Kunnanhallitus, kokous 15.6.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 255 Maantien 152 parantaminen Hämeenlinnanväylä-Tuusulanväylä, aluevaraussuunnitelman YVA-selostus, lausunto

TUUDno-2019-2349

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiia Numminen, suunnitteluinsinööri
Petteri Puputti, kaavasuunnittelija, petteri.puputti@tuusula.fi

Perustelut

Lausuntopyyntö

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) ilmoittaa Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen Liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueen maantien 152 parantamista välillä Hämeenlinnanväylä - Tuusulanväylä koskevan hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelman (YVA-ohjelman) vireilläolosta (Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä).

Uudenmaan ELY-keskus, Vantaan kaupunki ja Tuusulan kunta laativat aluevaraussuunnitelmaa maantien 152 toteuttamisesta. Hankkeen tavoitteena on muodostaa uusi tieyhteys Hämeenlinnanväylän (vt 3) ja Tuusulanväylän (kt 45) välillä. Työ liittyy kiinteästi käynnissä olevaan kaavoitukseen. YVA-menettelyssä tutkittavat vaihtoehdot on muodostettu edeltävien selvitysten, maankäytön tarpeiden ja hankkeelle asetettujen tavoitteiden perusteella. Myös ympäristöarvoista on saatu reunaehtoja suunnitteluun.

YVA-menettelyn tutkittavat vaihtoehdot ovat seuraavat:

  • Vaihtoehto 1 (VE 1) sisältää uuden maantietasoisen väylän Hämeenlinnanväylän ja Tuusulanväylän välillä. Tieosuuden länsipäässä Vantaan Reunan alueella on vaihtoehtoiset linjaukset Reuna 1A ja Reuna 1B.
  • Vaihtoehto 0+ (VE 0+) on pelkän Focus-alueen toteutus eli vaihtoehto sisältää uuden maantietasoisen väylän Myllykyläntien ja Tuusulanväylän välillä. Yhteys palvelee Focuksen asemakaava-aluetta kytkien sen Tuusulanväylään ja muuhun tie- ja katuverkkoon.
  • Vaihtoehto 0, eli hanketta ei toteuteta.

YVA-ohjelma on nähtävillä 22.11. - 23.12.2019.

Uudenmaan ELY-keskuksen arviointiohjelmasta antama lausunto ja arviointiohjelmasta esitetyt mielipiteet sekä annetut lausunnot julkaistaan internetissä YVA-lausunnon antamisen jälkeen osoitteessa: www.ymparisto.fi/MT152parantaminenYVA

Mt 152 aluevaraussuunnittelun hankkeesta vastaavana toimii Uudenmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri –vastuualue. YVA-lain tarkoittamana yhteysviranomaisena toimii Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) Ympäristö ja luonnonvarat –vastuualue.  YVA-konsulttina toimii Sitowise. 

Hankkeen tarkoitus ja YVA-menettelyn taustaa

Suunnittelun taustalla on tarve kehittää Uudenmaan pääväylien välisiä poikittaisia yhteyksiä ja tukea maakunnallisesti merkittäviä logistiikkatoimintoja. Suunniteltu uusi maantieyhteys yhdistyy lännessä Hämeenlinnanväylälle (vt 3) rakennettavan Klaukkalan ohikulkutien (mt 132) liittymään ja idässä Tuusulanväylälle (kt 45) Kulomäentien (mt 152) nykyiseen eritasoliittymään. Suunnittelualueen pituus on noin 13 kilometriä.  Uusi väylä kuuluu maakunnan kehittämisen tavoitteisiin. Maantien yhteystarve ja siihen kytkeytyvä maankäytön kehittäminen on osoitettu Uudenmaan maakuntakaavassa ja uudessa maakuntakaavaehdotuksesta (Uusimaa-kaava 2050). Keskeisin peruste uuden väylän toteutukselle on uusien logistiikkakeskusten poikittaiset liikkumistarpeet pääteiden välillä sekä nykyisten reittien huono kyky palvella kehittyvien alueita ja toimintoja. 

Hankkeessa laaditaan päätöksentekoa ja kaavoitusta palveleva aluevaraussuunnitelma, joka kytkeytyy kuntien omaan suunnitteluun. Vantaalla on käynnissä koko kaupungin yleiskaavan laatiminen (Vantaan yleiskaava 2020). Tuusulassa on myös käynnissä koko kunnan yleiskaavan laatiminen ja lisäksi Focus-alueella on vireillä suunnitelmaan pohjautuvat asemakaavoitustyöt. 

