Perustelut
Perustelut
Hankkeen kuvaus
Kiinteistöosakeyhtiö Tuusulan Havupuisto 3 suunnittelee tontin edustalla olevan Tuusulanjärven rannan vähäistä ruoppausta ja rantaan tulevaa enintään viiden metrin pituista laituria. Tavoitteena on ruopata osa rannan edustan vesijättöalueesta siten, että ruoppaus mahdollistaisi kulun järvelle ja parantaisi rannan virkistyskäyttöä mm. saunomisen yhteydessä. Suunniteltu ruoppaus käsittäisi 600 neliömetrin alueen vesijätön eteläosasta ja se liittyisi naapuritontin rantaan aiemmin tehtyyn ruoppaukseen. Ruoppaussyvyys rantaviivasta oli noin 0,1 metriä ja syvyys ruoppausalueen järven puoleisessa reunassa noin 1,0 metriä. Ruoppausalueen eteläreuna liittyisi etelänpuoleisen rantanaapurin jo aiemmin rantaan asti ruopattuun vesialueeseen. Ruoppausmassaa kertyisi korkeintaan 300 m3. Ruoppausmassa sijoitettaisiin Havupuisto 3:n omalla tontilla olevaan notkelmaan ja massa tasoitettaisiin tontin muotoja mukaillen. Läjitysnotkelman ja rannan väliin rakennettaisiin maasta ja suodatinkankaasta pengerrys, joka estäisi ruoppausmassan valumisen järveen. Ruoppaus tapahtuisi järveltä käsin ”ponttonikaivurilla” loka-marraskuussa 2018. Alla on kuva suunniteltujen toimenpiteiden sijainnista.
Ruopattavaksi suunniteltu vesialue kuuluu Tuusulanjärven lintuveden Natura 2000 –alueeseen (tunnus FI0100046). Luonnonsuojelulain 65 §:n mukaan ”jos hanke tai suunnitelma joko yksistään tai tarkasteltuna yhdessä muiden hankkeiden ja suunnitelmien kanssa todennäköisesti merkittävästi heikentää valtioneuvoston Natura 2000 -verkostoon ehdottaman tai verkostoon sisällytetyn alueen niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää Natura 2000 -verkostoon, hankkeen toteuttajan tai suunnitelman laatijan on asianmukaisella tavalla arvioitava nämä vaikutukset. Sama koskee sellaista hanketta tai suunnitelmaa alueen ulkopuolella, jolla todennäköisesti on alueelle ulottuvia merkittäviä haitallisia vaikutuksia.”
Lausuntopyyntö
Aluehallintovirasto pyytää Tuusulan kunnalta lausuntoa Kiinteistö Oy Tuusulan Havupuisto 3:n vesialueen ruoppauksesta ja laiturin rakentamisesta. Vesilaki 2 luvun 5 §:n mukaan lupa-asiaa ratkaistaessa on otettava huomioon asemakaava. Lisäksi on otettava huomioon, mitä maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetään maakuntakaavan ja yleiskaavan oikeusvaikutuksista. Lupa-asiaa ratkaistaessa on katsottava, ettei lupa merkittävästi vaikeuta kaavan laatimista.
Kaavatilanne
Asemakaavassa ruopattava alue on merkitty vesialueeksi (W) ja ruoppausmassan sijoituspaikka alueeksi, jossa puusto on säilytettävä siten, että sallitaan vain mahdollisesti tarpeelliset toimenpiteet (s). Lisäksi alue on rantavyöhykettä.
Ruoppausmassan sijoituspaikassa kasvaa muutama kookas koivu ja muutama nuori puu. Kuva ruoppausmassan sijoituspaikasta on liitteenä.
MRL 128 §:n mukaa maisemaa muuttavaa maanrakennustyötä, puiden kaatamista tai muuta näihin verrattavaa toimenpidettä ei saa suorittaa ilman lupaa (toimenpiderajoitus) asemakaava-alueella.
