Valmistelija
Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi
Perustelut
Kuntalain § 14 mukaan kunnanvaltuusto päättää varallisuuden hoidon ja sijoitustoiminnan perusteista sekä takaussitoumuksen tai muun vakuuden antamisesta toisen velasta.
Tuusulan kunnan hallintosäännön (49 §) mukaan:
-
Valtuusto päättää kunnan kokonaisvarallisuudenhoidon ja sijoitustoiminnan perusteista. Valtuusto päättää lainan ottamisen ja lainan antamisen periaatteista. Talousarvion hyväksyminen yhteydessä valtuusto päättää antolainojen ja vieraan pääoman muutoksista.
-
Kunnanhallitus päättää lainan ottamisesta ja lainan antamisesta noudattaen valtuuston hyväksymiä periaatteita. Muutoin kunnan rahatoimesta vastaa kunnanhallitus
-
Rahatoimen käytännön hoitamisesta vastaa talousjohtaja
Tuusulan valtuusto valtuuttaa vuosittain talousjohtajan ja/tai kansliapäällikön hankkimaan ulkoista rahoitusta sekä hyväksymään johdannaissopimuksia talousarvion hyväksymisen yhteydessä.
Muiden talouteen liittyvien päätösten osalta toimivalta on määritelty siten, että kunnanhallituksella tai kansliapäälliköllä on oikeus päättää osakkeiden ja osuuksien hankkimisesta tai myynnistä. Talousjohtajalle on delegoitu toimivaltaa mm. kassavarojen sijoittamiseen, kuntatodistusten liikkeelle laskemiseen sekä leasingsopimusten hankintaan.
Kunnanhallituksen tehtävänä on johtaa ja valvoa rahoitus- ja sijoitustoimintaa osana talouden hoitoa. Kunnanhallitus hyväkyy yleensä vuosittain talousarvion yhteydessä lainarahoitussuunnitelman ja sen toteutumista raportoidaan kunnanhallitukselle talouden ja toiminnan raportoinnin yhteydessä.
Uusi kuntalaki (410/2015) korostaa valtuuston roolia varainhankinnan, sijoitus- ja takaustoiminnan päätöksenteon perusteiden asettamisessa. Kuntalaissa on myös rajattu kunnan toimivaltaa takausten myöntämisessä aiempaa enemmän.
Rahoitus-, sijoitus- ja takaustoiminnan periaatteiden on tarkoitus luoda kunnan valtuuston hyväksymä yhtenäinen toimintatapa kunnan rahatoimen hoitoon, joka linjaa tulevia laina-, sijoitus- ja takauspäätöksiä.
Ehdotus
Esittelijä
Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi
Konsernijaosto päättää
Asia tuodaan päätöskäsittelyyn seuraavaan konsernijaoston kokoukseen.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Markku Vehmas selosti asiaa.