Suunnitteluprosessiin kuuluu lakisääteinen ympäristövaikutusten arviointi (YVA). YVA-menettely käynnistettiin kesällä 2019, kun Uudenmaan ELY-keskus (ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue) ratkaisi hankkeen edellyttävän ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Arvioinnin keskeisenä tavoitteena on tunnistaa hankkeen todennäköisesti merkittävät vaikutukset. YVA-menettelyssä tutkitaan hankkeen vaihtoehtoja ja tuotetaan tietoa päätöksenteon tueksi. Tavoitteena on löytää hankkeelle toteuttamiskelpoisin ratkaisu, jossa on sovitettu yhteen erilaisia tarpeita.  YVA-menettelyn ensimmäisenä vaiheena on laadittu arviointiohjelma (YVA-ohjelma), josta pyydetään nyt lausuntoja.

Varsinainen arviointityö suoritetaan YVA-ohjelman ja yhteysviranomaisen siitä antaman lausunnon perusteella. Arviointityön tulokset kootaan ympäristövaikutusten arviointiselostukseen, joka valmistuu todennäköisesti toukokuussa 2020. Arviointiselostuksen valmistumisesta kuulutetaan ja se asetetaan nähtäville kahden kuukauden ajaksi.

YVA-menettelyn arviointivaihe päättyy yhteysviranomaisen perusteltuun päätelmään oletettavasti kesällä 2020. Perustellun päätelmän ja arvioinnin tulosten perusteella hankkeesta vastaava tekee valinnan aluevaraussuunnitelmaan valittavasta vaihtoehdosta. YVA-menettelyn pohjalta aluevaraussuunnitelma viimeistellään vuoden 2020 aikana. Tarkoituksena on, että valmis suunnitelma on käytettävissä Vantaan uuden yleiskaavan 2020 viimeistelyssä. Aluevaraussuunnittelun tuloksia hyödynnetään myös Focus-alueen kaavoituksen liikenneratkaisujen tutkimisessa ja vaikutusten arvioinnissa.

Kunnanhallituksen lausunto

Tuusulan kunnanhallitus katsoo, että laadittu maantien 152 parantamista välillä Hämeenlinnanväylä - Tuusulanväylä aluevaraussuunnitelmaa koskeva ympäristövaikutusten arviointiohjelmaan valitut vaihtoehdot ovat riittävät ja selvitettävät vaikutukset on valittu kattavasti. Valittu vaikutusten arviointialue on riittävä. Arvioitaessa liikenteeseen ja liikkumiseen kohdistuvia vaikutuksia tulee kuitenkin erityisesti kiinnittää huomiota hankkeen alueella nykyisin poikittaiset yhteydet tarjoaviin väyliin ja niiden ympäristöihin. Tuusulan kunnan kannalta hankkeen keskeiset liikennevaikutukset kohdistuvat Ruotsinkylän, Lahelan ja Nahkelan-Vaunukankaan alueen maantieverkon väyliin.

Ohjelmassa esitetyt reittivaihtoehdot ovat Tuusulan näkökulmasta hyvät. Tuusulalla ei ole tarpeen lausua Reunan alueen vaihtoehtotarkasteluista, sillä niiden vaikutukset Tuusulan maankäyttöön ovat vähäiset. Vaihtoehto 0+, jossa tielinjaus on toteutunut vain Focus-alueen osalta, on tarpeellinen vaihtoehto ja se tuottaa arvokasta tietoa myös Focus-alueen asemakaavojen laatimiseen. Tuusulan kunnan ensisijainen tavoite on mahdollistaa tieosuuden toteutuminen välillä Tuusulanväylä ja Myllykylätien, jolloin maantie toimii osana paikallista liikenneverkkoa.

Ympäristövaikutusten arviointiohjelmassa on kuvattu aluevaraussuunnittelun yhteydessä laaditut Kesäkylän vaihtoehtotarkastelut. Aluevaraussuunnittelun yhteydessä tutkittiin Kesäkylän kohdalla neljää eri linjausta, joista yksi oli vanha asemakaavan ja yleiskaavan mukainen VE 1 ja kolme muuta, jotka kulkivat Kesäkylän pohjois-/itäpuolelta (VE 2a, VE 2b) ja VE 3. Kesäkylän vaihtoehdoista jatkosuunnitteluun valittiin eteläinen vaihtoehto 1, joka osoittautui kokonaisvertailun perusteella parhaimmaksi linjaukseksi. Muut vaihtoehtoiset tielinjaukset kuitenkin nousivat voimakkaasti esille ohjelmavaiheen yleisötilaisuudessa 3.12.2019. Tuusulan kunta katsoo, ettei edellä mainittujen vaihtoehtoisten linjausten tarkempi selvittäminen ole enää tarpeen, sillä nykyisen linjauksen säilyttämiselle on olemassa vankat perusteet. Tuusulan kunta ei kuitenkaan vastusta, mikäli yhteysviranomainen katsoo vaihtoehtoisen linjauksen mukaan ottamisen arviointimenettelyyn ehdottoman tarpeelliseksi.

