Kunnanhallitus, kokous 15.10.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 342 Lehtitilaukset 2019-2022, liittyminen KL-Kuntahankinnat Oy:n sopimukseen KLKH144

TUUDno-2018-1352

Valmistelija

  • Inkeri Kontiola, hankintapäällikkö, inkeri.kontiola@tuusula.fi

Perustelut

Taustaa

Tuusulan kunnan kasvatus- ja sivistystoimen kulttuuripalvelujen kirjastotoimi on sitoutunut KL-Kuntahankintojen puitesopimukseen lehtitilausten hankinnassa edellisellä väliaikaisella sopimuskaudella 2016 - 2018. Tuusulan kunnan muut yksiköt ovat tilanneet lehtiä sopivaksi katsomaltaan julkaisijalta kunnan hankintaohjeiden mukaisesti. Hankinnan tilaajaa sitomaton arvio vuositasolla on yhteensä noin 81 000 euroa (alv 0 %), josta kirjastotoimen osuus on noin 45 000 euroa.

Hankinnan arvioitu arvo ei sisällä sosiaali-ja terveystoimialan lehtitilauksia. Koska 1.1.2019 alkaen Keski -Uudenmaan sote kuntayhtymä vastaa sosiaali- ja terveystoimen palvelujen ja tavaroiden hankinnasta, Tuusulan kunta voi liittyä yhteishankintayksiköiden uusiin puitesopimuksiin vain pois lukien sosiaali- ja terveystoimi.

Yhteishankintayksikkö

KL-Kuntahankinnat Oy on Suomen Kuntaliitto ry:n omistama vuonna 2008 perustettu valtakunnallinen yhteishankintayksikkö. Se kilpailuttaa asiakkaidensa puolesta puitesopimuksia ja vastaa niiden sopimushallinnasta sekä toimittaja- ja asiakasyhteistyöstä. Puitesopimuksen asiakkaina voivat olla mm. kunnat, liikelaitokset ja kuntien tai kuntayhtymien tytäryhteisöt, joissa omistajilla on yksin tai yhdessä kuntakonserniin kuuluvien yhteisön kanssa kirjanpitolain (1336/1997) 1 luvun 5 §:ssä tarkoitettu määräysvalta. KL-Kuntahankinnat on yhteishankintayksikkö, jolta kunta-asiakkaat voivat tietyin edellytyksin hankkia kilpailuttamia tavaroita ja palvelu-ja järjestämättä omaa tarjouskilpailua.

Hankintalain 4 §:n mukaan yhteishankintayksiköllä tarkoitetaan lain 5 §:ssä tarkoitettua hankintayksikköä, joka tarjoaa yhteishankintatoimintoja ja mahdollisesti hankintojen tukitoimintoja sen suoraan tai välillisesti omista-ville hankintayksiköille tai sellaisille hankintayksiköille, joiden oikeudesta käyttää yhteishankintayksikön toimintoja on erikseen säädetty. Edellytyksenä on, että yhteishankintayksikkö toimii edellä mainittujen tehtävien hoitamiseksi, ja että se on nimenomaisesti perustettu hoitamaan näitä tehtäviä, taikka näiden tehtävien hoitaminen on säädetty tai määrätty yhteishankintayksikön toimialaksi.

Hankintalain 20 §:n mukaan hankintayksikkö voi hankkia tavaroita ja palveluita yhteishankintayksiköltä taikka tehdä tavara-, palvelu- ja rakennusurakkahankintoja käyttäen yhteishankintayksikön tekemää hankintasopimusta, laissa tarkoitettua puitejärjestelyä taikka laissa tarkoitettua dynaamista hankintajärjestelmää. Hankintayksikön katsotaan täyttäneen hankintalain mukaiset velvoitteensa, kun se hankkii tavaroita tai palveluja yhteishankintayksiköltä taikka hankkii tavaroita, palveluja taikka rakennusurakoita käyttäen yhteishankintayksikön tekemää hankintasopimusta, laissa tarkoitettua puitejärjestelyä taikka laissa tarkoitettua dynaamista hankintajärjestelmää.

