä. Uudenmaan ELY-keskuksen kirje on liitteenä.

Tuusulan kunnan alueella on tehty pohjavesialueiden geologisia rakenneselvityksiä vuodesta 2005 alkaen. ELY-keskuksen tiedustelukirjeen mukaan rakenneselvityksien avulla tarkennetaan geofysikaalisin tutkimuksin ja kairauksin pohjavesialueiden olosuhteita. Selvitystyössä määritetään mm. pohjavesialueeseen vaikuttavat geologiset suurrakenteet, pohjaveden pinnan korkeus, pohjaveden pinnan päällä olevien maakerrosten paksuus ja laatu pohjaveden muodostumisen kannalta, pohjaveden virtaussuunta, virtauksiin vaikuttavat kalliokynnykset, pohjavesivarasto-osan laajuus ja syvyys sekä kalliopinnan syvyys.

Tuusulan kunta on osallistunut aiempiin pohjavesialueiden geologisiin rakenneselvityksiin yhteistyössä Geologian tutkimuskeskuksen, Uudenmaan ELY-keskuksen ja Keski-Uudenmaan Vesi Kuntayhtymän sekä pohjavesialueen sijainnista riippuen tarvittaessa myös naapurikunnan kanssa. Geologian tutkimuskeskus on vastannut rakenneselvitysten kenttätöistä ja raportoinnista. Tutkimuskeskuksen oma rahoitusosuus on ollut 1/3 rakennelevitysten kokonaiskustannuksista. ELY-keskus on osallistunut selvityksiin 1/3 rahoitusosuudella, ja 1/3 kokonaiskustannuksista on jäänyt jaettavaksi Tuusulan kunnan ja Keski-Uudenmaan Vesi Kuntayhtymän sekä mahdollisen naapurikunnan kesken.

Tuusulan pohjavesialueiden seurantatyöryhmä on viime vuosina koordinoinut ja ohjannut pohjavesialueiden geologisten rakenneselvitysten tekemistä kunnan alueella. Rakenneselvityksen tekemistä välille Nummenkylä-Kellokoski-Santakoski on käsitelty seurantatyöryhmässä syksystä 2018 lähtien. Seurantatyöryhmässä käydyissä neuvotteluissa Keski-Uudenmaan Vesi Kuntayhtymä on alustavasti ollut valmis osallistumaan rakenneselvityksen kustannuksiin ELY-keskuksen tiedustelukirjeessä (11.7.2019) esitettyä 17 500 euron rahoitusosuutta (1/6) suuremmalla osuudella. Seurantatyöryhmä on 23.11.2018 pitämässään kokouksessa suositellut Tuusulan kunnalle, Keski-Uudenmaan Vesi Kuntayhtymälle ja Uudenmaan ELY-keskukselle rakenneselvityksen tekemistä yhteistyössä Geologian tutkimuskeskuksen kanssa kunnan ja kuntayhtymän sopiessa keskinäisestä kustannustenjaostaan. Seurantatyöryhmässä ei kuitenkaan ole saatu selkeätä vastausta kunnan osallistumisesta rakenneselvitykseen.

Rakenneselvityksen tekeminen sisältyy Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen vuoden 2019 palvelusopimukseen sekä vuoden 2020 palvelusopimusluonnokseen. Selvityksestä Tuusulan kunnalle aiheutuvat kustannukset eivät kuitenkaan sisälly kunnan yhteistoimintakorvauksiin ympäristökeskukselle, minkä vuoksi ympäristökeskus ei ole voinut ilman kunnan antamaa valtuutusta sopia sen puolesta rakenneselvitykseen ja sen kustannuksiin osallistumisesta. Kunta on aiemmin vastannut rakenneselvitysten kustannuksista Kuntasuunnittelun palvelualueen kautta.

Nummenkylä-Kellokoski-Santakoski -alueen geologinen rakenneselvitys ei välittömästi ja lyhyellä aikavälillä palvele Kuntasuunnittelun ja Yhdyskuntatekniikan palvelualueiden tai Tuusulan Veden suunnittelu- ja kehittämistarpeita. Rakenneselvitys on kuitenkin tärkeä Tuusulan kunnan ja Keski-Uudenmaan seutukunnan vesihuollon kehittämisen ja vesiturvallisuuden kannalta. Tämän vuoksi on perusteltua, että kunta osallistuu rakenneselvitykseen ja sen kustannuksiin. Ympäristökeskus voi kunnan valtuuttamana sopia asiasta kunnan puolesta ja ottaa kunnan rahoitusosuuden huomioon sen ympäristökeskukselle maksamien yhteistoimintakorvausten palautuksissa/lisämaksuissa vuonna 2019 ja/tai 2020.

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, valtuuston puheenjohtaja, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • että Tuusulan kunta osallistuu pohjavesialueen geologiseen rakenneselvitykseen ja sen rahoittamiseen välillä Nummenkylä-Kellokoski-Santakoski kunnan rahoitusosuuden ollessa 17 500 euroa ellei Keski-Uudenmaan Vesi Kuntayhtymän kanssa ole sovittu sitä pienemmästä kunnan rahoitusosuudesta
  • oikeuttaa ympäristökeskuksen johtajan neuvottelemaan Keski-Uudenmaan Vesi Kuntayhtymän kanssa kunnan ja kuntayhtymän rahoitusosuuksien keskinäisestä jaosta pohjavesialueiden seurantatyöryhmässä esillä olleen mukaisesti sekä sopimaan ja allekirjoittamaan kunnan puolesta Geologian tutkimuskeskuksen, Uudenmaan ELY-keskuksen ja Keski-Uudenmaan Vesi Kuntayhtymän kanssa sopimuksen pohjavesialueen geologisesta rakenneselvityksestä välillä Nummenkylä-Kellokoski-Santakoski
  • että Keski-Uudenmaan ympäristökeskus maksaa kunnan rahoitusosuuden rakenneselvityksestä Geologian tutkimuskeskukselle ja ottaa sen huomioon kunnan ympäristökeskukselle maksamien yhteistoimintakorvausten palautuksissa/lisämaksuissa vuonna 2019 ja/tai 2020.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Geologian tutkimuskeskus, Keski-Uudenmaan Vesi Kuntayhtymä, Tuusulan pohjavesialueiden seurantatyöryhmä, ympäristökeskuksen johtaja

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kunnanhallitus
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.