Tuusulan kunta kuitenkin toteaa, ettei Kesäkylän itäpuolitse kulkevia tielinjauksia ole huomioitu Senkkerin alueen maankäyttöä ohjaavassa ja verrattain tuoreessa vuonna 2016 voimaantulleessa Ruotsinkylä-Myllykylä II osayleiskaavassa. Maantie 152:n tielinjaukseen ei myöskään ole tarkoitus tehdä muutoksia laadittavana olevassa Tuusulan yleiskaava 2040:ssä, sillä uudella yleiskaavalla ei ole tarkoituksen mukaista korvata maankäyttöä yksityiskohtaisemmin ohjaavaa Ruotsinkylä-Myllykylä II osayleiskaavaa tai Focus-alueen osayleiskaavaa.

Arviointiohjelma ja kuulutus löytyvät osoitteesta: www.ymparisto.fi/MT152parantaminenYVA Asiakirjat nähtävillä kokouksessa.

Mt 152 aluevaraussuunnittelun hankkeesta vastaavan verkkosivut löydät täällä: https://vayla.fi/hameenlinnanvayla-tuusulanvayla

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • merkitä tiedoksi lausuntopyynnön
  • antaa perusteluosan mukaisen lausunnon Uudenmaan ELY-keskukselle toimitettavaksi
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

 

---

Puheenjohtajan avattua asiassa keskustelun Mika Mäki-Kuhna esitti, että lausunnon 3. kappaleen lopusta poistetaan lause "Tuusulan kunta ei kuitenkaan vastusta, mikäli yhteysviranomainen katsoo vaihtoehtoisen linjauksen mukaan ottamisen arviointimenettelyyn ehdottoman tarpeelliseksi." Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. 

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • merkitä tiedoksi lausuntopyynnön
  • antaa seuraavan lausunnon Uudenmaan ELY-keskukselle toimitettavaksi:

 

" Tuusulan kunnanhallitus katsoo, että laadittu maantien 152 parantamista välillä Hämeenlinnanväylä - Tuusulanväylä aluevaraussuunnitelmaa koskeva ympäristövaikutusten arviointiohjelmaan valitut vaihtoehdot ovat riittävät ja selvitettävät vaikutukset on valittu kattavasti. Valittu vaikutusten arviointialue on riittävä. Arvioitaessa liikenteeseen ja liikkumiseen kohdistuvia vaikutuksia tulee kuitenkin erityisesti kiinnittää huomiota hankkeen alueella nykyisin poikittaiset yhteydet tarjoaviin väyliin ja niiden ympäristöihin. Tuusulan kunnan kannalta hankkeen keskeiset liikennevaikutukset kohdistuvat Ruotsinkylän, Lahelan ja Nahkelan-Vaunukankaan alueen maantieverkon väyliin.

Ohjelmassa esitetyt reittivaihtoehdot ovat Tuusulan näkökulmasta hyvät. Tuusulalla ei ole tarpeen lausua Reunan alueen vaihtoehtotarkasteluista, sillä niiden vaikutukset Tuusulan maankäyttöön ovat vähäiset. Vaihtoehto 0+, jossa tielinjaus on toteutunut vain Focus-alueen osalta, on tarpeellinen vaihtoehto ja se tuottaa arvokasta tietoa myös Focus-alueen asemakaavojen laatimiseen. Tuusulan kunnan ensisijainen tavoite on mahdollistaa tieosuuden toteutuminen välillä Tuusulanväylä ja Myllykylätien, jolloin maantie toimii osana paikallista liikenneverkkoa.