Näin ollen Tuusulan kunta voi halutessaan liittyä KL-Kuntahankinnat Oy:n solmimiin sopimuksiin.

Lehtitilaukset, KLKH144

KL-Kuntahankinnat Oy on kilpailuttanut lehtitilausten puitesopimuksen, johon toukokuussa 2018 mennessä KL-Kuntahankinnat Oy keräsi sitoutumisilmoituksia. Kansliapäällikkö on allekirjoittanut kiinnostuksen ilmoittamislomakkeen 7.5.2018, joka on toimitettu ja vastaanotettu KL-Kuntahankintojen lehtitilausten kilpailuttamisesta vastaavalle yhteyshenkilölle. Kirjastotoimi on toimittanut kiinnostuksen ilmoittamislomakkeen kasvatus- ja sivistystoimenjohtajan allekirjoituksella 23.4.2018. Ilmoittamalla sitoumuksensa Tuusulan kunnan oli mahdollista vaikuttaa tarjouspyynnön sisältöön ja saada sopimukseen kunnan edun mukaisia ehtoja.

Hankintasopimus lehtitilauksista on solmittu LM Tietopalvelut Oy:n kanssa 27.9.2018 pois lukien lääketieteelliset julkaisut, jonka hankintapäätös on vielä kesken. Tuusulan kunta voi niin halutessaan liittyä solmittuun sopimukseen, koska sopimukseen voi liittyä vain jo sitoutuneet ja kiinnostuksen ilmoittamislomakkeen määräai-kaan mennessä toimittaneet hankintayksiköt.

Hankinnan kohteena on kotimaiset ja ulkomaalaiset ammatti- ja aikakausilehdet, kotimaiset ja ulkomaalaiset sanomalehdet sekä lääketieteelliset julkaisut. Tuusulan kunta on ilmoittanut kiinnostuksen liittyä koko sopimuskaudeksi kaikkiin puitesopimuksen osa-alueisiin.

Sopimuskausi on alkanut 27.9.2018 ja se päättyy 31.12.2022 sisältäen 2 optiovuotta.

KL-Kuntahankinnat Oy:n asiakkaille ei aseteta määräostovelvoitetta. Toimittajan myyntihinnat perustuvat toimittajan hankintahintoihin ja sovittuihin kateprosentteihin, jolla pyritään estämään hintojen nousua.

KL-Kuntahankinnat Oy ei veloita asiakkaitaan palveluistaan, vaan kattaa kulunsa toimittajalta perittävällä pal-velumaksulla. Lehtitilausten puitesopimuksen KL-Kuntahankintojen palvelumaksu on 0,7 %, joka laskutetaan sopimustoimittajalta.

Hyödyt Tuusulan kunnalle

Liittymällä KL-Kuntahankinnat Oy:n sopimukseen säästetään kilpailutuksen aiheuttamissa prosessikustannuksissa ja saadaan yhteishankinnan tuottama volyymietu ja kilpailukykyiset hinnat. Tuusulan kunnalle ei ole saatavissa lisäetua omalla kilpailutuksella.

KL-Kuntahankinnat Oy allekirjoittaa hankintasopimuksen itse ja on yhteishankintayksikkönä sopimusoikeudellinen osapuoli (mm. mahdollisissa oikeuskäsittelyissä). KL-Kuntahankinnat vastaa sopimushallinnasta ja on asiakkaiden tukena sopimukseen liittyen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää, että

  • Tuusulan kunta liittyy KL-Kuntahankinnat Oy:n sopimukseen Lehtitilaukset 2019 - 2022 KLKH144 koko sopimuskaudeksi kaikkiin puitesopimuksen osa-alueisiin
  • kansliapäällikkö allekirjoittaa KL-Kuntahankinnat Oy:lle toimitettavan sitoumuksen yhteishankintaan liittymisestä
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

toimialat, hankintasuunnittelija/toimenpiteet, KL-Kuntahankinnat

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kunnanhallitus
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.