Perustelut
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta perustaa Vuoden kulttuurimyönteinen -palkinnon, jolla palkitaan henkilö, yhdistys tai yhteisö, joka toiminnallaan on elävöittänyt, uudistanut tai nostanut esiin kulttuuria kunnassa.
Tuusulalaisella kulttuurielämällä on pitkät perinteet. Ennakkoluulottomuus ja tekemisen ilo nostavat nopeastikin esille erilaisia ihmisiä, mielenkiintoisia näkökulmia, uusia kulttuurihankkeita ja monipuolista taidetta. Kulttuuripalkinnolla halutaan kannustaa kulttuuritoimijoita ja osoittaa arvostusta innovatiivisille kulttuuriteoille.
Kulttuuripalkinto voidaan myöntää:
- kulttuuritoimijalle,
- kulttuuritapahtumalle tai
- kulttuuriteolle.
Kaikissa tapauksissa palkinnonsaaja voi olla joko yksityishenkilö, yhdistys tai muu yhteisö. Palkintoa ei voi saada kahdesti, eikä sitä voida myöntää Tuusulan kunnan tapahtumille tai toiminnoille.
Palkinto sisältää kunniakirjan ja rahapalkinnon. Varat palkintoon varataan kulttuuripalvelujen vuosittaisesta talousarviosta. Palkintoja voidaan harkinnan mukaan jakaa vuosittain yksi tai useampia, mutta se voidaan myös jättää jakamatta. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää palkinnon arvon ja vahvistaa raadin jäsenet vuosittain. Päätöksen kulttuuripalkinnon saajasta tekee palkintoraati.
Palkintoraatiin kuuluvat:
- Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja
- Kulttuuri- ja museotoimenjohtaja
- Kulttuurituottaja
- Tarvittaessa raatiin kutsuttavia muita henkilöitä
Ehdotuksia kulttuuripalkinnon saajaksi voi tehdä kuka tahansa, myös itseään voi ehdottaa. Ehdotukset tehdään sähköisellä lomakkeella 1.1.–1.6.2022 verkossa osoitteessa tuusula.fi/vuodenkulttuurimyönteinen.
Vuoden kulttuurimyönteinen julkistetaan pääsääntöisesti 22.7. Tuusula-päivänä.
Tänä vuonna 2021 palkinnon saajan valitsee palkintoraati poikkeuksellisesti ilman ennakkoehdotuksia. Palkinto jaetaan Tuusula-päivänä 22.7.2021
Ehdotus
Esittelijä
-
Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää
- perustaa Tuusulan kulttuuripalkinnon Vuoden kulttuurimyönteinen
- ensimmäisen kerran palkinto jaetaan avoimesti tehtyjen ehdotusten perusteella vuonna 2022.
- vuonna 2021 palkinnon saajan valitsee palkintoraati johon kuuluvat kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja ja kulttuurituottaja. Palkinto jaetaan Tuusula-päivänä 22.7.2021.
__________
Puheenjohtajan avattua keskustelun, puheenjohtaja Mellin esitti vuoden 2021 palkintoraatiin valittavan puheenjohtajan, kulttuuri- ja museotoimenjohtajan ja kulttuurituottajan lisäksi varapuheenjohtaja Yltävän. Lautakunta kannatti yksimielisesti puheenjohtajan esitystä.
Päätös
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti
- perustaa Tuusulan kulttuuripalkinnon Vuoden kulttuurimyönteinen
- ensimmäisen kerran palkinto jaetaan avoimesti tehtyjen ehdotusten perusteella vuonna 2022.
- vuonna 2021 palkinnon saajan valitsee palkintoraati johon kuuluvat kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan varapuheenjohtaja, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja ja kulttuurituottaja. Palkinto jaetaan Tuusula-päivänä 22.7.2021