Ympäristövaikutusten arviointiohjelmassa on kuvattu aluevaraussuunnittelun yhteydessä laaditut Kesäkylän vaihtoehtotarkastelut. Aluevaraussuunnittelun yhteydessä tutkittiin Kesäkylän kohdalla neljää eri linjausta, joista yksi oli vanha asemakaavan ja yleiskaavan mukainen VE 1 ja kolme muuta, jotka kulkivat Kesäkylän pohjois-/itäpuolelta (VE 2a, VE 2b) ja VE 3. Kesäkylän vaihtoehdoista jatkosuunnitteluun valittiin eteläinen vaihtoehto 1, joka osoittautui kokonaisvertailun perusteella parhaimmaksi linjaukseksi. Muut vaihtoehtoiset tielinjaukset kuitenkin nousivat voimakkaasti esille ohjelmavaiheen yleisötilaisuudessa 3.12.2019. Tuusulan kunta katsoo, ettei edellä mainittujen vaihtoehtoisten linjausten tarkempi selvittäminen ole enää tarpeen, sillä nykyisen linjauksen säilyttämiselle on olemassa vankat perusteet. 

Tuusulan kunta kuitenkin toteaa, ettei Kesäkylän itäpuolitse kulkevia tielinjauksia ole huomioitu Senkkerin alueen maankäyttöä ohjaavassa ja verrattain tuoreessa vuonna 2016 voimaantulleessa Ruotsinkylä-Myllykylä II osayleiskaavassa. Maantie 152:n tielinjaukseen ei myöskään ole tarkoitus tehdä muutoksia laadittavana olevassa Tuusulan yleiskaava 2040:ssä, sillä uudella yleiskaavalla ei ole tarkoituksen mukaista korvata maankäyttöä yksityiskohtaisemmin ohjaavaa Ruotsinkylä-Myllykylä II osayleiskaavaa tai Focus-alueen osayleiskaavaa."

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa

Valmistelija

  • Jukka-Matti Laakso, liikenneinsinööri, jukka-matti.laakso@tuusula.fi
  • Petteri Puputti, kaavasuunnittelija, petteri.puputti@tuusula.fi
  • Sakari Eskelinen, rakennuslakimies, sakari.eskelinen@tuusula.fi

Perustelut

Lausuntopyyntö

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) ilmoittaa Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen Liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueen hankkeen maantien 152 aluevaraussuunnitelman välillä Hämeenlinnanväylä - Tuusulanväylä ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostuksen) vireilläolosta (Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä; 252/2017).

Uudenmaan ELY-keskus, Vantaan kaupunki ja Tuusulan kunta laativat aluevaraussuunnitelmaa maantien 152 toteuttamisesta. Hankkeen tavoitteena on muodostaa uusi tieyhteys Hämeenlinnanväylän (vt 3) ja Tuusulanväylän (kt 45) välillä. Työ liittyy kiinteästi käynnissä olevaan kaavoitukseen. YVA-menettelyssä tutkittavat vaihtoehdot on muodostettu edeltävien selvitysten, maankäytön tarpeiden ja hankkeelle asetettujen tavoitteiden perusteella. Myös ympäristöarvoista on saatu reunaehtoja suunnitteluun.

YVA-selostuksessa kuvataan hankkeen toteuttamisvaihtoehdot ja niiden YVA-menettelyn aikana selvitetyt ympäristövaikutukset.

YVA-menettelyn tutkittavat vaihtoehdot ovat seuraavat:

  • Vaihtoehto 1 (VE 1) sisältää uuden maantietasoisen väylän Hämeenlinnanväylän ja Tuusulanväylän välillä. Siinä Reunassa vaihtoehtoiset linjaukset Reuna 1A ja Reuna 1B.
  • Vaihtoehto 0+ (VE 0+) on pelkän Focus-alueen toteutus eli vaihtoehto sisältää uuden maantietasoisen väylän Myllykyläntien ja Tuusulanväylän välillä. Yhteys palvelee Focuksen asemakaava-aluetta kytkien sen Tuusulanväylään ja muuhun tie- ja katuverkkoon.
     

YVA-selostus ja kuulutus ovat sähköisesti nähtävillä 20.4. - 19.6.2020 Uudenmaan ELY-keskuksen verkkosivulla www.ely-keskus.fi/web/ely/kuulutukset (valitse -> Uusimaa) sekä www.ymparisto.fi/MT152parantaminenYVA

Hankkeesta ei järjestetä esittelytilaisuutta. Korvaavaa esittelymateriaalia julkaistaan hankkeen verkkosivuilla https://vayla.fi/hameenlinnanvayla-tuusulanvayla 5.5.2020 jälkeen. Selostuksesta voi esittää mielipiteitä ja antaa lausuntoja kirjallisesti toimittamalla ne Uudenmaan ELY-keskukseen viimeistään 19.6.2020.

