Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, kokous 20.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 43 Tuusula kulttuurista hyvinvoiva kunta, joka palkitsee ja tuo kulttuurin tekijät esille, aloite

TUUDno-2021-294

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Anna Yltävä esitti seuraavan Tuusulan puolesta ry:n valtuustoryhmän ja Sanna Tuhkusen allekirjoittaman aloitteen:

"Kulttuuri ja taide edistävät kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä. Tämä säästää osaltaan sosiaali- ja terveysmenoja. Erityinen merkitys kulttuurilla ja taiteella on mielen hyvinvoinnin edistäjänä sekä yksinäisyyden ehkäisijänä. Taiteen ja kulttuurin ammattilaisten työllä on monipuolisia vaikutuksia kunnan elinkeinoelämässä.

Tapahtumat, harrastustoiminta, matkailu, opetus, hyvinvointipalvelut ja yritystoiminta luovat tuloja ja työtä kuntiin. Kulttuuritoiminta lisää kunnan tunnettuutta ja vetovoimaa sekä luo myönteistä kuntakuvaa. Kulttuuritoiminta vahvistaa asukkaiden yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja mahdollisuuksia vaikuttaa. Kulttuuritoiminta luo paikallisylpeyttä sekä me-henkeä. Kulttuurilla ja taiteella on merkitystä kunnan henkisen ilmapiirin tukemisessa sekä sivistyksen ja kasvun alustana.

Tuusula tunnetaan kulttuurikuntana. Meillä on hyvin vaikuttava kulttuurihistoria ja monet kansainväliset taiteilijat ovat vaikuttaneet Tuusulassa. Tälläkin hetkellä kuntamme on täynnä kulttuurin eri alueilla vaikuttavia ammattilaisia ja osaajia. Ihmisiä, jotka tuovat taiteellaan iloa ja valoa ihmisten arkeen ja juhlaan. Korona-aika on hyvin tuonut esiin kulttuuripuolen ongelmat. Avustuksia on palautunut ja ohjelmat siirretty myöhemmäksi. Tämä on vastuullista ja järkevää, mutta tuo valitettavasti haastetta alan ihmiselle. Kulttuuri on kaikenikäisten kuntalaisten hyvinvointipalvelu. Sitä toteuttavat kunnan eri toimialat ja järjestöt yhteistyössä. 

Tarvitsemme siis kipeästi kulttuurin nostoa esille ja siitä kumpuavaa kotiseutu ylpeyttä ja me-henkeä.

Ehdotan, että nostamme nykykulttuurin ja täällä tällä hetkellä vaikuttavat ihmiset isommin esille. Meillä on menestyneiden urheilijoiden gaala. Samanlaisen tarvitsemme kulttuurin puolelle. Tämä olisi pysyvä jokavuotinen gaala ja kulttuuripuolen toimijoiden esillenosto. Tässä voisi olla myös kuntalaisäänestys vuoden kulttuuri-ihmisestä ja -teosta. Gaalan palkinnot voisivat olla samalla tavalla ryhmiteltyjä kuin avustukset, lisänä ikäryhmät, jossa huomioidaan nuoria jne. Kunnassa on ainakin kirjallisuuspuolen palkinto ja sen palkitsemisen voisi liittää tähän samaan gaalaan. Palkitsemisessa ja huomion osoituksissa pääpaino on huomiolla ja sen osoittamisella, ei palkinnon suuruudella."
 

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi

Perustelut

Vastaus aloitteeseen: 

Ehdotus tuo hienosti esille kulttuurin ja taiteen merkityksen kuntalaisille ja heidän hyvinvoinnilleen. Kulttuurilla on suuri merkitys kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä ja kotiseutuhengen luojana. Aktiivinen ja vapaehtoinen kulttuuri- ja/tai taidetoiminta lisää yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja vahvistaa luottamusta ympäristöönsä, itseensä ja omaan elämään. Tuusulassa on paljon kulttuurin ja taiteen tekijöitä ja monipuolista alan harrastustoimintaa. Ehdotus nostaa esille tuusulalaista kulttuuri ja taidetta että niiden tekijöitä on kaikin puolin kannatettava.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta perustaa Tuusulan kulttuuripalkinnon Vuoden kulttuurimyönteinen. Ensimmäisen kerran palkinto jaetaan avoimesti tehtyjen ehdotusten perusteella vuonna 2022. Vuonna 2021 palkinnon saajan valitsee palkintoraati johon kuuluvat kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja ja kulttuurituottaja. Palkinto jaetaan Tuusula-päivänä 22.7.2021.

Ehdotus

Esittelijä

  • Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi


Kulttuuri- ja vapaa-aikautakunta päättää

  • hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta ja ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että VALTUUSTO päättää katsoa Anna Yltävän esittämän Tuusulan puolesta ry:n valtuustoryhmän ja Sanna Tuhkusen allekirjoittaman aloitteen 8.2.2021 § 16 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.