Valmistelija
Leena Sjöblom, ympäristökeskuksen johtaja, leena.sjoblom@tuusula.fi
Perustelut
Perustelut
Tuusulan hallintosäännön 42.1 §:n mukaan toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista ja ennustetta säännöllisesti. Toimielimet tuottavat tiedot kunnanhallitukselle talouden ja toiminnan seurantaraporttiin sekä ennusteen talousarvion toteutumisesta yhteisten palvelujen toimialueen antaman aikataulun mukaisesti.
Vuoden 2021 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan toimielinten, toimialueiden sekä palvelualueiden vastuuhenkilöiden tulee systemaattisesti seurata investointien, käyttösuunnitelmien ja tavoitteiden toteutumista ja saattaa mahdolliset poikkeamat asianomaisten toimielinten tietoon. Aikaisempina vuosina laadittujen huhti- ja elokuun tietoihin pohjautuvien osavuosikatsausten sijaan Tuusulassa raportoidaan vuonna 2021 maalis- kesä- ja syyskuun tiedot. Maalis- ja syyskuun katsauksessa kuvataan toiminnallisten tavoitteiden edistymistä, kesäkuun katsaus sisältää tilinpäätösennusteen.
Ympäristökeskuksen toimintasuunnitelman seurantatiedot on kirjattu liitteenä olevaan osavuosikatsaukseen.
Ehdotus
Esittelijä
Leena Sjöblom, ympäristökeskuksen johtaja, leena.sjoblom@tuusula.fi
Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta
- merkitsee tiedokseen Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen osavuosikatsauksen tammi-maaliskuulta 2021
- toimittaa Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen osavuosikatsauksen tammi-maaliskuulta 2021 tiedoksi ympäristökeskuksen sopijakuntien kaupungin- ja kunnanhallituksille sekä KUUMA-johtokunnalle.