Uudenmaan ELY-keskuksen arviointiselostuksesta antama perusteltu päätelmä sekä arviointiselostuksesta esitetyt mielipiteet ja annetut lausunnot julkaistaan perustellun päätelmän antamisen jälkeen internetissä osoitteessa www.ymparisto.fi/MT152parantaminenYVA .

Hankkeen kuvaus

Suunnittelukohteena on maantien 152 jatke, joka on uusi tieyhteys Hämeenlinnanväylän (valtatie 3) ja Tuusulanväylän (kantatie 45) välille Helsinki-Vantaan lentoaseman pohjoispuolelle (ns. Kehä IV). Uusi väylä kuuluu maakunnan kehittämisen tavoitteisiin. Maantien yhteystarve ja siihen kytkeytyvä maankäytön kehittäminen on osoitettu Uudenmaan maakuntakaavassa ja uudessa maakuntakaavaehdotuksesta (Uusimaa-kaava 2050). Keskeisin peruste uudelle väylän toteutukselle on uusien logistiikkakeskusten poikittaiset liikkumistarpeet pääteiden välillä sekä nykyisten reittien huono kyky palvella kehittyviä alueita ja toimintoja.

Hankkeessa laaditaan päätöksentekoa ja kaavoitusta palveleva aluevaraussuunnitelma. Suunnitteluprosessiin kuuluu lisäksi lakisääteinen ympäristövaikutusten arviointi (YVA), jossa vertaillaan vaihtoehtoja. YVA-menettely käynnistettiin kesällä 2019, kun Uudenmaan ELY-keskus (ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue) ratkaisi hankkeen edellyttävän ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. YVA-menettelyn pohjalta aluevaraussuunnitelma viimeistellään vuoden 2020 aikana vietäväksi kuntakaavoitukseen.

YVA-ohjelma valmistui marraskuussa 2019, jonka jälkeen hankkeen yhteysviranomainen kuulutti ja asetti ohjelman nähtäville. Ohjelmasta jätettyjen mielipiteiden ja eri sidosryhmiltä saatujen lausuntojen perusteella yhteysviranomainen antoi ohjelmasta oman lausuntonsa 22.1.2020. YVA-ohjelman ja yhteysviranomaisen siitä antaman lausunnon perusteella toteutettiin hankkeen ympäristövaikutusten arviointi, jonka tulokset on koottu nähtävillä olevaan YVA-selokseen. Yhteysviranomainen antaa YVA-selostuksesta perustellun päätelmän, jonka pohjalta hankkeesta vastaava tekee valinnan aluevaraussuunnitelmaan valittavasta vaihtoehdosta. Perustellun päätelmän ajantasaisuutta arvioidaan seuraavan kerran yksityiskohtaisemman tiesuunnitelman laatimisen yhteydessä.

YVA-selostuksessa esitettyjä johtopäätöksiä

Hankkeessa todennäköisesti merkittäviksi vaikutuksiksi nousevat liikenteelliset ja maankäytölliset vaikutukset, vaikutukset ihmisten elinoloihin, maisemaan ja kulttuuriperintöön sekä luonnon monimuotoisuuteen. Myös uuden väylän yhteisvaikutukset maankäytön kanssa ovat merkittäviä. Yleistäen voi todeta, että uusi tie aiheuttaa haittaa asutukselle ja ympäristölle, mutta sillä on puolestaan myönteisiä vaikutuksia maankäytön kehittämiselle ja liikenneyhteyksille. Hankkeella on todennäköisesti merkittäviä haitallisia vaikutuksia, mutta YVA-arvion perusteella molemmat hankevaihtoehdot 1 ja 0+ ovat toteutuskelpoisia. Väylän käytön aikaisia vaikutuksia on pidettävä pääosin pysyvinä ja jatkuvina. Niistä ja kytkeytyvästä maankäytöstä tulee pysyvä osa rakennettua ympäristöä. Jotkin vaikutukset voivat muuttua ajan myötä maankäytön muuttuessa ja ympäristön sopeutuessa muutoksiin (esim. maisemalliset muutokset).

Väylähankkeesta muodostuu lähtökohtaisesti yhteisvaikutuksia, koska se muuttaa liikenteen virtoja ja maankäytön kehittämistä. Tässä tapauksessa suunniteltu väylä sijoittuu vyöhykkeelle, jossa työpaikkoihin, teollisuuteen ja maa-aineksen ottoon liittyviä toimintoja kehitetään ja rakennetaan, joten yhteisvaikutukset ovat väistämättä suuria. Toisaalta maankäytön intensiivinen kehittäminen etenkin hankealueen itäosissa merkitsee sitä, että ympäristön luonnontilaisuus vähenee. Tällöin tarkastelualue on tulevaisuudessa huomattavasti nykyistä teollisempi ja luonnonympäristön herkkyys muutokselle vähäisempi. Sama koskee myös arvokkaita kulttuuriympäristöjä.