Hyrylän laajenemissuunnat osayleiskaavassa ruopattavaksi suunniteltu alue on merkitty luonnonsuojelualueeksi (SL-2, W/sl), joka on säilytettävä mahdollisimman luonnonmukaisena. Alueella ei saa suorittaa toimenpiteitä, jotka saattavat vaikuttaa luonnonoloihin, maisemaan taikka eläin ja kasvilajien säilymiseen.
RKY-alue
Suunnittelualue kuuluu Tuusulan rantatien kulttuurimaisemaan, joka on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö (RKY). RKY-alueet tulee huomioida lupamenettelyssä siten, että kulttuuriympäristö, maisema ja luonnon erityispiirteet tulevat huomioon otetuiksi.
Ympäristöselvitys
Ympäristöselvitys Enviro Oy teki kesällä 2017 selvityksen Tuusulan Havupuiston rannan ruoppauksen vaikutuksista Tuusulanjärven lintuveden Natura 2000-alueeseen (FI0100046). Arvioinnissa tarkastellaan suunnitellun ruoppauksen vaikutuksia ja merkittävyyttä Natura-alueen suojeltaviin luontotyyppeihin ja lajeihin. Selvityksen mukaan Havupuisto 3:n ranta-alueella suunniteltu ruoppaus on toimenpiteenä pieni. Ruoppausalueella tai sen lähellä ei ole Natura-alueen suojeluperusteena olevien lintudirektiivin liitteessä I mainittujen lintulajien pesimäpaikkoja. Merkittäviä haitallisia vaikutuksia ei myöskään kohdistu Natura-alueella ruokaileviin tai muuttoaikoina oleskeleviin suojeluperusteina mainittuihin lintulajeihin. Ruopattavalla alueella ei ole luontodirektiivin liitteissä II ja IV mainittujen eläin- ja kasvilajien esiintymiä tai lisääntymispaikkoja. Vaikutukset suojellun luontotyypin (vaihettumissuot ja rantasuot) pinta-alaan tai edustavuuteen eivät ole merkittäviä. Ympäristöselvitys Enviro Oy:n mukaan ruoppauksesta ja laiturista ei käytettävissä olevien tietojen perusteella aiheudu merkittäviä haittoja Natura-alueen suojeluperusteina oleville lintulajeille, niiden elinympäristölle tai Natura 2000 –alueen eheydelle. Tämän vuoksi Ympäristöselvitys Enviro Oy:n mielestä varsinaista luonnonsuojelulain 65 §:n tarkoittamaa arviointia ei tarvita. Ympäristöselvitys Enviro Oy:n tekemä ympäristöselvitys on liitteenä.
Tuusulan kunnan lausunto
Toimenpiteessä on kyse rannan ruoppaamisesta sekä ruoppausmassan ja laiturin sijoittamisesta. Ruopattavaksi suunniteltu alue on asemakaavassa vesialuetta (W) ja ruoppausmassan sijoituspaikka alueetta, jossa puusto on säilytettävä siten, että sallitaan vain mahdollisesti tarpeelliset toimenpiteet (s).
Alue kuuluu Tuusulan rantatien kulttuurimaisemaan, joka on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö (RKY), joten kulttuuriympäristö sekä maisema ja luonnon erityispiirteet tulee ottaa huomioon.
Ruopattavaksi suunniteltu vesialue kuuluu Tuusulanjärven lintuveden Natura 2000 –alueeseen (tunnus FI0100046). Ympäristöselvityksen mukaan (Enviro 2017) ruoppauksesta ja laiturista ei käytettävissä olevien tietojen perusteella aiheudu merkittäviä haittoja Natura-alueen suojeluperusteina oleville lintulajeille, niiden elinympäristölle tai Natura 2000 –alueen eheydelle.
Ruoppausmassan sijoittaminen tulee tehdä mahdollisimman vähän kulttuuriympäristöä, maisemaa ja luonnon erityispiirteitä muuttaen sekä olemassa olevat puut säilyttäen. Luvan hakijan on selvitettävä, edellyttääkö ruoppausmassan läjittäminen rakennusvalvontaviranomaisen maisematyölupaa.