Perustelut
Khall § 336/21.6.2017
Verotuksen oikaisulautakunta on Verohallinnon yhteydessä toimiva valtakunnallinen toimielin, jonka tehtävänä on käsitellä oikaisuvaatimuksia. Oikaisulautakuntamenettely koskee yleisesti Verohallinnon verotusta koskevia päätöksiä ennakkoratkaisuja lukuun ottamatta. Verotuksen oikaisulautakunta toimii jaostoihin jakautuneena.
Verohallinto pyytää kuntia tekemään ehdotuksen lähimpänä sijaitsevien verotuksen oikaisulautakunnan jaostojen jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen. Oikaisulautakunnan toimikausi alkaa 1.1.2018 ja päättyy 31.12.2022.
Koska oikaisulautakunnan jaostojen määrä on vähäinen verrattuna kuntien lukumäärään, Verohallinto suosittaa, että kaksi tai useampi kunta tekee yhteisen ehdotuksen. Tuusula, Järvenpää ja Kerava ovat tehneet yhteistyötä verotuksen oikaisulautakunnan jäsenten nimeämisessä. Tämän vuoden lopussa toimintansa päättäneeseen verotuksen oikaisulautakuntaan esityksen edustajista teki Tuusula. Kuntien vuorotteluperiaatteen mukaan nimeämisvuorossa on nyt Kerava.
Lisätiedot: Tuula Hyttinen, p. 040 314 3011
Ehdotus / Kap
Kunnanhallitus päättää
- ettei Tuusula esitä omaa ehdokasta verotuksen oikaisulautakuntaan, vaan ehdokkaan voi nimetä nimeämisvuorossa oleva Kerava.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
__________
21.6.2017 tehty päätös on virheellinen, sillä kuntien vuorotteluperiaatteen mukaan nimeämisvuorossa on nyt Järvenpää.