Kunnanhallituksen lausunto

Tuusulan kunnanhallitus katsoo, että maantie 152 välillä Hämeenlinnanväylä - Tuusulanväylä aluevaraussuunnitelman ympäristövaikutusten arviointiselostus on perusteellinen ja hankkeen vaikutukset on arvioitu selvityksessä laaja-alaisesti. Kunnanhallitus lähinnä uudistaa lausunnossaan ympäristövaikutusten arvioinnin ohjelmavaiheessa antamansa lausunnon pääkohdat.

Kunnanhallitus katsoo, että selostuksessa arvioidut reittivaihtoehdot ovat tarkoituksenmukaiset, eikä niitä ole tarpeen tutkia enempää. YVA-selostuksessa on myös tuotu taustatietona kattavasti esille tiehankkeeseen ja -linjauksiin liittyvät aiemmat suunnitelmat sekä päätökset. Kunnanhallitus pitää menettelyä hyvänä sen tuodessa prosessiin lisää läpinäkyvyyttä.

Kunnanhallituksen näkemyksen mukaan Tuusulan kunnalla ei ole tarvetta lausua Reunan alueen vaihtoehtotarkasteluista, sillä niiden vaikutukset Tuusulan maankäyttöön ja itse tielinjauksen toimivuuteen ovat vähäiset. Vaihtoehto 0+, jossa tielinjaus on toteutunut vain Focus-alueen osalta, on tarpeellinen vaihtoehto ja se tuottaa lähtötietoa vireillä olevaan Focus-alueen asemakaavoittamiseen. Tuusulan kunnan ensisijainen tavoite on mahdollistaa em. tieosuuden toteutuminen, jolloin Myllykyläntie-Tuusulanväylä -osuus toimii osana paikallista liikenneverkkoa ja Focus-alueen maankäyttöratkaisua. Kunnanhallitus toteaa, että vaihtoehdossa 0+ esitetty ns. Retailparkin eritasoliittymä voi tässä vaihtoehdossa olla ratkaisuna ylimitoitettu, varsinkin jos tie toteutetaan alkuvaiheessa katuna tai katumaisena. Liittymäratkaisuun vaikuttaa ensisijaisesti risteysalueen läheisyyteen sijoittuvan kaupallisen alueen toteutuminen. Vaikutusten arvioinnin kannalta on kuitenkin perusteltua varautua vaikutuksiltaan laajimpaan skenaarioon. Kunnanhallitus pitää myös hyvänä, että varsinaisissa päävaihtoehdoissa Myllykyläntien eritasoliittymälle on osoitettu kaksi erilaista toteutusvaihtoehtoa, mikä tuo pelivaraa alueen tulevaan tarkempaan suunnitteluun. Lisäksi Focus-alueelle sijoittuvan Siltaniitun liittymävarauksen poisjättäminen tarpeettomana tukee kunnan suunnittelullisia tavoitteita.

Arviointiselostuksessa on esitetty, että Tuusulassa joudutaan purkamaan kolmesta kuuteen asuinrakennusta Myllykylän eritasoliittymän ja siihen kytkeytyvän maankäytön tieltä. Kunnanhallitus kuitenkin täsmentää, ettei maankäytön muutokset ja alueen kaavoittaminen työpaikka-alueeksi automaattisesti johda asuinrakennusten purkamiseen, mutta korvaavan rakennuksen rakentamisen se voi estää. Kunnan lupakäytännön mukaan korvaavan tai uuden asuinrakennuksen rakentaminen ei lentokonemelusta johtuen olisi alueella muutoinkaan mahdollista. Tien ja maankäytön vaikutukset asuinrakennuspaikkoihin täsmentyvät alueen tulevan asemakaavoittamisen myötä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • merkitä tiedoksi maantie 152 aluevaraussuunnitelman välillä Hämeenlinnanväylä - Tuusulanväylä YVA -selostuksen
  • hyväksyä perusteluosan mukaisen lausunnon ELY -keskukselle toimitettavaksi
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Heikki Lonka oli asiantuntijana kokouksessa.

Tiedoksi

Uudenmaan ELY-keskus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.